Kansa janoaa menestystä. Ensimmäistä kertaa olympialaisissa ollessani pääsin aistimaan sen tosiasian, että suomalaisille ei mikään riitä. Paitsi kulta ja siinäkin kyseessä on yleensä tuuri tai vahinko. Negatiivista palautetta on satanut. Suomen joukkueessa on liikaa toimihenkilöitä, Mika Kojonkoskelle maksetaan liikaa palkkaa ja mitalitkin ovat kateissa. Mika Kojonkoski ei tehnyt mitalitavoitteita, koska jokainen urheilija tietää kyllä itse, mihin tavoitteensa asettaa. Ei olympiakomitean johdon ole tarkoitus aiheuttaa urheilijoille lisää painetta, päin vastoin. Heidän tehtävänsä on varmistaa mahdollisimman laadukas kisaan valmistautuminen. Kyllä jokainen meistä tietää, mihin rahkeet olympia-areenalla riittävät.

Mira Potkosen varmistaessa olympiamitalinsa useat olivat kommentoineet nyrkkeilyn heikosta tasosta maailmalla naisissa. En ymmärä. Jos laji on niin helppo, miksi Suomesta ei nouse useampia nyrkkeilijöitä? Onkohan kukaan koskaan ajatellut, että olympialaisiin ei pääse kukaan helpolla. Jokainen kilpailuihin osallistuja on tehnyt tuhansia tunteja töitä vuosien ajan.

 

Suomessa on kourallinen urheilijoita, jotka saavat Opetusministeriän urheilija-apurahaa. Heitä voi kutsua jo ammattiurheilijaksi. Itseasiassa 102 urheilijaa saa kesälajeissa tukea. Lista alla:

 

Urheilija-apurahat lajeittain

 

20 000 euroa

 

Ammunta 
Leinonen Minna

Mäkelä-Nummela Satu

 

Jousiammunta

Antonios Jean-Pierre

Forsberg Jere

 

Judo 
Sundberg Jaana

 

Paini

Hietaniemi Rami

Olli Petra

 

Purjehdus 
Lindgren Joonas

Lindgren Niklas

NirkkoTapio

Petäjä-Siren Tuuli

Tenkanen Tuula

 

Uinti 
Laukkanen Jenna

Liukkonen Ari-Pekka

Mattsson Matti

 

Taekwondo

Mikkonen Suvi

 

Yleisurheilu 
Kotaja Amanda

Piispanen Toni

Pitkämäki Tero

Ruuskanen Antti

Tähti Leo-Pekka

Söderberg David

 

10 000 euroa

 

Ammunta 
Kurki Juho

Törnroos Vesa

 

Beach Volley 
Lahti Taru

Lehtonen Riikka

 

Melonta 
Dietrich Miika

Nykänen Miika

Hakala Jeremy

 

Jousiammunta

Vuorinen Niko

 

Karate

Kuusisto Helena

 

Nyrkkeily 
Potkonen Mira

 

Paini

Suominen Veli-Karri

Heino Ville

 

Purjehdus 
Kanerva Silja

Kurtbay Sinem

 

Pyöräily 
Lepistö Lotta

 

Ratsastus

Karjalainen Katja

 

Soutu

Ven Robert

Varvio Ulla

Karppinen Eeva

 

Sulkapallo 
Lång Ville

 

Suunnistus

Boström Mårten

Rantanen Merja

 

Uinti 
Koski Matias

Lähteenmäki Leo

 

Voimistelu 
Tuuha Tomi

 

Yleisurheilu

Etelätalo Lassi

Eriksson Sandra

Heikkinen Marjaana

Manni Henry

Mannio Ari

Nikkanen Minna

Mörö Oskari

Kämäräinen Sanna

Latvala Hanna-Maari

Kinnunen Jarkko

Seppänen Tuomas

Partanen Veli-Matti

Kanervo Jussi

Neziri Nooralotta

Wirkkala Teemu

Mäkelä Kristiina

Utriainen Sanni

 

5 000 euroa

 

Ammunta 
Björkbacka Jaakko

 

Jalkapallo

Heroum Nora

Kemppi Juliette

 

