Tulen jatkossa bloggaamaan myös suomeksi toiselle sivulle mutta siitä tietoa toivottavasti ensi viikon aikana lisää! Tässä hieman esimaksua Voimanostaja / 03 pääkirjoituksen muodossa.

 

Kesän saapuessa ja viimeisten kisojen lähestyessä olen huomannut omien voimanostoparistojeni olevan hyvin kuluneet.  Pääkirjoituksen kirjoittaminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Oma voimanostovuoteni on ollut tapahtumarikas. Pettymyksiä, onnistumisia, kaksi leikkausta sekä monta mukavaa reissua on jälleen mahtunut elämään. Kuitenkin huomaan viimeisen kuuden kuukauden puristuksen olleen liikaa. Opintojen loppusuoralle asettelu ja työmatkat ovat välillä erittäin puuduttavia – salille pitää silloin raahautua.

Olen aina sanonut, että aikaa on juuri niihin asioihin, joihin sitä haluaa käyttää. Tällä periaatteella olen kyennyt halutessani treenaamaan kaksi kertaa päivässä ja hoitamaan niin sanotut siviilivelvollisuudet. Mutta joskus se raja tulee vastaan.

Anna Everi kirjoitti paikallislehdessä, miten huomasi töiden haittaavan harjoittelua ja näin hän lopetti työt. Milko Tokola on Suomen ainoita ammattiurheilijoita voimalajien saralta ja Tommi Evilä on jo pitkään kyseenalaistanut pärjäämisvaatimukset ilman asiaankuuluvaa tukea. Urheilu on elimistölle kovaa. Varsinkin useamman kerran päivässä suoritettavat treenit alkavat pitkällä aikavälillä vaikuttamaan hormooneiden tuotantoon. Tämä on huomattavampaa miehillä, joilla jatkuva stressitila  laskee testosteronitasoja. Urheiluharjoitehan aiheuttaa elimistölle stressitilan, aivan kuten unettomuus, kiire ja muu arkipäivän murehtiminen.

Tähän voisi siis todeta, että tenttiin valmistautuminen yömyöhään vie elimistöstä lähes saman verran tehoja kuin maksimikyykyt salilla. Jokainen nostaja voi sitten mielessään miettiä arkipäivän stressitilanteet, jotka kuormittavat kroppaa ja lisätä ne harjoituksiin.  Omaan viikkooni kuului kolme tenttiä, kaksi harjoitustyönpalautusta, 52 tuntia diplomityön tekemistä, kuusi saliharjoitetta, yhdet painonnostokisat sekä orastava Raw Cup. Minua väsyttää.

Venäjällä on löydetty ratkaisu tähän. Lupaavat urheilijat opiskelevat urheiluyliopistoissa tai työskentelevät valtiolle. Työskentely on oikeasti harjoittelemista, johon yleensä sisältyy asunto ruokineen.  Päivät kulutetaan nukkuen, syöden ja harjoitellen. Miettikää itse, jos kaiken sen ajan, jonka käytätte töissä, kaupassa, pankissa tai asuntoa siivotessa, voisikin kuluttaa leväten ja harjoitellen.

Suomen  nuorisovaliokunnan voimanostoleirin vetäjäksi tulee Painonnosto- ja Voimanostoyliopistossa valmentajakoulutuksen saanut Levon Tavakalov.  Levon on aina sanonut olevansa onnellinen, jos muut kuin ukrainalaiset ja venäläiset pärjäävät kansainvälisissä kilpailuissa. ”Te ette ikinä lepää. En voi ymmärtää miten jaksatte”, oli hänen mielipiteensä elämääni täällä Suomessa. Monelle itäblokin nostajalle tulee yllätyksenä, miten paljon me Suomessa teemme siviilitöitä urheilun ohella. Mutta sehän on pakko!

Suomessa ei ole vielä olemassa ammattinimikettä Urheilija. Meillä on jääkiekkoilijoita, muutamia jalkapalloilijoita ja tenniksen pelaajia , mutta kaikkia lajeja kattavaa ammattinimikettä ”urheilija” ei olla vielä keksitty. Paineet ovat silti kovat. Jokaisessa lajissa pitää pärjätä. Jos urheilija jää MM-kilpailuissa neljänneksi, se ei ole mitään. Ainoastaan voitto ratkaisee.  Urheilijalta vaaditaan paljon ymmärtämättä, mitä itse urheilu vaatii ja tarvitsee.

Ihmisen elimistö on monimutkainen järjestelmä, jossa pienelläkin virheellä voi olla suuret seuraukset. Aina syy ei ole huonossa harjoittelussa tai väärissä treenimuodoissa. Siksi aina kehityksen loputtua, pitäisi pystyä katsomaan kokonaiskuvaa. Harjoittelun lisäksi lepo ja ravinto ovat vain pieni murto-osa niistä kaikista asioista, jotka pitäisi olla kunnossa, jotta utopistinen ajatus täydellisestä harjoittelusta saavutettaisiin. Oikotietä tähän ei ole.

Kaverin kehittyessä rinnalla lujaa, löydään usein dopingkortti käteen. Ulkomailla asuminen tarkoittaa automaattisesti roinalomalle lähtemistä ja kehittymisen syy ei voi olla muu kuin doping. Doping on siis helppo ratkaisu muiden kehitykselle, mutta se nähdään myös mahdollisuutena omaan täydelliseen harjoitteluun. Oikotie onneen – hinnalla millä hyvänsä.  On helppo tyhjentää apteekin alahylly harhakuvitelmassa, että kaikki muutkin käyttävät. Ei kukaan voi reenata yhtä kovaa kuin minä, eihän? Eikö olisi aika katsoa peiliin ja kaivaa kehityksen tyssäämisen  tai toisten nousun  alkulähde ihan perustekemisestä. Uskallan väittää, että Suomen Voimanostoliitossa ei ole yhtään nostajaa, jolla olisi kaikki onnistumisen komponentit kasassa. Ei tietenkään ole, sillä minun mielestäni meillä ei vielä ole yhtään ammattiurheilijaa joukossamme.

 Antakaa itsellenne siis aikaa. Huonojen kausien ja hetkien syytä ei välttämättä tarvitse etsiä vikaan menneistä harjoituksista. Syy voi löytyä ylioppilaskirjoituksista, työkiireistä, juuri syntyneestä esikoisesta tai vaikka unirytmin menettämisestä.  Niin kauan kun harrastamme voimanostoa, on jokainen mitali Suomelle pieni urheilullinen ihme.

Anni Vuohijoki

Voimanostajan päätoimittaja

Osa-aikainen työntekijä

Päätoiminen urheiluintoilija

—

Julkaisin tämän siksi, että olympialaisten jälkeen asia on jälleen kerran pinnalla :)