Teksti on tehty osana kaupallista yhteistyötä yrityksen Audienta kanssa.

Kun täytin 13 pyysin kummeilta lahjaksi MiniDisc-soittimen. Levylle tallentui Fintelligensin Renesanssi, Eminemin The Eminem Show ja Kapasiteettiyksikköä. Koin järisyttävän elämyksen, kun veljeni kertoi, mikä on mp3 ja miten paljon enemmän niitä mahtuikaan yhdelle MiniDiscille. Valitettavasti hetken tie oli kevyt, ja ajaessani pyörällä koululuun soittimen sisältänyt kassi oli sarven nokassa, jolloin MiniDisc-soittimeni jäi pinnojen väliin. Ja halkihan se meni. En uskaltanut kertoa asiasta äidille. Laite oli kallis ja käytössä oli markat.

Niin oudolta kuin se ehkä teistä kuulostaa, olen kasvanut musiikkiin. Olen soittanut pianoa lähes koko ikäni. Olen laulanut musiikkiopistossa sekä koulubändissä. Musiikilliset harrastukset jäivät kuitenkin urheilun ja angstin varjoon. Klassinen vaihtui metallimusiikkiin, pianonsoitto räppiskeneksi ja lopulta en halunnut koskeakaan mihinkään soittimeen. En halunnut enää edes laulaa. Mutta tämä on toinen tarina! Tämä tarina kertoo musiikista. 

Kun menin ensimmäisen kerran Lallintalolle, siellä esiintyi Antti Tuisku. Metsässä salaa juotu viini maistui paremmalta kuin nykyään taskulämmin liian makea El Tiempo maistuu ja koska isä tuli hakemaan 22:30 piti korkki laittaa kiinni jo ennen kahdeksaa, jotta ehti selviämään. Korvatulpista ei ollut tietoakaan. Ei tiedetty korvatulpista silloinkaan, kun yhdeksäs luokka loppui ja Kirjurissa esiintyi Kwan. Joku heitti puukon lavalle ja keikka loppui. Eikä me kyllä korvatulppia pidetty bänditreeneissäkään. Eurooppa-päivänä vedettiin omia biisejä Eetunaukiolla ja Hakulisen Jussi arvioi lauluani ylisanoin. Voi aikoja. Laulaisinpa vieläkin. Niin ne korvatulpat! Minä sellaisia pitänyt. Pilasi musiikillisen elämyksen. Muistelisin että Pomppe ja Juho olivat enemmän valveutuneita, ja heiltä taskusta löytyi pieni purkki, jossa nuo keltaiset töttöröt olivat. Nykyäänhän nuorilla on taskussa nuuskaa, tai Bosen langattomat Mega Bass gettoblastit. Sellaiset minullakin on.

Peruskoulun vaihtuessa lukioon istuin vaihtui satulaan. Hommasin kevytmoottoripyörän, johon virittelin pienet muoviset Sonyn kuulokkeet musiikin tullessa kannettavasta CD-soittimesta joka sekin vaihtui sitten myöhemmin MP3-soittimeen. Musiikkia ladattiin härskisti netistä. Lataayoutubesta.com tarjosi hieman rosoisempaa soundia. Minä pikkuhakkerina osasin kääntää CD-levyt mp3:ksi, joita sitten ladattiin vuosi vuodelta pienempiin härveleihin. Laulettiin Kyliestä ja Univiidakosta. Diabloa pelatessa taustalla soi Mr Oizo ja Wu-Tang-Clan. Ja voi pojat kun hyvä ystäväni Mäntylän Eero sai ajokortin. Istuttiin, joka ilta porukalla bemarissa kuuntelemassa musiikkia ja ajelemassa kylillä. Se oli aikoja se_

Kun 18-ikävuotta alkoi lähentyä mittariin, avasi se salaiset portit avoimiksi. Olin jo viihtynyt The Arkin keikoilla salaa Jossun kanssa ja käynyt kuuntelemassa Dominossa Apulantaa, mutta 18 toi tullessaan uhman siitä, ettei se äiti enää sanellut menoja. Enää ei tarvinut kierrellä ja kaarrella minne oli menossa.

Nightwishin keikan jälkeen tinnitti kolme viikkoa putkeen. Nukuin radio päällä, joten ei haitannut. Kevyt EDM vaihtui räppiin ja raskaampaan industrial metaliin ja kotoa pois muuttaessa olin kiertänyt niin Rammsteinin Ruisrockissa (ei muistikuvia) ja PipeFestin Sotkamossa Solosen vetäessä freestylet mökin pihalla. Tilasin baarista kuuman libren. Luulin sitä drinkiksi, mutta sain rommia kuumalla vedellä. Pihalan Joni kertoi jälkeenpäin oikean drinkin olevan Cuba Libre. Kuka näitä nyt muistaa.

