Masennustilan paranemisen kannalta on tärkeää poistaa stressitekijöitä, mutta niiden olemassa olo tai puuttuminen eivät vaikuta masennustilan paranemiseen itsenäisesti. Tärkeintä on, millaisia muutoksia nämä tekijät ovat aiheuttaneet. Negatiiviset elämänmuutokset (erot, sulkeutuminen, opintojen keskenjääminen) hidastavat toipumista, kun taas uusien mahdollisuuksien ja positiivisten muutosten löytäminen nopeuttaa toipumista.

Masennuksen, uupumisen tai ahdistuksenkin aikana on tärkeä pyrkiä löytämään pieniä onnistumisen tunteita. Positiivisten asioiden mukanaan tule nopeuttaa aina olon helpottamista. Siksi kovimmassakin ahdistuksessa on hyvä pysähtyä aloilleen ja yksin tai yhdessä mahdollisen tukihenkilön kanssa asettaa itselleen oikeita tavoitteita.

"Ilman onnistumista ei voi onnistua."
Toimintakyvyn parantaminen

Suurten suunnitelmien lisäksi on tärkeä pitää kiinni arjesta. Siksi päiväohjelmat ovat aina se onnistumisen perusta. Suunnittele aina 5/7 päivästä alkaen siitä, milloin heräät, milloin menet nukkumaan ja missä on vapaa-aikaa. Aseta jokaiselle päivälle jokin pieni tehtävä. Kävely 10 min, soitto Kelaan, tiskikoneen tyhjennys ja merkitse nämä suunnitelmaan. Kun olet tehnyt tehtävät, merkkaa se ylös ja palkitse itsesi. 

Se miltä suuret tavoitteet näyttävät alhaalta voi olla musertavaa. Jaa matkasi pieniin askeliin niin jokainen hetki voi olla onnistunut. Kuva: Petri Mast

Koska omaan historiaani liittyy vahvasti myös mielenterveyden varjopuolet, käyn läpi myös tätä aluetta. Kävin oikeuspsykiatrian yksikössä oman psykiatrian harjoitusjakson. Koin sen tärkeäksi, jotta kykenen kohtelemaan ihmisiä tasavertaisena. Tulevana lääkärinä en voi antaa menneisyyteni olevan este sille, millaista hoitoa kukin saa. Halusin oppia ymmärtämään ihmisen nurjempaakin puolta. Ohjaava lääkäri totesikin minulle: ”Ei täällä puhuta parantavasta hoidosta, vaan ennaltaehkäisystä. Kun toimintaterapian ja itsensä tuntemuksen keinoin saamme pelivälineitä jaettua, kykenemme saamaan lisäaikaa. Muutama vuosi ilman rikoksia.”

Käsittelen asiaa myös podcastissani. Ymmärtäkää rakkaat
lukijat se, että ymmärryksen lisääminen ei tarkoita anteeksiantoa. Se
tarkoittaa, että olen sinut menneisyyteni kanssa, ja kykenen jatkamaan
eteenpäin kohti omaa elämääni

(Lönnqvist et. al, 2019)

Pitkäaikaiset epäsuotuisat ympäristötekijät, kuten lapsuuden kehitysympäristön vaikutukset, ovat merkittäviä persoonallisuushäiriöiden kehittymisessä. On ilmeistä, että vanhempien päihdeongelmat, vakavat käyttäytymisen häiriöt tai muut pitkään jatkuvat, lasta vahingoittavat psykososiaaliset haittatekijät liittyvät persoonallisuushäiriöiden kehittymiseen.

Persoonallisuushäiriöiden hoito nojaa psyko- ja toimintaterapiaan, jossa opetellaan personallisuushäiriöille ominaisella tavoilla toimimaan siten, että omalla toiminnallaan kykenee saavuttamaan itselleen hyvää oloa ja ymmärtää ympäristön reagointia. Persoonallisuushäiriöissä on kyse siis siitä, että ei kykene ymmärtämään normatiivista käyttäytymistä vaan kokee itsensä oikeutetuksi omiin sääntöihin (esimerkkinä antisosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä). 

Yleisimmät persoonallisuushäiriöt, joihin oikeuspsykiatriassa törmää ja joita luonnehtii hankala käyttäytyminen, toisten loukkaaminen, epävakaisuus ja impulsiivisuus, korostunut emotionaalisuus sekä itsekeskeisyys. Tämän ryhmän neljä häiriötä ovat epäsosiaalinen (F60.2), epävakaa (F60.3), huomionhakuinen (F60.4) sekä narsistinen (F60.81) persoonallisuus. Miehillä epäsosiaalinen on yleisin, kun taas lähes yksinomaan naisilla tavataan epävakaata persoonallisuushäiriöä.

(Lönnqvist et. al, 2019)

Persoonallisuushäiriöt ovat syvälle juurtuneita ja pitkäaikaisia, joustamattomia ja yleensä vakiintuneita käyttäytymismalleja, jotka ilmenevät haitallisina monissa elämäntilanteissa.  Suurin osa persoonallisuushäiriöihin liittyvistä poikkeavista ajattelu- ja käyttäytymismalleista ovat sen laatuisia, että henkilö itse ei tiedosta niiden poikkeavuutta. Yleensä, joskaan ei aina, niihin liittyy myös henkilökohtaista kärsimystä ja ongelmia sosiaalisessa suhteissa ja toimintakyvyssä.

