Palatessani Italiasta 40 asteen kuumeessa tammikuussa, minun ei tullut mieleenkään kuinka syviä jälkiä tuo tauti, joka silloin esiintyi ensimmäistä kertaa Euroopassa, tulee yhteiskuntaamme jättämään. Näin viikkoja ylimääräisenä hössötyksenä sen, että kesän festareita peruttiin ja lentoja rajoitettiin. Jopa sairaalalla koronan levittämää varjoa Kiinassa ei pidetty flunssaa ihmeellisempänä, tauti ei tuntunut merkittävältä. Jotain kuitenkin muuttui.

Koronatilanne 15.3. (Klikkaa tämänhetkinen tilanne). https://www.worldometers.info/coronavirus/

Kun Italian kokoisessa valtiossa (60,48 miljoonaa) koronavirukseen on kuollut reilu 1200 henkeä reilun kuukauden aikana (Kiina 1,3 miljardia / 3189 kuollutta) hengitykseni meinaa pysähtyä. Koronaan kuolleista 20% tulee eurooppalaisesta hyvinvointivaltiossa, jossa ei vain osattu varautua tämän taudin tuomaan pyyhkäisyyn. Kun lääkärit tekevät päätöksiä siitä, kenen elämä on arvokasta, olemme aloittaneet kolmannen maailman sodan, jossa sodassa ovat ihmisten egoistiset tarpeet ja kansakunnan hyvinvointi. Koronasta pääsette lukemaan tarkemmin lopun linkeistä, enkä koe olevani teille oikea ihminen puhumaan taudista kuin yleisellä tasolla, mutta käsittelen nyt elämää ammattiurheilijana, lääkäriopiskelijana ja yrittäjänä koronan keskellä.

Mitä nyt tapahtuu painonnostoelämässä?

Tämä kysymys on kohdannut minut närkästymiseen saakka. Kelataanpa Olympiahaaveita osaan 5 (linkki). Sain kuulla, että nuorten MM-kisat olivat peruttu ja tiesimme kaikki, että vaikutuksia urheiluun tulee olemaan. Tämän jälkeen huhumylly painonnoston karsintajärjestelmästä on käynyt kuumana. Olympiakarsintamme piti loppua EM-kilpailuihin Moskovassa 4.4.2020, mutta ne kuten monet muutkin kilpailut on siirretty. On edelleen epäselvää mitä tapahtuu Pan-Amsien kanssa, mutta urheilijoille tulee taata tasavertainen mahdollisuus kerätä pisteitä. Niin ne pisteet, joista olette myös kyselleet.

Olympialaisiin valitaan maailman rankingin 8 parasta nostajaa per olympiapainoluokka. Jokainen maa voi lähettää maksimissaan 4 naista ja 4 miestä kilpailuihin, yhden per painoluokka. Lisäksi monilla mailla on allaan useita käryjä (linkki kärylistaan), ja he eivät näin ollen voi lähettää kuin vain 1-3 nostajaa. Maailman rankingin 8 parhaan nostajan jälkeen jokainen maanosa lähettää parhaan nostajansa kisoihin. Tämä on siis se minun slottini. Niiden eurooppalaisten jälkeen, jotka ovat top 8 joukossa, tulee minun kyetä olemaan seuraava. Jos Euroopasta ei siis pääse yhtään nostajaa top 8 listalle, tulee minun olla paras eurooppalainen. Tämän hetkisen pistetilanteen mukaan (listassa vain yksi nostaja per maa, käryjä tai rajoitettuja määriä ei ole huomioitu) olen Euroopan listassa toisena top 8 takana. Ilman Maltan kisaa olisin ollut ehkä sijalla 10. Ilman EM-kilpailuja en kykene itse vaikuttamaan siihen, saanko tuon 60 pisteen välin kiinni. Ennätyspisteeni ovat 690 pistettä (213 kiloa) tein nyt 609 pistettä (208) eli tuon kaulan kiriminen ei ole mahdottomuus, mutta vaatii timanttisen kovan kunnon, josta lisää myöhemmin. Edelläni on turkkilainen, ja Turkilla on vain kaksi maapaikkaa, jolloin nähtäväksi jäisi riittävätkö pisteeni olympialaisiin vai ei.