Se on jännä ilmiö, miten ennen niin askeettinen musiikki – klassinen laulu ja piano – vaihtui humalahakuisiksi jurrikeikoiksi. Sitten alkoi uusi lehti – tajusin, ettei sitä elämää kannata elää baarin tanssilattialla vaan mieluummin sen ajan voi viettää vaikka punttisalilla. Alkoi se elämä, jonka te tunnette minun ammattiurheilunani.  Alasalilla soi rokki, korvalapuissa konemusiikki ja kavereiden kanssa suomiräppi. Lavalle astelin JVG:n Epoo soidessa taustalla ja MM-kisoissa kuuminta jytkyä oli Roy Jones JR. Ja edelleen korvissani soi. 

Sitten tapahtui jotain kummallista. Kasvoin aikuiseksi eli aloin tarvitsemaan unta. Jatkuva metelin tarve vaihtui hiljaisuuteen. Kun untani alettiin purkamaan ja kun vihdoin sain insomniat katkaistua oli edessä uuden opettelu. Siinä missä ennen olin nukkunut valot ja tv päällä vaati kehoni hiljaisuutta. Television virtavalo loisti silmään, ja tilasin ATK-erikoisosaajamiehen pimentämään Wowi-koneen ledilamput, jotta rouvan yöunet eivät häiriintyisi. Valoherkkyys tuli öisin. Ja valot muodostivat painajaisia.

Kun se yhdistettiin öitä riiteleviin naapureihin, kuorsaavaan kurssikaveriin ja kerrostalon elämän ääniin, olin kusessa. Olin 31 vuotta nukkunut metelissä tai ollut nukkumatta. Nyt olin tilanteessa, jossa peruskorvatulpat vain ärsyttivät korvakäytäviä. Tiesin kuuloni kärsineen juniorivuosien keikkakiertueista, ja tälle halusin stopin. Sen stopin antoi Kimmo – teknokaveri – joka hommasi itselleen suodattimelliset kuulokkeet keikoille. Minua nauratti. Ländeillä nauroin tulpille, mutta kun reivit jatkuivat korvissani kolmatta viikkoa oli aika katsahtaa peiliin. Tämä ei ole hyvää unta ammattiurheilijalle. 

Omat muistikuvat korvatulpista olivat ne keltaiset tötteröt, jotka pyöritettiin sormin korviin ja jotka tekivät kaikesta usvaisen kuuloista. Kimmo esitteli meille tuotteen, jossa oli suodatin, joka suodatti kaikista äänistä tietyn desibelimäärän. Näin melu poistui ja musiikki jäi. Menimme Haagaan, jossa Ulf Itäinen näytti yrityksensä toimintaa ja millaisia erilaisia kuulolaitteita he olivat kehittäneet. Paikka on insinööriyden ja kekseliäisyyden tyyssija. Ulf tekee innovatiivisia hankkeitaan Suomessa parantaakseen kuulo- ja näkövammaisten elämänlaatua. He olivat kehittäneet myös laitteen, joka luki lehteä sokeutuneelle miehelle suoraan kuulolaitteeseen. Ulf kuunteli myös omat uniongelmani siitä, miten alkuyöstä jäin roikkumaan valveen ja unen rajamaille nähden painajaisia. Hän ehdotti minulle, että noiden suodatinten lisäksi teettäisin pehmeämmät umpiotulpat.

Sami nukkuu suodatintulpilla. Niistä suodattimen voi vaihtaa umpioon tai johonkin 9, 15, 25-suodattimista. Hänelle nuo riittävät, mutta minulla on aina ollut todella herkät korvakäytävät, joten nukkumiseen nuo pehmeämmät olivat loistavat. Molempiin korvatulppiin riitti yksi malli, joka leivottiin Haagan toimistolla. Korvaan työnnettiin sinistä möhnää, joka jämähdettyä otettiin pois ja lähetettiin tehtaalle Pohjanmaalle tuotantoon. Tulpat tipahtivat sitten parin viikon päästä postiluukusta kotiin.  

Ja voi pojat mitkä jamit sain aikaan, kun hulautin nuo uudet vempeleet korviin. Keikat eivät ole koskaan kuulostaneet yhtä hyvältä. Miettikää, jos saisitte koko sen äänentoistopotentiaalin ilman jatkuvaa humalaisten taustaälämölöä? Jep – se on minun keikkani. Lähi-ihmisten kanssa voi keskustella selvästi, mutta naapuripöydän örinöitä et kuule. Ja mikä parasta – kotiin tullessa korvat eivät tinnitä. Ja seuraavana yönä naapurin rouvan taas tapellessa lapsensa kanssa 01:30 voi jatkuvan valittamisen sijaan laittaa unitulpat korviin ja keskittyä nukkumiseen. 

Kuulohan ei meillä tule paranemaan, vaan heikkenee jatkuvasti. Siitä syystä olen kyllä onnellinen, että omassa reiviporukassani asia otettiin puheeksi ja sain itselleni sellaisen kuulosuojaimen, joka ei pilaa musiikkielämystä ja samalla on mukava pitää korvassa. 

Jos haluat omasi, käy kurkkaamassa tästä linkistä. Huomatkaa, että noihin suodattimien tilalle,
voi laittaa myös suoraan bluetooth-kaiuttimet, jolloin suojaimet muuttuvat kuulokkeiksi. Mutta muistattehan silloin, ettei kaikkea musiikkia tarvitse kuunnella aina täysillä. 

xoxoxo

Anni