Monissa väkivaltarikoksissa on taustalla persoonallisuushäiriöitä. Vaikka persoonallisuushäiriöt luetaan mielenterveysongelmiksi, eivät ne ole riittävä peruste syyntakeettomuudelle. Syyntakeettomuuteen on yleensä ainoa syy psykoottisuus, joka ei ole itseaiheutettua (päihteet). Persoonallisuushäiriöt ylipäätään ovat tiloja, joissa ihmiselle ei ole kehittynyt tervettä itsearvostusta ja kykyä arvostaa muita. Tämä vaikeuttaa siis toisen asemaan astumista ja esimerkiksi narsistisessa persoonallisuushäiriössä henkilö kokee itseoikeutusta toimintaansa olemalla muiden yläpuolella – myös lakien. 

Narsistinen persoonallisuushäiriö risteää ja yhdistyy usein antisosiaalisen / epäsosiaalisen persoonallisuuden kanssa. Epäsosiaalista persoonallisuutta on kutsuttu ennen psykopatiaksi tai sosiopatiaksi. Koska henkilö ei koe omassa käytöksessään virheitä, on rangaistuksen tunne myös poistunut. Siksi erilaiset vankilarangaistukset eivät tunnu oikeutetulta eivätkä näin ollen tee rikoksen tehnyttä yhtään enempää yhteiskuntakelpoiseksi. Sen sijaan tutkimusnäyttöä on saatu kognitiivisilla ryhmäterapioilla, joissa opetellaan itsensä kautta asioita. Laitostumisesta poispääsemiseksi on heille tärkeää saada ajatus siitä, että noudattamalla lakeja heidän elämäänsä tulee hyvää.

Ryhmä A muodostuu omaan kulttuuriimme hieman erikoisista ja oudoista piireistä, ryhmä B taasen ovat dramaaattisia, epävakaita ja tunnepitoisia ja ryhmään C kärsivät usein samalla ahdistuneisuudesta ja ovat verraten pelokkaita.

Narsistisen persoonallisuushäiriön piirteitä

  1. Paatunut välinpitämättömyys toisten tunteita kohtaan,
  2. jatkuva ja karkea vastuuttomuus ja välinpitämättömyys sosiaalisia normeja, sääntöjä ja velvoitteita kohtaan,
  3. vaikeus ylläpitää kestäviä ihmissuhteita, vaikkakaan ei vaikeutta luoda suhteita,
  4. turhaumien sietokyky on alhainen samoin kuin aggressiivisen ja väkivaltaisen käyttäytymisen kynnys
  5. kyvyttömyys tuntea syyllisyyttä tai ottaa opiksi epämiellyttävistä kokemuksista, erityisesti rangaistuksista,
  6. taipumus moittia muita tai puolustella kaunistelevin järkeistyksin omaa käytöstä, joka on johtanut selkkaukseen yhteiskunnan kanssa.

Sekä narsisti että epäsosiaalinen ovat puhekielessä käytettyjä sanoja, jotka viittaavat suoraan persoonallisuushäiriöihin, joissa ihmisellä ei ole kykyä tuntea empatiaa. Ole siis tarkka, miten käytät näitä sanoja!

Kaikkien näiden vuosien jälkeen olen päättänyt hyväksyä sen, että jokaisella ihmisellä on oikeus elää. Hyvän perheen versolla, jolla on ollut aktiivinen tukiverkosto, ehjä lapsuus ja rakkautta aina tarjolla, on aivan turha tulla jeesustelemaan siitä, miten pitää taustoistaan huolimatta kyetä asettumaan toisten ihmisten saappaisiin ja oppimaan pois ongelmistaan. Se ei joka tilanteessa ole mahdollista.

Tällaisen ituhippisen paskanjauhamisen sijaan, meidän tulisi laittaa rahaa, aikaa ja panostusta lasten ja nuorten kasvuympäristöjen suojaamiseen, tukea päihdevanhempia enemmän, tehdä väliintuloja jo neuvolassa sekä huolehtia vanhempien jaksamisesta. Tämä on jo nyt Suomessa hyvällä mallilla, mutta yhteisöllisyyden kadotessa internetin syövereihin, olemme uusien ongelmien edessä.  Sairaudet mukautuvat, käytöshäiriöt vaihtuvat ja meidän tulee jatkuvasti kyetä hankkimaan tietoa ja olemaan muutoksessa mukana.

Väkivaltarikosten uhrit ja omaiset putoavat nopeammin pois terveydenhuollon piiristä

Vaikka Laurin kuoleman jälkeen toivoinkin, että väkivaltarikolliset siirrettäisiin saarelle tai Siperiaan, ei se ole hyvinvointivaltiossa mahdollista. Kuolema itsessään on tuskaisaa, ja siihen yhdistettynä väkivalta ovat niin suuria prosesseja, ettei ainakaan minun 18-vuotiaaseen tajuntaani se kaikki mahtunut. Väkivaltarikosten uhrit ja omaiset aloittavat usein surutyönsä vasta oikeudenkäyntien ja muiden suruprosessia pitkittävien prosessien jälkeen. Usein silloin hyvinvointiyhteiskunta on unohtanut heidät. Olemme siirtyneet pois kulturellisti hyväksyttävästä suruajasta (kyllä, sellainen on määritelty).

