Hyvinvointivaltion suurin pahoinvointitekijä on mieli. Mieli, jota edes hallituksen ohjelmissa ei olla otettu huomioon, puraisee ison osan terveyskustannuksista. Yhdyshenkilöillä, kuten opettajilla ja harrastustoiminnoissa, ei ole riittäviä resursseja tukea mielen harjoitettavuutta lapsilla ja nuorilla, ja aikuisissa työterveys keskittyy tänä päivänäkin enemmän fyysisiin kuin psyykkisiin ominaisuuksiin. 

Hyvään suorituskykyyn tarvitaan olemuksen lisäksi vahvaa mieltä. Meidän tulisi jo lapsena oppia käsittelemään pettymyksiä sekä myös negatiivisia tunteita, sillä ne ovat kaikki osa elämää. Itse asiassa urheilu on äärettömän turvallinen ympäristö lapsille opetella epäonnistumaan, nousemaan jaloilleen ja jatkamaan eteenpäin. Siksi en ymmärrä kilpailuiden poistamista opetuksesta, koska heikkouksien käsittely ja häviäminen ovat osa taitoja, joita tarvitsemme aikuisiällä. 

Olen viimeisten viikkojen aikana keskellä koronaa avannut omaa taustaani somessa ja sain niin valtavasti palautetta, että hetken mietittyäni päätin jakaa omaa tarinaani ja kehittymistäni rikkinäisestä nuoresta kohti kokonaista persoonaa, joka edelleen ajaa karille, mutta osaa jo selviytyä ongelmista itsenäisesti. Me kaikki kärsimme ajoittain heikentyneestä mielialasta, mutta meillä kaikilla ei ole työkaluja asioiden ylipääsemiseksi. Minun ideaalimaailmassani näitä työkaluja opetettaisiin jo peruskouluissa jatkuen läpi opintojen. Mielenterveyden ylläpito on edelleen tuntematon käsite.

Mielenterveysongelmat tai oikeastaan mielenterveyshäiriöt ovat diagnosoituja sairauksia. Jos ongelmia ilmenee lievempänä ja harvemmin, voi osa näistä jäädä ilman diagnoosia, mutta silti ongelma on olemassa oleva. On tärkeä muistaa, että kokea masennusta ei ole sama asia kuin sairastua masennuksen. Masennukseen sairastuminen vaatii sen heikentyneen mielialan jo pidemmältä aikaväliltä. Mielenterveysongelmat ovat aina moninaisia ja heterogeenisiä ja vaikutukset myös arkijaksamiseen ovat ilmeiset. Mitä tämä siis tarkoittaa?

Mistä tietää olenko masentunut? Kysymys pysäytti minut. Aina niin iloinen ystäväni oli kevään aikana väsynyt ja uupunut. Missä se raja sitten menee, että kyseessä on sairaus eikä vain ohimenevä tila? Milloin on aika hakea apua? Mitä pitää tehdä, jos tuntuu uupumuksen oireita? Mitä eroa on masennuksella ja uupumuksella?

Olemme mestareita vähättelemään toisia ja toistemme tunteita. Isovanhempien kuolema sivuutetaan toteamalla, että olihan se jo odotettavissa – vanhoja ihmisiä. Työuupumuksessa olevalle sanotaan, että joo kyllä kannattaa levätä, mutta teetkö tämän yhden projektin valmiiksi ja katsotaan sitä lomaa sitten.

Toisten hätähuutoja ei kuulla. Varsinkaan heiden, jotka ovat luontaisesti aktiivisia ja toiminnallisia. Kuulun itse siihen ihmistyyppiin, jolla toimintakyky katoaa viimeisenä. Lopetan nukkumisen, alan äksyillä läheisille, vetäydyn pois sosiaalisista tilanteista, lopetan yhteydenpidon, mutta teen kyllä työni ja muut pakollisuudet aivan viimeiseen asti. Koska oloni ei näy ulos, ei sisälläni olevia tunteita oteta tosissaan. Olen viimeiseen 10 vuoteen kuullut niin monet ”höpö höpöt”, kun olen todennut olevani niin poikki, etten jaksa enää yhtään somekeikkaa, seminaaria tai punttikoulua.

