Kun viime kesänä päätin irtautua yritykseni toiminnasta ja vähentää koulua, en voinut kuvitellakaan mitä vuosi 2020 tuo tullessaan. Kun vuosi 2019 saapui kohti loppuaan, olin aivan varma, kuinka 2020 tulee olemaan minun elämäni vuosi. Ja sitähän se on ollut, vaikkakin hieman eri näkökulmasta.

Koronan tuoman alkujärkytyksen laskettua on taustalle jäänyt minun vakiotapani reagoida liialliseen kuormaan – olen ärsyttävä napisija, jonka hermo on jatkuvasti pinnassa. Siinä missä ensimmäiset viikot menivät selviytyessä päivästä, lukemalla uutiset ja tekemällä niitä asioita, joita on tehtävissä, alkoi arki sittemmin kirkastua. Tai harmaantua. Tätä kirjoittaessa haluan muistuttaa muutaman asian.

Ja näin,

…poistin yli sivun tekstiä, koska totesin etten ole oikeutettu valittamaan siitä, miltä tämä taloudellisesti itselleni tuntuu. Suomessa on sellaisia yrittäjiä, joilla ei ole mahdollisuutta keksiä muuta. Ravintolat, yökerhot, tapahtumajärjestäjät ynnä muut tahot joutuvat odottamaan, kunnes pahin pöly laskeutuu ja he selviävät, joilla on riittävä tukiverkosto tai rahaa sukanvarressa. Olin jo selvittämässä teille, miltä se itsestä tuntuu. En kuitenkaan koe olevani oikeutettu tähän.

Olen alkanut valmentaa ammatiksi 10 vuotta sitten. Tämä on minun kymmenvuotisyrittäjyyden varsinainen juhlavuosi. Annoin yritykseni hyviin käsiin tammikuussa jäädessäni kokonaan pois valmentajuudesta. Nyt olen takaisin, sillä tämä hetki vaatii innovatiivisuuden lisäksi talkootunteja sekä uurastusta. Niin me The Processilla koitamme tästä selvitä. Yhdessä kiristämme vyötä, jotta ajat helpottavat. Se siitä. Töitä pitää tehdä. Ajatustyötä, talkootyötä, siivoustyötä, menojen minimointia. Keksiä uutta, auttaa toisia, hymyillä ja kiittää.

Minä olen ammattiurheilija, olympialaiset siirtyivät. Ensimmäinen shokki siitä, että kisat siirtyvät on rauennut. Se tarkoittaa, että minulla on aikaa veivata kunnon peruskuntokausi. Seuraavat isot kisat ovat vasta lokakuussa EM:ien muodossa. Se paine (sanan positiivisessa merkityksessä), johon itseni ajoin kohti EM:iä mentäessä on alkanut väistyä ja tilalle on tullut kummallinen levottomuus. Sitä selvittämään kasasin itselleni tavoitteita. Annin Elämä, Valviran Luvat, TOKIO 2021, Muut Opinnot ja Työt. Näihin seikkoihin jaoin kaikki pienimmätkin mieleen juolahtavat asiat, tämän jälkeen olen aloittanut poistamaan niitä, jotka ovat tarpeettomia.

Elämä tuntuu turhauttavalta, kun en voi itse sanella mitään siitä. Siinä missä olin järjestänyt suunnitelma B:n ja C:n, ei niillä ole enää käyttöä. On vain epäuskoinen sekavuus siitä, että kyllä kaikesta selviää. Kunhan on itse ystävällinen ja kiltti, niin joku auttaa myös minua.

Päätin, etten edes yritä saada lupia kesäksi ja päästä kesällä oikeisiin töihin. Oikeat työt eli lääkärin luvalla tehtävät työt ovat minulle pieni unelma. Se on Annin elämää. Sitä elämää, jota urheiluruudusta ei näe. Olen ammattiurheilija, mutta minulla on myös muita haaveita, maallisia haluja, erilaisia ilon hetkiä ja mikä tärkein, myös muita tavoitteita. Kun olen siirtänyt vuosi toisensa jälkeen omat haluni – Annin elämän – syrjään urheilun tieltä, tulee hetkiä, että on pakko pysähtyä ja kysyä:

Mikä minua motivoi? Onko harjoittelu vain tapa, vai onko se palo tallella? Ja astuessani salille sisään, tiedän että siellä se on. Nälkä kehittyä. Rakastan niitä hetkiä, kun musiikki soi taustalla ja otan tangosta kiinni. Se on parasta.

Kyllä minua harmittaa se, että Valviran lupani jäävät yhdestä YLE:n ryhmäkeskustelusta ja kolmesta psykiatrian pienryhmästä kiinni, jotka pidettiin ollessani Thaimaassa painonnoston MM:ssä. Tekemällä töitä nyt kesän olisin kyennyt rahoittamaan Tokio2021 hankkeeni. Mutta sellaista elämä on, teet valinnan, seuraat sitä ja jossittelulle olisi aina aihetta. Toisaalta nyt pääsen kesällä auttamaan salin ylläpidossa ja auttamaan Koronan jälkeisessä ajassa myös siellä. Voin kirjoittaa rauhassa uusia artikkeleita, ja antaa itselleni aikaa.

Kyllä se pää myllertää, kun selkeällä suunnalla ollessa huomaakin, että matkaa olikin jäljellä viiden kuukauden sijasta viisitoista kuukautta. Mutta sen mitä olen oppinut on, että parhaat asiat syntyvät vahingossa. Kun pitää mielen virkeänä, on utelias siitä, mitä elämä tuo tullessaan eivät yllätykset tunnu aina niin negatiivisilta vaan ne voivat olla erilainen piristys, uuden suunta, lähtölaskenta uudelle – kohti sinun elämääsi. Sinä et ole sama kuin työsi. Sinä et ole sama kuin taloudellinen tilanteesi. Sinä olet paljon muutakin. Olen aikanani kyntänyt niin vahvasti taloudellisissa ja henkisissä soissa, että tiedän kaiken helpottavan ennemmin tai myöhemmin. Kunhan hengittää hetken, ei pelkää liikaa tulevaisuutta ja lopettaa menneisyydessä roikkumisen. JOS ei ole koskaan tarjonnut meille mitään – vain KUN on.

xoxo

Anni

ps. Tokio 2021 -hanketta ja meidän salin toimintaa pääset tukemaan tästä linkistä.

Kategoriat: Articles