Naisten painonnoston taso on noussut viimeisten vuosien aikana hitaasti mutta sitäkin varmemmin. Vielä viime olympiadin alussa ollut huoli siitä, löytyykö jatkajia vahvojen naisnostajiemme jäädessä pois, on ehkä nyt siirtynyt unholaan. Jatkumoa on saatu, sillä tänä vuonna SM-kilpailuista jäi pois kauan omia painoluokkiaan hallinneet Anna Tokola ja Jenni Puputti. Tästä huolimatta taso oli kovempi kuin koskaan ennen.

Vuonna 2013 eli viime olympiadin ensimmäisissä SM-kilpailuissa naisten painonnoston SM-kultaa irtosi keskimäärin 221,7 pisteellä. Hopealle kivuttii 186,1 pisteellä ja pronssia napattiin 182,0 pisteellä.

Vuonna 2017 tehtiin historiallisen paljon Suomen ennätyksiä. Tulostaso oli kohentunut, vaikka uudet sinclairpisteet laskevat noin 4 pistettä keskiarvoja viime olympiadia verraten. Tänä vuonna kultaan vaadittiin 243,7 pistettä. Se ylittää viime vuoteen asti voimassa olleen A-rajan 240 pistettä. Nyt rajat nostettiin 250 pisteeseen. Hopea vaadittiin 215,7 pistettä ja pronssiin 200,7 pistettä. Viime vuoteenkin verrattuna kultaan vaadittiin yli 10 pistettä enemmän.

Ajateltaessa viime olympiadia voimme ehkä uskaltaa varovasti todeta, että voisimme kokeilla MM-kisoista olympiapaikan lunastamista naisten maajoukkueen kanssa. Vaikeaa se tulee olemaan, mutta suurten kärysumien jälkeen  tulostaso tasaantuu maailmassa ja nousuvaiheessa oleva naisten maajoukkue voisi hyvin tavoitella tuota kahta maapaikkaa. Se tarkottaisi siis kovaa työtä vuoden 2018 MM-kilpailuihin.

 

Omaan harjoitteluuni tämä tulostason nousu vaikuttaa toivottavasti motivoiden. Kovaakin kovempi kilpailu ajaa kaikki meidät mukavuusalueiden ulkopuolelle. Tokioon on pitkä matka ja mukana on kasa toistaan kovempia ja lahjakkaampia painonnostajia. Vaikka vuosi 2016 ja alkanut vuosi 2017 ovat luvanneet hyvää, on todettava, että vuonna 2020 täytyy olla aivan eri kymmenysluvuilla. Naispainonnostosta on tullut kilpaurheilua.

Viikonlopulta mukaan tarttui 3 kultaa ja kilpailuiden suurin pistesaldo. Lisäksi Suomen Painonnostoliitto palkitsi minut 2016 vuoden parhaana naispainonnostajana.
Viikonlopulta mukaan tarttui 3 kultaa ja kilpailuiden suurin pistesaldo. Lisäksi Suomen Painonnostoliitto palkitsi minut 2016 vuoden parhaana naispainonnostajana. (91+117SE = 208SE)

Haluan kiittää Rovaniemen Reipasta mahtavista painonnoston SM-kilpailuista. Olemme kasvaneet seurana viimeisten vuosien aikana paljon, ja on hienoa, kun joukossamme on paljon talkoohenkeä ja yhdessä tekemistä.  Kiitos myös kaikille kilpakumppaneille sekä erityisrakkaudella Helsingin Herakleelle, jonka tiloissa olen saanut jo monta vuotta harjoitella. Helsingin Herakles oli kolmanneksi menestynein seura SM-kilpailuissa tänä vuonna. Joukkueessa oli vain naisia…

Kuvittelin ehtiväni kirjoittaa tuon ruokailublogin ennen SM-iä mutta se jää nyt ensi viikolle Eli seuraavassa kirjoituksessa tulen yksityiskohtaisemmin avaamaan omaa valmistautumistani kohti painonpudotusta 63kilosiin.

xoxoxo

Anni

Suomen ennätys 117 kiloa
Suomen ennätys 117 kiloa

Samankaltaiset artikkelit

  • Henkinen valmennus – kuka minä olen

    Omalla valmennusurani jatkon kannalta olen ajatellut, että aika jonka kulutan kehittäen itseäni urheilijana palvelee minua myös myöhemmin. Henkisten ominaisuuksien hyödyntäminen ja henkisten lahjakkuuksien, jo olemassa olevien ominaisuuksien muokkaaminen sekä itsensä tunteminen ovat tärkeitä avaimia urheilussa. Tästä syystä mukaani matkalle eksyi moninaisten vaiheiden jälkeen Lasse Luostarinmäki, joka on toiminut voimanostajien parissa jo pitkään ja oppi-isänsä Pasi…

  • Tempauspäiväkirja – Vko 3

    Kivun ja säryn viikko. Lähdin siis Manseen sunnuntaina ja maanantaian minua odotti kyljen odottamaton piikitys mustan pien muodossa. No, selvisin lyhyesti 10 min tapaamisesta varsin mallikkaasti, mutta sieluni kaipasi nopeasti toipumisapua. Auttavaan puhelimeen eli P.Utoslahdelle siis savumerkkejä ja treffasimme lounaan muodossa Koskikeskuksessa. Kevyen harjoitusohjelmien laadintaprosessin jälkeen kävimme ” ihan vain naisissa” katselemassa alennusmyyntejä. Ja vahingossa…

  • I´m a spaceman

    All good things come to an end..Sad but true. Summer ended after the wknd festival. But even though I miss warm evenings it is nice to have normal life and routines again. It means training. And more training… I found my motivation again and I can keep on working full-time. So it is good that…

  • Tavoitteet ja työt

    Painonnosto. Mikä ihana tekosyy lopettaa työt ja lorvailla kotona. Lauri Hollo ihmettelee blogissaan meidän painonnostajien viitteliäisyyttä.  Siitä rohkaistuneena ajattelin kertoa hieman, miten tällainen tavallinen painonnostaja elelee. Te ystäväni, jotka olette kuulleet minun murahtelevan nykyajan buumista harjoitella 4 kertaa viikossa, avata blogi ja nimittää itseään ammattiurheilijaksi, on syy myös tuon linkin takana olevaan ajatukseen – Olympiaurheilu ei…

  • Painonnosto ja pattireidet

    Vanhan voimistelijan, Saara Leskisen, instagramkuvan innoittamana aloin miettiä syytä siihen, miksi omat jalkani ovat kasvaneet siirryttyäni voimanostosta painonnostoon ja miksi ylipäätään painonnostajien jalat ovat urheilumaailman kummastus voima-arvoiltaan. Ai tuleeko painonnostosta isot lihakset? No ainakin #pattireidet mut haittaaks se? multa ei taida onnistua tämmöset poset ihan #fitness oppien mukaan #weightlifting #weightliftinglegs #squatheavy #crossfit #fitnessgoals #quads Kuva,…