Tällä hetkellä IWF on ehdottanut useita seikkoja. Pisteitä laskettaisiin vain 30.4 asti tai 31.3 asti. Tässä tapauksessa maanosamestaruuskisoja ei meidän osaltamme tulisi. Jos taasen jatkamme huhtikuulle ja Pan-amsit eivät siirry, ehtivät nämä pisteet tulla. Nostajilla joilta uupuu yksi kisa, lasketaan kuitenkin EM-kisojen ilmoittautuminen mutta ei pisteitä. Toinen ratkaisu on, että olympiakarsintoja jatketaan maanosamestaruuskisoihin saakka, jolloin paikat olympialaisiin tulee jakaa alle viikossa normaalin kahden kuukauden sijaan. Tässä tilanteessa olen kesäkuussa tuplan ja kuitin edessä, jossa lahjana on tiketti olympialaisiin tai sitten kesälomalle.

Mistä saat motivaatiota kun kisoja ei nyt välttämättä olekaan?

Olympiakomitean (kansainvälisen) presidentti on pitänyt meitä suhteellisen hyvin ajantasalla. Tavoite on, että kisat käydään aikataulussa erityistä huolellisuutta ylläpitäen. Se saattaa tarkoittaa, että esimerkiksi koko Suomen joukkue ovat eristettynä leirillä ennen kisoja ja urheilijat eristetään myös kisapaikalla viruksen vielä jyllätessä. Kisat voidaan joutua myös käymään tyhjille katsomoille. Voi myös olla, että tauti on jo taakse jäänyttä elämää eikä mitään muutoksia tule tapahtumaan.

Ihmisten tuntuu olevan vaikea hyväksyä se, ettei meille urheilijoille voi olla päällimmäisenä mielessä, mitä jos tämä ei toteudukaan. Kun kyseessä on lähihistorian suurin epidemia-aalto, ei auta kuin tarttua tankoon ja harjoitella. Meistä kukaan ei tiedä mitä huomenna tapahtuu, joten ammattiurheilijana ei voi vain jäädä kotiin tekemään kotiharjoitteita, koska taito-ominaisuuksia pitää ylläpitää. Ongelmana on se, että pitää kantaa vastuu myös turvallisuudesta ja terveydestä. En minä voi urheilijana ajatella joka aamu sitä, onko tämä turhaa, tuleeko olympialaisia, tai voiko olla, etten pääsekään olympialaisiin. Minun tulee joka päivä uskoa ja luottaa siihen, että tekemällä oman työni hyvin, pysymällä terveenä ja luottamalla ammattilaisiin, saamme kisamme – jos se on riittävän turvallista. Ei minun tarvitse painonnostajana ottaa siihen kantaa.

Kuitenkin jokainen harjoitus tekee mahdolliseksi sen, että minä olen lähempänä olympiapaikkaa. Korona itsessään tekee vaikeaksi sen, että harjoittelemme tällä hetkellä suljetuilla ovilla Undergroundilla. Leirit on peruttu, seurana on onneksi kasa kovia suomalaisnostajia, mutta ylimääräistä tukea ei nyt saada. Meidän maajoukkueellemme (ja koska suurin osa matkusti juuri) on varattu omat harjoitusvuorot, jossa harjoittelemme keskenämme kellarissa. Pidämme nyt ensin 14 päivän matkustuseristyksen, jonka jälkeen viruksen viellä jyllätessä jatkamme varovuoroa suppeammalla porukalla. Lisäksi olen joutunut luopumaan nyt omasta valmentajastani, koska hän tekee töitä vanhusten parissa. Pidämme Mikan kanssa pesäeroa ja harjoittelen Antti Everin kanssa. Antti on hyvä.

