Väsymys ja murheet väistyivät päästessäni vierailemaan Kivenlahden Crossfit-salille sunnuntaina. Vaikka yöunia oli vaivaiset 4 tuntia takana ja kotona odotti kasa pyykkiä, katosi stressi päästessäni opastamaan painonnoston saloja uusille, ja innokkaille nostajan aluille ja hieman jo kokeneemmillekin.

Crossfit. Se kutkuttava, salaperäinen laji. Laji, joka tällä hetkellä vihastuttaa monia. Ja suosion perusteella myös ihastuttaa.  Päätin taas puolen vuoden tauon jälkeen miettiä tämän lajin omituista suosiota.

edit: http://www.crossfitkuopio.com/events/107380/anni-vuohijoen-painonnostoseminaari/ ilmoittautumisissa tapahtui järjestelmän kaatuminen, eli käykäähän uusimassa ilmoittautuminen jos ette sitä vielä tehneet :)

—

Ei enää teinivuosiaan elävä nainen tarttuu tankoon.  Koska hän on vasta päässyt sisälle puntin saloihin, haluaa hän nostaa 7 kg tangolla, joka on valitettavasti jopa miesten tankoa paksumpi. Sormilukkokaan ei pidä kunnolla, mutta se ei haittaa. Kunhan pääsee nostamaan ja oppimaan uutta. Tempausvalojen ja vetojen hiomisen jälkeen on aika koittaa temmata ihan oikeasti. Ensimmäiset nostot ovat vielä näyttäneet enemmän voimakäännöltä, mutta nainen on päättänyt nyt yrittää sitä ” ponnistusjuttua”, jotta nostosta tulisi räjähtävämpi. Hetken mietittyään nainen tempaisee jo lähes sulavasti tangon (olisikohan 15 kiloa tangossa) puoliraakana, käy kyykyssä ja toteaa noston tuntuvan hyvältä. ” Pitää hommata nuo nostokengät, jotta isommilla raudoilla on sitten tukea paremmin”. Vieressä nostanut kolmekymppinen mies toteaa, noston näyttäneen hyvältä. Tästä on hyvä jatkaa.

Toisessa tangossa vaimo miehineen on tullut hiomaan tekniikoita. Vaikka parivaljakko naureskelee siitä, miten kotona tulee hiljaista toisen onnistuessa, on ilo seurata heidän tukevan toisiaan, ottavan videoita ja miettivän, miten tehdä asioita vielä paremmin.

Crossfit, se polvia tappava, tekniikkahirmuinen tuholaislaji, joka vie painonnostosta harrastajat ja ihmisten rahat. Minä en ole koskaan pitänyt tästä höpöhöpö-lajista, ennen kuin lähdin ensimmäistä kertaa valmentamaan itse ensin Vantaalle, siitä sitten Porvoon kautta Savonlinnaan, Espooseen, Lauttasaareen ja vielä on monta paikkaa kiertämättä, vaikkakin ensimmäinen positiivinen vaikutelma hiipikin mieleeni nähdessä Crossfit-salien omistajien reenailevan Vierumäellä. Siitä tapaamisesta pääsee lukemaan tästä.

Se miksi laji herättää niin paljon paheksuntaa, ei ole aivan yksinkertainen asia. Toki edelleenkin on saleja, joissa tehdään asioita väärin, mutta niinhän monessa punttiseurassa ja lätkäseurassakin mennään monessa asiassa metsään. Kuitenkin suurena erona on se, että Crossfit-yhteisö pitää tiiviisti yhtä. He jakavat kokemuksiaan keskenään, vaihtelevat valmentajia, pitävät salin ovet auki kaikille vieraileville Crossfittaajille ja mikä tärkeintä, arvostavat toisiaan ja toisten tekemistä. Tämä saa minut ajattelemaan: Voi kun painonnostossakaan ei olisi yhtään seuraa. Tai olisi yksi: Suomen Painonnostoliitto. Miten paljon paremmaksi meidän lajimme tulisikaan seura-aktiivien kokoontuessa säännöllisesti jakaen kokemuksiaan punttikouluista ja valmennuksesta. Kuitenkin jos oikein muistan  liiton järjestämässä valmentajatapaamisessa oli vain muutama valmentaja. Muista lajiesta en osaa varmuudella sanoa, mutta uskaltaisin epäillä, ettei muisssakan “old school” lajeissa tätä harrasteta.

Laji on uusi ja kehittyvässä vaiheessa. On mielestäni mahdotonta edes olettaa, että kaikki asiat olisivat mallillaan. Vielä on paljon opittavaa. Mutta jälleen yksi surullinen ero muuhun urheiluun. Crossfit haluaa kehittyä. Crossfit ei usko olevansa ruokaketjun huipulla. Crossfit ei lupaa tietävänsä kaikesta kaiken. Crossfit haluaa kehittyä. Todistuksena tästä on aivan mielettömän laaja koulutus- ja seminaaritarjonta, joita Salit tai trendikkäämmin boxit tarjoavat sotureilleen. Omistajat ja valmentajat opettavat perusasioita, he eivät lupaa kuuta taivaalta vaan antavat syvemmän kehityksen avaimen tulla muualta; eri alojen erikoisosaajilta. Milloin muu Urheilu-Suomi herää tähän samaan ja lajiliitot lähenevät toisiaan, jolloin oikeat ihmiset valmentavat oikeita asioita? Miten voi olla mahdollista, että 10 vuotta vanha laji suorittaa tämän paremmin kuin 100 vuotta olympialaisissa olleet?

Ja crossfitissä uskalletaan kysyä. Harjoittelijat haluavat oppia. Mikään ei ole vastenmielistä, jos sillä voidaan taata kehitys. Ja mikä parasta, kaikki eivät halua olla kilpaurheilijoita.. Oikeastaan väittäisin, että 80% on  crossfitissä mukana ainoastaan kuntoilumielessä.

Jos pelaat lentopalloa, kuntoilumielessä, ja olet aivan eri tasoa (hyvässä tai huonossa) kuin muu joukkue, todennäköisesti vaihdat joukkuetta tai seuraa. Moniko golffari jaksaa pelata 56 tasoituslaisen kanssa, jos oma tasoitus on 2? Kukaan ei ainakaan koskaan jaksa pelailla minun kanssani. (Syynä voi olla myös rasittava kilpahenkinen luonteeni sekä kärsimättömyys ;) ) Ja kyllähän se jalkapallossakin ärsyttää, jos laitapakki vuotaa koko ajan ja tukkaan tulee 6-2. Yleisurheilussakin harvoin näkee loikkareenejä tehtävän kimpassa, jos toinen on Kalevan kisojen finalisti ja toinen toivoo pääsevänsä kisaamaan Kirkon Vaiheil´- kisoihin ja hyppäävänsä edes 3 metriä pituutta. Tällaista se kilpaurheilu nyt vaan on. