Urheilutoimittajain Liitto on jälleen kerran nimennyt lajiensa parhaat urheilijat ja painonnoston osalta valinta kohdistui viime vuoden tapaan valmentaajaamme Anniin.

Parhaat urheilijat 2019

Viime viikolla Anni valittiin myös Lapin parhaaksi urheilijaksi Lapin Urheilutoimittajakerhon äänestyksessä.

Lapin Kansan uutinen

Toisiin olympialaisiinsa tähtäävä Anni on iloinen saamistaan tunnustuksista ja kiittää äänestäjiään. ”Tuntuu kivalta, kun tehty työ huomioidaan ja painonnosto lajinakin on saanut näkyvyyttä muiden lajien joukossa”.

Anni kilpailee seuraavaksi mahdollisesti jo Rooman olympiakarsintakilpailuissa tammikuun lopulla. Muita tulevia kilpailuja ovat yleisen sarjan SM-kisat Porissa 22.-23.2., olympiakarsinta Malta International Open helmi- maaliskuun vaihteessa sekä EM-kilpailut Moskovassa huhtikuun alussa.

Samankaltaiset artikkelit

  • Kuvia painonnosto SM:ien 1. päivästä

    Linkeissä kuvia painonnoston ensimmäisen päivän naisten nostoista. Kuvia on napsittu satunnaisesti, eli kaikista nostajista ei valitettavasti ole kuvia. Kuvien laatu on erittäin vaihteleva, koska niitä on niin paljon ja kaikki on käsitelty samalla asetuksella. Osa on siis aivan kelvollisia ja osa huonoja. Kuvia saa käyttää henkilökohtaisiin tarkoituksiin, eli esimerkiksi someen. Tägätkää tällöin Instagramissa kuvaajaksi @processhnp…

  • Treenaa loppuvuosi kokonaishintaan 129 €

    Syksy on uuden alku ja kesän jälkeen on hyvä palata harrastusten pariin. Nyt pääset treenaamaan koko loppu vuoden ajan Kulosaaren Undergroundilla hintaan 129 €. Mitä aiemmin tartut tarjoukseen, sitä enemmän hyödyt! Underground on toiminnalliseen harjoitteluun ja painonnostoon suunnattu harjoittelukeskus Kulosaaren metroaseman läheisyydessä. Tutustu tiloihin tarkemmin salin omilla sivuilla ja liity mukaan kylän parhaaseen treeniyhteisöön! Lunasta…

  • Black Friday -tarjoukset voimassa perjantaista sunnuntaihin

    Black Friday -tarjouksena 24.-26.11. ostettuihin uusiin 6 ja 12 kk salijäsenyyksiin loppuvuoden treenit ilmaiseksi! Salijäsenyys on mahdollista ostaa kertamaksulla tai kuukausilaskutuksella. Tarjoukset lisätään automaattisesti viikonlopun aikana ostettuihin uusiin 6 ja 12 kk jäsenyyksiin, vaikka verkkokaupan ostosivulla ei ole näistä mainintaa. Tarjousta ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai alennuksiin. Tarjous on voimassa vain uusille jäsenille. Tarjous…

  • Kooste videoblogeista

    Kolme kuukautta on nyt videoblogia takana ja mukaan on mahtunut monenlaisia pätkiä. Jatkan videoblogiani jatkossa suomeksi niiltä osin, kuin kyseessä on harjoittelua ja hengailua kotimaassa. Vinkkinurkan asiat tulevat englanniksi kuin myös kansainväliset leirit. Ensimmäinen osuus tuli kuvattua Malesiassa reenileiriltä, jossa olin yhdessä porilaisten ja ruotsalaisten kanssa. Videot sisältävät alkuvuoden pk-kauden reenejä.   Toinen osuus: Samalla…

  • Hieronnat käynnistyvät Kulosaaressa

    11.12. alkaen Undergroundilla meitä alkaa myllyttämään urheiluhieroja Essi Markelin. Essi on valmistunut urheiluhierojaksi vuonna 2005 ja toiminut monen urheilijan apujoukoissa. Anni Vuohijoen matkassa Essi on ollut vuodesta 2013, eli jo kohta kahden olympiadin ajan. Essi aloitti painonnostoharrastuksen samoihin aikoihin liittyessään Annin tiimiin, joten lajin kuluttavuus on tuttua. Kova treeni tarvitsee hyvän palautumisen, johon hieronta sopii…