Minulle lanseerattiin termi millenniumlapset muutama kuukausi sitten. Kyseessä on 90-luvulla tai sen jälkeen syntyneiden ihmisten joukko, jotka ovat saaneet ensimmäisen puhelimensa jo ala-asteella, eivätkä tiedä mitään Windowsin käynnistämisestä käskyin c:win. Heille työelämän tarkoitus on tukea nautintoa elämässä, jossa ura syntyy nopeasti ja rahaa tulee heti ovista ja ikkunoista. Elämä on snapchattia, postauksia, tykkäyksiä ja photoshopia. Se toimii, jos työnkuva on pelkkää illuusiota, mutta edelleen monessa ammatissa on ihmisten kanssa yhteistyössä oleminen muutakin kuin livefeediä.

3b30fabb-d5ae-4ab8-a2ad-61c776339edd

Ihmiset ovat unohtaneet mitä on small-talk. Ennen kokousta istutaan jokainen omalle paikalleen, paneudutaan hiljaa lukemaan kuumimmat juorut, tägäämään kaverit hauskoihin videoihin ja katsastamaan, onko pikaviestimiin tullut uutta infoa. Jos Atte ei ole vastannut vartti sitten osoitettuun kysymykseen, pommitetaan muutama GIF huutomerkeillä ja haloo-teksti. Nyt ei ole aikaa odottaa.

Ihmisten välinen yhteistyö perustuu luottamukseen, jossa henkilöiden välille muodostuu side. Ystävyyssuhde, parisuhde tai työympäristö vaativat kaikki aikaa, jotta luottamus on ehdotonta ja tiedämme kuuluvamme osaksi kokonaisuutta. Tällaisten siteiden syntyminen vaatii huomioimista, aikaa ja yhdessäoloa. Tällaiset siteet eivät synny virtuaalisesti, koska suurin osa viestintää ovat äänet, eleet, liikkeet ja kasvojen kieli. Olemme verhonneet kasvojemme viestinnän koirankorvien taakse ja äänet muistuttamaan Pinokkion joululaulua.

WhatsApp Image 2019-03-18 at 12.18.56

Mieheni teki minusta kuvakollaasin ollessamme jenkeissä harjoitusleirillä. Yli 75 % hänen ottamistaan salakuvista on sellaisia, jossa olen puhelin kädessä. Kun hän lentokentällä esitteli, työnsä jälkiä loukkaannuin. Minähän teen töitä puhelimella! Mutta eihän ympäristö sitä tiedä.

Ympäristö näkee vain sen ruutuajan. Ruutuaika on aina sama, on kyseessä työasia tai tyhjänpäiväinen Instagramin selailu. Ympäristöllemme se on aina viesti siitä, että heitä kiinnostavampia asioita löytyy jostain muualta. He eivät ole osa sinun arkeasi eivätkä osa sitä elämää, jota haluat nyt elää.

Olemme unohtaneet, missä elämä on. Se ei ole minun blogissani. Se ei ole Instassa eikä todellakaan Whatsapissa. Elämä on tässä ja nyt. Jokainen hengitys on kokemus, joka ei tule meille enää takaisin. Sosiaalinen media vapauttaa dopamiinia, johon jäämme koukkuun kuten urheiluun, päihteisiin tai tupakkaan. Ainoa ero on, että sosiaalisen median voimme aina verhota tarpeeseen viestitellä, tehdä töitä tai jutella sukulaisten kanssa. Siinä missä tupakoitsija laskee kahville ystävänsä kanssa mennessä röökiaskin pöydälle, SoMe-riippuvainen tekee sen puhelimella. Viiden minuutin välein tehnyt vilkaus kertoo epätietoisuudesta, onkohan joku kaivannut minua? Mitä jos joku tykkäsi uudesta kuvastani? Olet siinä, mutta et olekaan. Pian huomaat, ettei sinulla ole mitään tietoa mistä pöydässä puhuttiin, muttet kehtaa enää kysyäkään. Sanat valuvat ohi korvien miettiessä, onkohan sähköpostiin tullut uusia tarjouksia äänikirjoista.

Tein päätöksen lentokentällä. Niiden katkerien kyynelien takaa tajusin, että minä en halua olla se ihminen, jonka muistot ihmisistä tulevat filttereiden takaa. Kieltäydyn! Lisää tuulta sain nähdessäni ruutuaikani keskiarvon kuukauden lomani jälkeen. Kun ruudulla vietetään 5 tuntia päivässä, on turha ihmetellä miksi en ehdi venytellä, käydä joogaamassa tai lukea kirjoja. Kun tähän yhdistetään vielä tietokoneella vietetty aika, olemme kusessa. Ei ihme, että opinnot, ammattiurheilu, yrittäjyys, ystävyys, vaimona olo ja perhe aiheuttavat stressiä. Kulutan 40-50 tuntia viikossa ruudulla. Jo puolittamalla tämän saan lähes vuorokauden aikaa itselleni lisää.