Päätin vuonna 2016, että siihen tulee loppu. Nykyään en kuuntele kuin itseäni ja vedän jarrua, jos minusta siltä tuntuu. Olen koonnut tukiverkostoni sellaiseksi, että puhumme suoraan, sanomme ääneen ja kunnioitamme toistemme tilantarvetta. Näin toimimme myös omassa yrityksessäni The Processilla – kaikilla tulee olla oikeus olla väsynyt – ja ennen kaikkea oikeus levätä. Hyvinvoiva työntekijä on tehokas.

• Uupumus on seurausta voimakkaasta henkisestä tai fyysisestä rasituksesta. Se on terve kehon reaktio, joka viestii ihmiselle levon tarpeesta. Uupumus yleensä poistuu lepäämällä, kehon ja mielen palautuessa.
• Jos uupumuksen tunne pitkittyy, on se todennäköisesti merkki levon ja rasituksen epätasapainosta. Tällöin kannattaa tarkastella, löytyykö arjesta työn ja vapaa-ajan tekemisten vastapainoksi riittävä määrä lepoa.
• Pitkään jatkunut uupumus voi olla esimerkiksi masennuksen oire. Tällöin tunne ei tyypillisesti poistu lepoa lisäämällä. Masennuksen asianmukainen hoito auttaa yleensä myös uupumuksen tunteeseen. Myös työuupumukseen liittyy kokonaisvaltaista ja jatkuvaa väsymystä, joka ei lievity vapaa-aikana.

Mieli kestää paljon pahaa, kun sitä on harjoittanut. Siksi onkin eriskummallista, miten on aivan totaalisen ok mennä hierojalle tai fysioterapeutille, jos hartiat ovat jumissa, mutta pään ollessa kyseessä koemme häpeää mennä puhumaan asioista. Esimerkiksi ahdistukseen tai epävakaaseen persoonallisuushäiriöön löytyy kasapäin toiminnallisia harjoituksia, jotka auttavat elämään sairauden kanssa ja jopa pääsemään niistä eroon. Eikö ole siis kummallista, että hoidamme mieltämme vasta, kun meillä on jo ongelmia? Eikö mielenterveyttä pitäisi ylläpitää samalla tavoin kuin muutakin hyvinvointia? 

Minä opin ongelmistani, ja olen koko aikuisikäni pitänyt matkassa urheilupsykologia, henkistä valmentajaa ja mielen ammattilaista. Näin olen kykenevä vetämään jarrua, ennen kuin on myöhäistä. Olen saanut lukemattomasti apuvälineitä siihen, miten mieltä tulee harjoittaa. Olen oppinut kuuntelemaan itseäni, ja tiedän miten väsymyksestä johtuvat vainoharhaiset ajatukset omasta itsestä ovat vain tunteita, eivät todellisuutta. Olen oppinut rakastumaan itseeni ja rakastamaan muita.

Kun sairastuin masennukseen itse, oli masennus vielä heikkojen tauti. Masennus ja mielialaongelmat miellettiin sellaisiksi, ettei niistä kannattanut puhua, sillä se olisi voinut vaikuttaa työpaikkaan ja tulevaisuuteen. Se oli aikaa ennen aktiivista somea. Masennus ja mielenterveyden ongelmat olivat tauteja, joiden takia jouduit mielisairaalaan. Paikkaan, joita ei enää ole. Nykyään on psykiatrisia sairaaloita. Mielisairaaloissa oli vain pöpejä ihmisiä. Heitä, joilla oli päässä vikaa.

En usko siihen, että rehellisyydestä voi kukaan minua syyttää tai että kärsisin siitä. Kun ihminen on alaston, keho on kauneimmillaan. Kun mieli on avoin, ei kukaan voi sinua satuttaa. Mainittakoon, että tätä kuvasarjaa ja juttuja rakentaessa, mietin pitkään, onko tällä vaikutusta minun tulevaisuuteni uravalintoihin tai elämään. Mutta jokaisen meidän elämämme polku on erilainen ja siksi meidän ei kannata rakentaa elämäämme sinne, jonne polkuni ei sovi. Jos omat taustani, kokemukseni ja ihon alle pääseminen ovat syitä siihen, etten ole sopeutuva jonnekin, on se valheessa elämistä. Minä haluan olla avoin, vaikka se välillä satuttaisin.