Koripallo

Markkanen Lauri

Michelsen Oskar

 

Lentopallo 
Lankinen Aleksi

Kaislasalo Samuli

 

Maalipallo

Mattila Jarno

Miinala Erkki

Posio Petri

Paini

Heino Jere

Lahti Tuomas

Lipasti Matias

 

Purjehdus 
Blässar Niki

Cedercreutz Camilla

Mikkola Monika

Tapper Kaarle

Ruskola Noora

Wulff Mikaela

 

Suunnistus

Kirmula Miika

Ojanaho Olli

 

Taekwondo 
Partanen Jenna

 

Triathlon

Lilja Liisa

 

Uinti 
Jallow Mimosa

Känsäkoski Silja

 

Voimistelu

Kirmes Oskar

Tikkanen Jouki

Volkova Ekaterina

 

Yleisurheilu

Kangas Arttu

Kettunen Oona

Kirjonen Aleksi

Manni Tuomas

Murto Wilma

Oja Ronja

Ojala Aleksi

Pulli Kristian

Richardsson Camilla

Vainio Alisa

—

Osassa lajeissa on jo siirrytty palkallisiin valmentajiin. Lajeissa joissa valmentajalle maksetaan, menee iso osa apurahasta valmentajan palkkaan. Eli urheilija siis maksaa itse omalle valmentajalleen palkkaa. Minä olen ollut onneksi siinä tilanteessa, että toistaiseksi oma valmentajani on panostanut talkootyönä uraani. Mutta joka päivä olen enemmän ja enemmän sitä mieltä, että haluisin kyetä maksamaan siitä ajasta, jota hän minuun käyttää.

Lajeja kuitenkin on, missä valmentaja on palkallinen. Näin on monella yleisurheilijalla laita. Hyvää ei saa halvalla ja niin se taitaa olla myös valmennuksen, lihashuollon ja ylipäätään elämän suhteen.Kuitenkin uskallan epäillä että yksikään valmentaja ei tuntipalkoille pääse. Työmäärä on suuri, kun puhutaan maailman huippujen valmentamisesta.  Myös lajiliitot tukevat valmentajia, mutta Suomessa on luvattoman vähän ammattivalmentajia huippujen parissa nuorista puhumattakaan. Minulle oli yllätys, etteivät edes uimareiden valmentajat ole päätoimisia. Kaiken hyvän lisäksi yrittäjätaustaiset Malvela ja Piirainen panostavat omasta pussistaan leirejä, sponsorointeja ja pitävät palkatonta lomaa näin olympialaisten alla. Jutun ylen sivuilta pääsee lukemaan tästä.

Miten meidän olympiajoukkueemme sitten elää, ratkaisuja on monia.

Suurin osa urheilijoistamme ja valmentajistamme on töissä. Valmentajat ovat täyspäiväisesti töissä, ja suurimmalle osalle Olympialaiset tarkoittivat palkatonta lomaa. Palkallisen kesäloman pitäminen urheilutapahtumassa on vaikeaa, jos kotona odottaa perhe.Joidenkin onnekkaitten työnantajat olivat antaneet palkallisen loman kilpailuihin. Yksinään painonnostossa päävalmentajalle tulee kuudesta kahdeksaan viikkoa palkatonta lomaa vuodessa. Se on suuri ansiomenetys. Palkattua päävalmentajaa meillä ei ole.

Näin on asia myös nyrkkeilyssä. Mira Potkosen valmentaja käy ”ihan tavallisissa töissä”. Samoin Mira itse aina vuoden alussa, sillä olympiakomitean tukipäätös tulee vasta helmikuussa. Tuki on 10 000 euroa. Kahden lapsen äitinä ei tuolla summalla rikastuta. Se vaatii uhrauksia, koko perheeltä. Miran uhraukset palkittiin jo nyt hänen varmistaessaan olympiamitali. Mira on luonut urheilu-uransa vasta myöhemmällä iällä. Moniko teistä olisi 32-vuotiaana valmis jättämään työt perheen odottaessa kotona? Onko siis ihme, että suomalaisten urheilijoiden katseet kääntyvät urheilusta pois riskien kasvaessa vain liian suureksi.