Jos sosiaalisen median henkilöt olisivat tärkeitä, he istuisivat siinä tilanteessa meidän kanssamme eivätkä asuisi vain virtuaalisessa maailmassa. He tukisivat meitä, kun emme saa yöllä unta. He istuisivat katsomossa katsomassa sinun kilpailuasi. He jännittäisivät sinun puolestasi, kantaisivat laukkua yhdessä toisesta sangasta ja halaisivat sinua lähtiessä.  Käyn päiväkodissa opettamassa lapsille painonnostoa ja juttelemassa urheilusta. Lapset ovat niin välittömiä. He pitävät toisiaan kädestä kiinni, leikkivät piirileikkejä ja tulevat halaamaan. Olen unohtanut jo yksinään sen, miten halataan. Missä vaiheessa unohdin, ettei sähköpostiin tarvitse vastata seuraavana päivänä ja postissa kestää useampi päivä? Miksi en enää soita 2 min asiaa, vaan kulutan siihen 10 viestiä, joka vie kokonaisen tunnin keskittymisestäni siihen, joka on minun käsissäni, minun elämäni.

Sosiaalinen media tyydyttää sen kiireisen yksinäisen ihmisen tarvetta tulla hyväksytyksi, jota oma arkielämämme ei tällä hetkellä kykene tyydyttämään. Meille ei enää riitä se, että omat ystävämme ihailevat mekkoa, sanovat kauniiksi tai kertovat ikävöivänsä sinua. Me haluamme tuhansia seuraajia. Tuhannet tykkäykset kertovat meille saavutuksista. Olemme saavuttaneet illuusion, että meidän elämämme sosiaalisessa mediassa kiinnostaa ihmisiä. Samalla vilkaisemme olkamme yli vain huomataksemme, että lapsuuden ystävät ovat jääneet kauas odottamaan meidän eläessämme hienoa luksus SOME-elämää. Oksettavaa.  

87f100cc-3e0b-4b43-8a3a-9ee7dfaa8fe0

Kun mietin omaa käytöstäni viimeisten vuosien aikana minua hävettää. Kuinka monet kerrat olen käynyt katsomassa mummia ja istunut vaan puhelimen tai koneen äärellä koko kaksi tuntia siellä ollessani. Olen unohtanut sen, miten olemme aina sukulaisten kesken pelanneet ristiseiskaa ja Trivial Pursuitia. Olen unohtanut sen, miten tärkeää oli katsoa isän kanssa elokuvaa yhdessä itkien surullisia loppuja. Olen unohtanut, miten ihania ystäviä minulla on. Otan käteeni hiusharjan. Raskaan työviikon jälkeinen uupumus ja lämmin sauna saavat ystäväni haukottelemaan. Totean oman harjani soveltuvan ongelmatakkuihin ja istahdan harjaamaan hänen hiuksensa samalla kuivaten niitä. Läheisyys, kosketus ja yhdessä olo. Saman ilman hengittäminen, yksittäiset sekunnit meidän tässä hetkessä, meidän maailmankaikkeudessamme ovat niitä, jotka rakentavat meistä ihmisiä.

Älkää antako sosiaalisen median tuhota herkkyyttänne ja minäkuvaanne. Älkää opettako lapsianne siihen, että jokainen uurastus tekee tulosta hetkessä. Siirtykäämme realismiin, sillä se on aina läsnä. Halusimme tai emme.

-Anni

Vähemmän somea, enemmän vapaa-aikaa
  • Aseta puhelimeen ruutuaikaesto (esim 22-07)
  • Ppidä puhelin repussa tai laukussa, älä taskussa tai kädessä
  • Rajoita ruutuaikasi – voit sallia tarvittavat aplikaatiot (kalenteri, kartat, HSL), jotka toimivat sulun aikanakin
  • Vaihda paperikalenteriin
  • Pyri lukemaan sähköpostit vain tietokoneella vaikka kerran päivässä jos työsi sallii
  • Älä pidä puhelinta esillä syödessäsi
  • Pidä puhelin piilossa nähdessäsi ystäviä
  • Ole välillä kokonaan ilman puhelinta, jätä se kotiin
  • Älä vie puhelinta makuuhuoneeseen, vaan lataa se yön aikana muualla

Similar Posts