Maltan aurinko

Ja kuten arvasin, orastavan paineen takana olikin halu tulla vahvemmaksi ja nostaa paremmin. Ensimmäisen kerran moneen viikkoon odotan sitä, että saan nousta lavalle. Kehon ollessa valmis, on mielen helppo tulla mukana. Nostaminen tuntuu nautinnolta. Takakyykyssä kyykkään 150 kilolla kakkosen. En ole aivan vielä siellä, missä vuosi sitten, mutta jään enää muutamien kilojen päähän. Vedossa teen ennätyksen ja sarjaraudat alkavat taittua kohti normaalia.

Vaikka SM-kilpailuiden väliin jääminen tuntuu pahalta, tiedän sisälläni päätöksen olleen oikean. Maltalla vastassa on leuto ilma ja hyvää ruokaa, mutta pitkästä aikaa joudun vetämään painoa hieman kisoihin. Keho on tullut takaisin ja ottanut paineen. Lihas on alkanut taas kasvaa, joten enää punnitukseen ei voi vain kävellä. Samalla valmistautuminen saa erilaisen kulman. Vanhat rutiinit palaavat, musiikki soi korvissa ja odotan sitä, että pääsen pian nostamaan. Lauantaiaamulla jätän muutaman sarjan aamujumpasta väliin, koska tuntuu pitkästä aikaa niin hyvältä. Samalla tiedostan myös sen, että tämä saattaa olla viimeinen kansainvälinen kisani ennen polvioperaatiota, jos EM-kilpailut perutaan. Nukun päiväunet, joka on yksi tärkeimmistä kisapäivän tavoistani. Kuuntelen Pasi Koivusen levyn ennen teknoa. Soitan hieman jäykempää trancea ja aloitan rutiinit.

Spekulaatiot yltyvät 30 minuuttia ennen kisan alkua. Nuorten MM:t on peruttu ja samalla Aasian mestaruuskisoja tuskin tullaan järjestämään. Jos EM:t jäävät välistä minun pohjatulokseksi jää se rupunen 189 kiloa, jonka nostin Roomassa pakon edessä. Paitsi jos onnistun tänään. Kun keho on valmis, tietää mielikin mitä tehdä. Ja toisin päin. Kun mieli on auki, on nostaminen helppoa. Ja jos tämä jää tähän, olen takuuvarmasti ulkona olympiakoneesta, sillä 650 pistekeskiarvo on kaukana. Roomassa nostin vain 450 pistettä. Rooman tuloksella tulen olemaan ulkona Tokiosta. Ei mitään paineita, mutta eihän tässä enää auta kuin nostaa.

Lämmittelyt menevät suunnitellusti, vaikka viimeiset nostot hieman hirvittävät. Lämmittelyissä nousen niihin rautoihin, joihin olen reeneissä päässyt, 88 ja 108 kiloa. Eivät ne hyvältä tunnu, mutta Mikan mielestä kaikki näyttää valmiilta. Takaraivossa nakuttaa tieto, että paskalla tuurilla tämä on viimeinen kansainvälinen kisa ennen polven uudistusta. Ja tällä hetkellä en sitä haluaisi korjata, mutta tiedän ettei nivelrikkoa ole hauska saada alle 40 vuotiaana.

Vuoden tauon jälkeen nautin siitä, että saan nostaa. Tiedän mitä teen, ja tiedän miltä nostamisen tulee tuntua. Ja viimeiseen lastattu 116 kilon voittorauta tulee nostettua väkisin. Se ei ole kaunis nosto vaan tarpeellinen. Kiitos Anni, että olet palannut. Pakko on paras motivaattori. Ja tilanne on se, että nyt minun on pakko päästä nostamaan niitä rautoja, jolla taistellaan olympiapaikasta. Kirjoitin vihkoon 90/110 tavoitteeksi helmikuulle. Siitä muotoutui 92/116 (608 pistettä). Seuraavat kuukaudet olen valmis taistelemaan.

Ilta päättyy hieman jälkeen puolen yön, kun olen antanut dopingnäytteen. Liian monta kuppia kahvia ja reeniboosteri vievät yöunet. Saan sekä kauhukohtauksen että perään unihalvauksen. Herään paniikkikohtaukseen. Olo on kamala. Hermoston ylilataustilat aiheuttavat unihäiriöitä, joten suon sen itselleni. Nousen ylös ja avaan verhot. On aika aloittaa viimeinen todellinen rypistys kohti sekasortoista kevättä keskellä viruksia, leirejä ja olympialaisia.

xoxoxo

Anni

Kategoriat: Articles