Seurajoukkuefinaalin kuvia

Seurajoukkuefinaalin kuvia

Painonnoston seurajoukkuefinaali käytiin 4.12. Rovaniemen Reippaan järjestämänä Espoossa viiden finalistijoukkueen kesken. Mukana olivat Ounasvaaran Atleetti Klubi kahdella joukkueella, Rovaniemen Reipas, Tampereen Pyrintö sekä Turun Atleettiklubi. Äärimmäisen tiukan kisan voittoon ylsi lopulta vajaan kolmen Sinclair-piseen turvin Rovaniemen Reipas ennen OAK:n ykkösjoukkuetta. Kolmanneksi sijoittui Tampereen Pyrintö. Reippaan joukkueessa nostivat järjestyksessä:– Jannike Bäckström– Jukka Ylisoini– Antti Peltokangas– Rebin…

Hieronnat käynnistyvät Kulosaaressa

Hieronnat käynnistyvät Kulosaaressa

11.12. alkaen Undergroundilla meitä alkaa myllyttämään urheiluhieroja Essi Markelin. Essi on valmistunut urheiluhierojaksi vuonna 2005 ja toiminut monen urheilijan apujoukoissa. Anni Vuohijoen matkassa Essi on ollut vuodesta 2013, eli jo kohta kahden olympiadin ajan. Essi aloitti painonnostoharrastuksen samoihin aikoihin liittyessään Annin tiimiin, joten lajin kuluttavuus on tuttua. Kova treeni tarvitsee hyvän palautumisen, johon hieronta sopii…

Peilisalin vakiovuorot varattavissa

Peilisalin vakiovuorot varattavissa

Varaa itsellesi tai ryhmällesi vakiovuoro Undergroundin peilisalista! Noin 50 neliömetrin kokoinen peilisali soveltuu esimerkiksi fitness- ja kehonrakennus-urheilijoiden poseerausharjoituksiin, tanssitreeneihin tai vaikka valokuvaus-studioksi. Undergroundin ulko-ovi sijaitsee Kulosaaren metroaseman läheisyydessä vain noin 250 m kävelymatkan päässä metrolta. Vakiovuorojen hinnoittelu on edullinen, vain alkaen 11,54 € / h vuoden sopimuksella. Katso hinnoittelu peilisalin sivullta ja kysy lisää yhteystietolomakkeella,…

Toiminnallisen harjoittelun IC-valmennus starttaa nyt.
|

Toiminnallisen harjoittelun IC-valmennus starttaa nyt.

Haku käynnissä toiminnallisen harjoittelun IC-VALMENNUKSEEN Valmennusryhmämme IC eli Inner Circle saa uuden valmentajan Valtteri Kalliosta, jolla on pitkän linjan kokemus ja vankka osaaminen toiminnallisen harjoittelun kilpailuista ja valmennuksesta. Samalla starttaamme toiminnallisen harjoittelun valmennusryhmän, johon haemme nyt 4-6 motivoitunutta urheilijaa. Valmennusryhmä CF-urheilijoille CF vaatii monipuolista harjoittelua, hyvää kuntoa, voimatasoja ja kattavaa osaamista taitolajeissa. Toiminnallisen harjoittelun ohjelmointi…

Vuoden ensimmäinen painonnostoseminaari Undergroundilla!

Vuoden ensimmäinen painonnostoseminaari Undergroundilla!

Tempaus- ja työntöseminaari sunnuntaina 25.7.2021 Tervetuloa kesän ensimmäiseen painonnostoseminaariin salillemme Undergroundillle Kulosaareen. Seminaariin osallistumiseksi et tarvitse salimme jäsenyyttä, vaan osallistua voi kuka vain. Osallistumisessa ei ole myöskään osaamistasovaatimuksia. Tämä päivän kestävä valmennusseminaari sisältää 2 harjoitusta, joiden kesto on 1 – 1.5 tuntia. Alustava aikataulu voi elää hieman päivän kulun mukana: 09:00 Tempaustreeni 10:30 Lounastauko (omat…

Punttikouluissa on nyt kaverialennus!

Punttikouluissa on nyt kaverialennus!

Kaverialennus! Onhan se kaverin kanssa treenaaminen kivempaa ja ei yksin tule aina edes lähettyä. Siksipä meidän pidemmissä punttikouluissa on nyt myös kaverialennus, eli ei tarvitse yksin lähteä suden suuhun. Osta paikka itsellesi ja kaverillesi niin saatte 10% alennusta kurssista :) Ja kurssin jälkeenhän kavereitakin on enemmän kun ennen kurssia! Kaverialekurssit on merkitty kuvan logolla punttikoulujen…

Anni Vuohijoki Lapin paras ja lajinsa paras 2019

Anni Vuohijoki Lapin paras ja lajinsa paras 2019

Urheilutoimittajain Liitto on jälleen kerran nimennyt lajiensa parhaat urheilijat ja painonnoston osalta valinta kohdistui viime vuoden tapaan valmentaajaamme Anniin. Parhaat urheilijat 2019 Viime viikolla Anni valittiin myös Lapin parhaaksi urheilijaksi Lapin Urheilutoimittajakerhon äänestyksessä. Lapin Kansan uutinen Toisiin olympialaisiinsa tähtäävä Anni on iloinen saamistaan tunnustuksista ja kiittää äänestäjiään. “Tuntuu kivalta, kun tehty työ huomioidaan ja painonnosto…

Verkkokaupassa nyt myös pankkien verkkomaksut!

Verkkokaupassa nyt myös pankkien verkkomaksut!

Verkkokauppamme siirtyi nykyaikaan ja voit nyt valita maksutavaksi PayPalin lisäksi suomalaisten pankkien verkkomaksut, luottokortit, MobilePay ja Pivo mobiilimaksut sekä Mash ja Jousto lasku- ja osamaksutavat. Maksupalveluntarjoajamme on Bambora Payform, johon voit tutustua tarkemmin heidän kotisivullaan: bambora.com/fi/fi/online/ Lisäämällä maksutapavaihtoehtoja pystymme paremmin vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin ja helpottamaan kaupankäyntiä verkossa tarjoamalle jokaiselle sopivan maksutavan. Verkkokauppaan on rakenteilla myös…

Helatorstain Bootcamp!
|

Helatorstain Bootcamp!

Vihdoin! Kulosaaren uusi salimme alkaa valmistua ja järjestämme koeponnistuksen ennen salin varsinaisia avajaisia Bootcamp-tyylisen yhteistreenipäivän muodossa helatorstaina 30.5. Leirillä treenataan painonnostotekniikoita, korjataan nostajien tekniikkavirheitä ja perehdytään oikeaoppisen harjoitusohjelmoinnin saloihin. Valmentajina toimivat Anni Vuohijoki, Sami Köngäs ja Rebin Rezazadeh. Bootcamp-leirin hinta 60 € ja paikkoja on jäljellä 5 kpl, ole siis nopea. Sitovat ilmoittautumiset osoitteeseen info@theprocess.fi…