Sami Köngäs
Aloitin oman painonnostoprosessini, kun nuoren pojan polvet eivät kestäneet enää mäkihyppyä. Tästä on jouluna 2018 aikaa 18 vuotta ja edelleen homma jatkuu.
Painonnostourani on ollut hyvin katkonainen ja vasta vanhemmalla iällä harjoittelu on järkeistynyt ja kontrolli omaan kehooni parantunut. Silti taskuun on jäänyt useita Suomen ja Pohjoismaiden mestaruuksia sekä useita nuorten Suomen ennätyksiä. Tänä vuonna myös yksi haaveistani, yleisen sarjan Suomen ennätykset, tuli toteutettua.
Urheilutaustastani löytyy painonnoston lisäksi jääpalloa sekä peruskoululaisten telinevoimistelussa SM-nelossija. Kokonaisvaltainen harjoittelu onkin lähellä sydäntäni ja sanoisinkin oman valmennusmetodini olevan pohjimmiltaan toiminnallista voimaharjoittelua.
Painonnosto:
• PM1 2012, 2015
• SM1 2007, 2010, 2018 (tempaus), 2012 (työntö)
• Suomen ennätykset sarjaan 81 kg; tempaus, työntö ja yhteistulos
• Kymmeniä nuorten Suomen mestaruuksia ja ennätyksiä.
• Valmennuskoulutus: taso 2