Because I am trying to return to the gym I will continue with Finnish articles. This one was my editorial in our Powerlifting magazine called Voimanostaja. Next weekend I will be at Vierumäki so maybe I will manage to videograph some lifts as well.
—
Harjoitusmäärien ja harjoitteen intensiteetin sietokykyyn vaikuttaa paljolti ikä. Jokaiselle nostajalle tulee aika, jolloin pelkällä sali-ilman haistelulla ei enää tullakaan vahvemmaksi. Tuloksetkin alkavat junnata paikallaan, vaikka voimatasojen kehitys kuulemma jatkuu vielä viisikymppisenäkin.
Jokaisella meillä on tavoitteita. Toisilla tavoitteena on seuraavat kuukausikisat Ruskeasuolla ja jotkut meistä tavoittelevat menestystä World Gameissa. Nuoremmalla iällä, kehityksen juostessa eteenpäin, tavoitteita tehdään helposti ja niiden rikkomiseen annetaan minimaalinen aika. Ennätykset pitää rikkoa heti, ja jos niin ei tapahdu, olo on tyhjä ja heikko. Onnistuminen on se ainoa asia, joka ratkaisee.
Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen. Kehittyä voi monessa asteessa ja oikeastaan kokonaisuus ratkaisee. Jos tavoitteena on olla maailman kovin kyykkääjä, voi olla aika keskittyä hetkeksi tekniikkaan ja peruskuntoon, jotta tulevaisuudessa vältyttäisiin vammoilta ja kunto kestäisi kovemmat harjoitteet. Maastavedonkin maksimin kokeilu viikoittain sotkee oikeastaan enemmän kuin kehittää.
Olen itse masentunut. Siirtyminen voimanoston parista painonnostoon ei ole ollut niin mutkatonta kuin olisin halunnut. Ensimmäisen puolen vuoden nousukiito tyssäsi syksyllä selän kipeytyessä. (Edessä liikkuvalla raudallahan ei ollut mitään tekemistä asiaan, eihän? ) Nyt tulokset polkevat omasta mielestä paikallaan. Lisää kiloja pitäisi saada tankoon nyt ja heti tai laitan punttikengät pussiin!
Itkiessäni asiaa Suomen kovimmalla painonnostajalle Miika Antti-Roikolle vastaus tipahti naamakirjaan nopeasti: ” Tärkeintä on sen tekniikan vakioiminen ja varmuus. Se luo pohjan nostamiseen ja se, että treenisysteemi on oikea, jotta ominaisuudet kehittyvät ja pysytään terveenä. Ei kannata tehdä itselle mitään “sääntöjä” siitä, paljonko treenissä pitää saada, jotta tekee kisassa paljon. Ne meinaan ei koskaan toimi. Itsellä kisatulos ei ole koskaan ollut suoraan verrannollinen reenituloksiin. Ja kisoja on monentasoisia, ettäs tiedät! ”
Johan pomppasi! Väitetäänkö nyt, että tekniikan vakiointi harjoitusolosuhteissa (ei nyt puhuta stressitilanteista vielä) voikin olla osa onnistumista; Miikan tarvitsee olla seonnut… Ja joka kisassa ei aina tarvitsekaan olla teräskunnossa, vaan tietyt kilpailut ovat tärkeämpiä kuin toiset? Painonnostossa tämä on kyllä tehty helpommaksi. Maajoukkuepaikat jaetaan Sinclarin pisteillä, jolloin turhia painonvetoja ei tehdä kuin kerran vuodessa. Painonnostoliitto tukee siis suomalaisten menestymismahdollisuuksia myös maailmalla. (Toivoisin kovin, että me Voimanostoliitossa ottaisimme tästä mallia – edes kokeilumielessä.) Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että peruskuntokaudella otettu maksimi näyttää suuntaa siitä, mitkä ovat lähtötasot kohti kovempia rautoja. Itselläni ennen MM-kisoja peruskuntokauden päätös (tai siis punttikauden päätös) takasi 82,5 kilon penkin. Siitä aloitettiin MM-kisoissa.
Voimanoston harjoittelemiseen ja voimanhankintaan ei olla laitettu samalla tavalla aikaa ja rahaa, mitä painonnostoon on maailmalla panostettu. Se johtuu yksinkertaisesti olympiastatuksesta. Mutta nyt meidän voimanostajienkin saadessa jo ohjattua valmentajakoulutusta, ollaan mahdollistamassa järjestelmällisempää valmennusta. Järjestelmällisyydellä taataan , että saamme kaivettua lisää tietoa omasta nostajakannastamme ja löydämme erilaisia harjoittelutapoja – muualtakin kuin internetin keskustelufoorumilta.
Mistä me voisimme siis aloittaa? Yksittäiselle nostajalle tie voisi aueta esimerkiksi vuosisuunnitelman tai jopa useamman vuoden suunnitelman hahmottamisesta. Jos ikää on haitarissa 21- vuotta on helppoa tehdä isoja linjauksia viimeiseen juniorivuoteen saakka. Sarjapainoja ja kiloja sinne ei tarvita, vaan suurimmat tavoitteet ja kilpailut. Näiden löytämisen jälkeen harjoittelun runko pitäisi laatia siten, että riittävä peruskuntokausien määrä taataan, kuten myös riittävän palautumisajat ja tekniikan harjoittelut. Vaikka meidän kyykkymme ei vaikeusasteeltaan olekaan tempauksen tasoa, on optimoitu kyykkytekniikka ja heikkouksien vahvistaminen avain kovempaan tulokseen.
Tällaisten pääpiirteiden vetäminen helpottaa sekä jaksottamista että kausisuunnitelmien laatimista. Näin harjoitusaika tehostuu ja harjoittelu pysyy mielekkäänä siitäkin huolimatta, ettei uusi Maailman ennätys syntyisikään Kontulan syyskauden kisoissa. Ehkä se yhdeksän onnistuneen putki ja varmuus siitä, että peruskuntokausi on ollut onnistunut, olikin se päämäärä, jota tällä kisalla haettiin.
Kävin kilpailemassa itsekin pitkästä aikaa – puntissa toki – Parkanossa. Aloitukset olivat lähes yhteistulosennätykseni ja taskuun jäi 2/6 onnistunutta nostoa. Kuitenkin tiesin, mitä Mika tuolla kilpailulla haki. Suoriuduin siitä, joten yksi tavoite kohti kovempaa tulosta on jälleen saavutettu. Omasta mielestäni ahterilleen meni se kisa. Taisin olla väärässä.
Syysterveisin
Anni
—