Minun taipumukseni masennukseen juurtaa juurensa oikeastaan jo koulukiusaamisajoilta. Kiusaaminen itsessään ei minua masentanut, mutta sen jälkeinen tie aikuisuudeksi teki sen, että minun oli vaikea uskoa itseeni ja onnellisuuteen. Masennukseni alkoi siitä, kun en enää kokenut onnellisuuden tunnetta. Elämän ilo oli kadonnut ja tilalle oli tullut sumua ja ahdistusta. Kun tämä tila jatkuu kauan, se muuttuu krooniseksi. Ja silloin paineen loppuminen ei vie oloa paremmaksi, vaan tilalle jää vain kurja olo.

Aloin väistellä tilanteita, henkilöitä ja tapahtumia. Kuten totesin, masennukseni oli saanut alkusysäyksen jo koulukiusaamisen ajoilta, jolloin Laurin kuoleman tekemä trauma aiheutti sysäyksen tilanteen syventymiselle. En osannut reagoida Laurin kuolemaan niin, että mieleni olisi saanut rauhan. Yhtenä tekijänä näin sen, etten osannut ymmärtää tekijöiden motiiveja tai niiden olemattomuutta. En osannut ymmärtää päihteitä, en addiktioita enkä sitä, että Suomessa on kasapäin heitä, joiden korttipakassa ei ole samoja kortteja kuin meillä muilla. 

Persoonallisuushäiriöt ja lapsuuden traumojen aiheuttamat ongelmat kertaantuvat aina aikuisiälle, ja jo yllä mainitsemallani ennaltaehkäisevällä työllä kykenisimme vaikuttamaan moneen kasvutarinaan positiivisesti. Mutta persoonallisuushäiriöihin hyppäämme vasta osassa 2.

Kun muuten ulospäin suuntautuva ihminen masentuu, olettavat ihmiset usein, ettei sellainen ihminen kuormitu. On vaarallista siis sanoa päältä päin, kuka meistä kärsii mielen sopukoissa millaisestakin tuskasta. Oletusten sijaan ihmiset pitää kyetä näkemään yksilöinä. Jokaisella meistä on oikeus väsyä, uupua, ahdistua ja mikä tärkeintä, saada apua näissä tilanteissa. Kysykää toisiltanne mitä kuuluu? Ja odottakaa oikeasti sitä vastausta. Uskaltakaa myös vastata ”minua väsyttää” sen sijaan, että toteatte ”ihan hyvää”. Minulla on siunaantunut monta ihmistä elämään, jotka osaavat minua seuraamalla kysyä: ”onko kaikki ihan hyvin” silloin kuin kukaan muu ei vielä huomaa väsymystäni.

Muut mielenterveyden ongelmat

Mielenterveyden häiriöiden diagnostinen jako. 

• Hermostoon kehitykseen liittyvät mielenterveyden häiriöt
• Skitsofrenia ja muut psykoottiset häiriöt
• Kaksisuuntaiset mielialahäiriöt
• Depressiiviset häiriöt
• Ahdistuneisuushäiriöt
• Pakko-oireiset häiriöt
• Traumaperäiset häiriöt
• Dissosiaatiohäiriöt (havainnoin, kontekstin, identiteetin tms rikkoutuminen)
• Elimellisoireiset häiriöt
• Seksuaaliset toimintahäiriöt ja kohdehäiriöt sekä sukupuoli-identiteetin häiriöt
• Syömiseen liittyvät häiriöt
• Kastelu ja tuhriminen
• Unihäiriöt
• Käytös- ja hillitsemishäiriöt
• Päihdehäiriöt ja addiktiiviset häiriöt
• Neurokognitiiviset häiriöt
• Persoonallisuushäiriöt

(Mielenterveystalo)

Klikkaa tästä osaan kaksi.

Lähteet

Mielenterveystalo, Tietoa mielenterveydestä, viitattu 20.6.2020

THL, Mielenterveys, https://thl.fi/fi/web/mielenterveys, viitattu 20.6.2020

Psykiatria, Jouko Lönnqvist, Markus Henriksson, Mauri Marttunen, Timo Partonen. 2019 Duodecim