Minulle diagnosointiin kolme vuotta veljeni kuoleman jälkeen PTSD eli post-traumaattinen stressihäriö ja sen aiheuttama vaikea-asteinen masennus. Oma masennukseni ilmeni sekamuotoisena tuoden mukanaan ahdistuskohtauksia, jotka ilmenivät pimeässä, väenpaljoudessa ja tilanteissa, joissa minun tuli olla esillä. 

Niin. Olen änkyttänyt, punastellut ja väistänyt tilanteet, jossa olen valokeilassa. Kun aloitin terapian aloin myös kilpailla pitkän tauon jälkeen. Tämä lava-ahdistus on ollut mukanani koko urheilu-urani, ja olen vasta viimeisten vuosien jälkeen oppinut nauttimaan kilpailemisesta. Olen siirtynyt pitkälle siitä, että ensimmäiset vuodet aloin aina kilpailun jälkeen itkeä, koska tunsin epäonnistuneeni. Uusista ennätyksistä huolimatta en ollut koskaan tyytyväinen. Minäkuvani oli niin vääristynyt, etten osannut nauttia mistään onnistumisesta. Häpesin itseäni ja heikkouttani.

Osassa 1 jo totesin, etten usko rehellisyydestä seuraavan mitään. Tämän kuvan julkaisemista punnitsin useamman kuukauden. Mutta se olen minä lavalla, valokeilassa, epämukavuusalueella. Minun kehoni, ahdistukseni, tunteeni.
Kuva: Petri Mast

Tunsin olevani epävarma, alasti ja rikkinäinen. Se tunne siitä, miten kaikki odottavat epäonnistumistani on saanut minut voimaan pahoin. Rakastan harjoittelua, mutta kilpailu oli vaikeaa, kunnes aloin parantua. Nykyään esiintyminen on jo ihan mukavaa. Väsyneenä ja ylirasittuneena huomaan sen kuormittavuuden ja sosiaaliset tilanteet ovat itselleni edelleen kuluttavia. Ne eivät tuo minulle energiaa, vaan energiaa lataan aivan toisaalla. Hassua eikö vain koska ulospäin näytän ekstrovertiltä? Pintaa syvemmällä ihminen voi aina olla jotain aivan muuta.

(Mielenterveystalo, 2020)

Traumaperäinen stressihäiriö voi saada alkunsa traumaattisesta kokemuksesta. Kokemukseen liittyy yleensä kuolema, vakava loukkaantuminen tai sellaisen uhka. Yleisin koettu oire on trauman uudelleen eläminen. Tämä voi tapahtua toistuvissa unissa, takaumissa, häiritsevinä muistoina tai levottomuutena tilanteissa, jotka tuovat mieleen alkuperäisen trauman. Välttämiskäyttäytyminen on myös yleistä, kun kyseessä on traumaattiseen tilanteeseen liittyvät asiat. Tunteiden lamaannus voi jatkua jopa vuosia ja kiinnostus muihin ihmisiin sekä ulkopuoliseen maailmaan voi vähentyä. Muita merkkejä jatkuvasta ahdistuneisuudesta ovat varuillaan olo, ärtyneisyys, hermostuneisuus, vihanpurkaukset ja unettomuus.

Opi tunnistamaan todellisuus ja se, mikä on vain harhaa. Mind Fullness, hengitysharjoitukset, oman mieleen sukeltaminen ovat tässä pakollisia, niin absurdilta kuin se kuulostaakin. Me emme voi tunnistaa omaa oloamme, jos emme pysähdy sitä kuuntelemaan. Tärkeintä olisi oppia nauttimaan aina siitä matkasta, jotka tunteet meille antavat.

On OK pelätä, on OK ahdistua, on OK olla masentunut. Kunhan opimme kuuntelemaan sitä hetken, ja jatkamaan sitten eteenpäin. Se on elämää, ja tunteet kuuluvat siihen, mutta emme saa antaa harhaisuudelle valtaa ja elää pelossa. Minä opettelin pois pimeän pelosta, ja uskallan nykyään sammuttaa valot. Silti saatan edelleen yöllä herätä paniikkikohtaukseen, koska elän niitä hetkiä, jotka musersivat omaa elämääni. Mutta olen oppinut ottamaan ne tunteet vastaan. Sillä mikään ei ole virkistävämpää, kuin itkeä yksin hetken todetakseen, että tästäkin taas selviän. Kunhan siihen on saanut riittävästi aikaa ja taitoja, joilla näitä tunteita käsitellä.

Lähteet

Mielenterveystalo, Tietoa mielenterveydestä, viitattu 20.6.2020

Psykiatria, Jouko Lönnqvist, Markus Henriksson, Mauri Marttunen, Timo Partonen. 2019 Duodecim