Mutta hetkeäkään en ole ajatellut, etten jaksaisi harjoitella, koska korona pilaa kaiken. Koitan mahdollisimman hyvin käyttää ajan hyväksi. Palaudun, rentoudun, harjoittelen rauhassa ilman häiriötekijöitä, pyrin edistämään opintojani ja tutkimustyötäni. Elän erikoista aikaa siinä, että normaalin järjestelmällisyyden ja kalenterielämän sijaan aamu alkaa uutisilla ja miettimällä, mitä vaikutuksia kaikella on seuraavaan päivään. Oma elämäni on tällä hetkellä siis aivan sekaisin. Mutta se ei tunnu pahalta. Joka aamu hengitän hetken, ja otan vastaan ne asiat siihen päivään, joihin kykenen vaikuttamaan. Hoidan oman tonttini.

Negatiiviset vaikutukset urheilijalle

Miten tämä kaikki vaikuttaa sitten negatiivisesti? Lihashuoltojen ja oman polven kuntoutuksen suhteen pitää nyt tehdä kompromisseja. En halua käydä ihmispaljoudessa ja uimahalleissa, joten pyrin kuntouttamaan polvea kotikonstein. Suuren reeniryhmän sijaan harjoittelemme pienemmällä porukalla. Oma sali on mahdollistanut sen, että voin suhteellisen turvallisin mielin astua sinne sisään, ja tehdä työni.

Taloudellisesti tämä tuo takapakkia, mutta ei kyllä varmaan mitään verrattuna esimerkiksi artisteihin, ryhmäliikuttajiin tai muihin pienyrittäjiin. Uusien yhteistyökumppaneiden etsintä piti kohdaltani tapahtua nyt, jotta saan oman valmentajani mukaan Tokioon valmistavalle leirille sekä EM-kilpailuihin. Nyt sen sijaan nuo taustalla häämöttävät eristysleirit, tulevat olemaan iso lovi ansiosidonnaisissa. Itsehän pyrin yrittäjyydellä lisäämään sponsori- ja yhteistyömahdollisuuksia – siitä lisää myöhemmin.

Koen kuitenkin olevani siinä onnekkaassa asemassa, että saan Opetusministeriön urheiluapurahaa (10 000 euroa vuosi) sekä minulla on pitkän linjan yhteistyökumppaneita kuten LIDL taustalla. Tutkijan työstäni Ortonilla maksetaan minulle myös palkkaa, ja tätä työtä kykenen jaksamisen rajoissa tekemään aina myös kisamatkoilla. Siinä missä mahdollisen olympiapaikan varmistaminen on normaalisti meille urheilijoille hyvä markkinarako ja tulojen lisäys, jää se kohdaltani nyt välistä. Ja monessa lajissa on sama tilanne. Jääkiekon SM-liiga sulki kauden, suuria urheilutapahtumia on peruttu, yhteistyötahojen näkyvyys jää pieneksi. Meidän kauan odotetut Jalkapallon EM-kisat siirtyvät. Jos ei Litmasen kantapää hajoa, niin korona varastaa kisamme!

Yrittäminen keskellä koronaa

Oma salimme on toistaiseksi rajoitetusti auki. Se tarkoittaa, että meillä on tiukat säännöt salikäyttäytymisen suhteen, ammattiurheilijoiden vuorolla käy vain meitä, ja pyrimme, ettei salilla olisi kerralla yli 10 henkeä. Salin välineistö desinfioidaan päivittäin sekä jokaisen salikävijän toimesta.

Suurin menolisäys on meillä ollut hygienia ja desinfiointituotteiden hankinta, jossa en halunnut tinkiä ja hankimme tavarat sairaalatukuista ja sairaaloihin erikoistuneista siivoustukuista. Valitsin käsihuuhteeksi leikkaussaleihin tarkoitetut huuhteet, ja olen ohjeistanut asiakkaamme tekemään sen puuduttavan kahden minuutin (Kuva alla) käsiendesinfioinnin ennen salille tuloa, sillä meillä talon vessa on salin perällä, jolloin käsienpesua ei kannata odotuttaa sinne saakka. Olen kuitenkin ennemmin laittanut euroja salihygienian ylläpitoon kuin sulkenut salin kokonaan. Tähän syynä on oma ammattiurheilijastatus sekä takaraivossa naksuttava murhe muiden terveydestä.