 

 Suurin osa meistä tekee osa-aikatyötä siten, että se suurin ”nettovaje” saadaan kumottua. Se tarkoittaa muutamien kuukausien uurastusta vuodessa. Tämän ajan urheilijat muissa maissa keskittyvät lepäämiseen. Kyse on tasapainoiluista. Työ, lepo, urheilu, ystävät, perhe ja opinnot. Kaikkeen ei riitä aikaa ja jostain tulee aina luopua. Itse luovuin työstä ja oikeastaan ystäviäkään en ole ehtinyt nähdä. Hölmöyttähän se oli lähteä työmaapäälikön vakituisesta virasta vain siksi, että matkustaminen joka viikko Oulussa ei vain mahtunut enää kalenteriin ja työt siirtyivät Pohjanmaalle, mutta se kannatti. Kun tavoitteet on tehty, on aika poistaa häiriötekijät ympäriltä.

  

Osalla urheilijoista urheilija-apurahan lisäksi on omien tukijoiden verkosto, joka mahdollistaa täysipäiväisen harjoittelun. Sponsoreita tulee hankkia, mutta edustustilaisuuksien määrä ja vaatimukset eivät saa kasvaa liian suureksi. Ammattiurheilu on kovaa työtä. Suomalainen huippu-urheilija harjoittelee noin 12-16 kertaa viikossa. Yhteen harjoitukseen menee 2-3 tuntia keskimäärin (matkoineen ja valmisteluineen). Se tarkoittaa 24-42 tuntia viikossa. Lisäksi kehonhuolto ja siihen liittyvät toimenpiteet vievät aikaa. Suurimmalla osalla tukijoukot tulevat tuttavapiiristä ja vanhempien osuus nuorten urheilijoiden menestymiseen on valitettavan suuri. Eikö teidänkin mielestä ole väärin, että huippu-urheilun onnistumista helpottaa rikkaat vanhemmat? Ei suomalaista huippu-urheilua kehitetä näin. Tällä tavoin lahjakkuudet jäävät pois kelkasta jo nuorena.

Ja mitä tulee vaatimuksiin. Matti Mattson kertoi haastattelussa uivansa yli 10 uintiharjoitusta viikosssa ja käyvänsä lenkillä ja puntilla kahdesti. Kommenttiosion kootuissa todettiin: ”mitä sinä siellä altaassa lillut kuukausi kaupalla. Verenmaku suussa vähemmän reenejä kovemmalla temmolla niin saadaan tulostakin.” Niinpä. Parhaat lajivalmentajat tuntuvat löytyvän kotisohvalta. Apua tarvitaan suomalaisessa urheilussa ja paljon. Valittaa voi kuka vaan, ratkaisijoita me tarvitsemme.

Kanadan maajoukkueella on 16 henkistä valmentajaa mukana, jotka osallistuvat urheilijoiden arkeen pitäen peikot pois ja ajatuksen kasassa. Suomessa eripuraa aiheutti kisapapin mukana olo. Olisikin hienoa saada kaikki se energia, joka kulutetaan negatiiviseen palautteeseen, uusien järjestelmien ja tukiverkostojen löytämiseen. Ulkoministeri Timo Soini neuvoi urheilijoita Riossa kovettamaan kuorta, paksuntamaan nahkaa. Kisaturisteiksi haukkuminen ja verorahoista huutelu ovat kuluneita sloganeita jo vuosien takaa. . Tiedoksi, että olympiakomitean varat ja urheilija-apurahat tulevat veikkaustuloista. Veikkaustuloja ei ole, jos ei ole urheiluakaan. Ja mitä turismiin tulee, haluammeko oikeasti osoittaa sormella niitä urheilijoita, jotka ovat panostaneet koko elämänsä päästäkseen maailman huipulle, olympiaurheilijoiden valikoituun ja haluttuun joukkoon, ilman että yksikään heistä kuvittelee rikastuvansa.

”Jokaisen pitää toteuttaa elämässään niitä haaveita, joita on itselleen asettanut.” – Maailman paras äiti

Xoxo

 

Anni

ps. Kiitos koko joukkueelle reissusta. Pitäkää lippu korkealla vielä loppukisatkin!