(jatkuu kuvan jälkeen)

Yrittäjänä minua painaa ehkä eniten tuska siitä, että toivon voivani pitää salin auki, jotta ihmiset pääsisivät liikkumaan, mutta samalla vastuu siitä, että ratkaisut tehdään turvallisesti. Olemme varautuneet sulkemaan ovet tarvittaessa väliaikaisesti, mutta tämän viikon perusteella maksimimäärä salilla samanaikaisesti on ollut 8 henkeä. Jos saamme pidettyä salilla kävijöiden määrät suppeina ja etäisyydet pitkinä, voimme toivottavasti tarjota avoimet ovet jatkossakin.

Punttikoulut suljimme nuorten osalta, ja tarkkailemme tilannetta huhtikuussa alkavan lasten ryhmän kanssa. Aikuisten punttikoulut pidimme suunnitellusti, jossa taasen pienet ryhmät, jatkuva käsihygienia sekä tankojen siivous on ollut teemana. Ensi viikolla salilla ei pienryhmien ja ryhmätuntien aikaan ole vetäjän lisäksi muita. Tämä siksi, että vetäjät pystyvät tarkkailemaan, että salihygienia säilyy.

Olen aina ollut todella empaattinen, ja imen helposti kaikkien maailman ihmisten taakat itselleni. Korona itsessään on siis ahdistava minulle, koska haluaisin suojella kaikkia apua tarvitsevia”

Murhe ja suru siitä, että teenkö tämän oikein on ehkä se raskain taakka. Toive, että ihmiset noudattaisivat ohjeita, mutta tieto siitä, etteivät kaikki niin tee lisää tuskaa. Koen vastuuta niistä ihmisistä, jotka meillä valmentavat (taloudellinen ja terveydellinen) sekä jokaisesta salillamme harjoittelevat ihmisestä. En ole osannut pelätä edes taloudellista menetystä, vaikka ehkä siihen olisi pitänyt laittaa enemmän ajatusta sekä keksiä tapoja paikata menetettyjä tuloja, perutut seminaarit ja yksityistunnit. Ei vain ole kaikkeen aikaa ja haluan uskoa, että kesällä olemme jo päässeet suurimman aallonharjan yli!

Miten tästä eteenpäin

Koitan elää normaalisti. Vähemmän kontaktia ihmisten kanssa. Se on oikeestaan itselleni mukavaa, koska kuten sanoin imen kaikkien muiden murheet välillä liiaksi itseeni, joten yksinään olo on minulle rentouttavaa. Pyrin olemaan vauhkoamatta liikaa, mutta huolehtimaan kaikesta riittävästi. Laitoin lainanlyhennykset hetkeksi katkolle, jotta varmistun omasta toimeentulostani myös jatkossa. Varaudun pahempaan, mutta pyrin ajattelemaan positiivisesti ja luottaivaisesti. Koitan jatkossa soittaa äidille useammin. En mene käymään.

Me painonnostajat nostelemme painoja vielä tulevaisuudessakin. Me pyrimme UG:lla tekemään voitavamme. Siivoamme, puunaamme ja ohjeistamme. Auttakaa tekin toisianne, ja miettikää edes hetkeksi, että vaikka kyseessä on vain flunssa, se on monelle riskiryhmäläiselle liian kova pala. Olkaa siis mielummin hieman liian varovaisia, kuin koituisitte toiselle ihmiselle kohtaloksi. Älkää omalla itsekkyydellänne tuhotko toisten tulevaisuutta.

Välittäkää enemmän.

xoxo

Anni

ps. Laitoimme ensimmäiset kevätkesän punttikset myyntiin, jotta tulevaisuus näyttäisi meilläkin olevan auki. 

pss. Jos sinulla on jokin hyvä tapa, miten haluaisit mukaan matkalleni Tokioon tai voisimme tehdä yhteistyötä, laita spostia info (a) vuohijoki . com

THL: Ohjeet koronavirustaudin COVID-19 kotihoitoon

WHO: Koronavirustilanne Euroopassa

Lancet: Koronaviruksen estotoimenpiteiden vaikutukset suuressa mittakaavassa.

Kategoriat: Articles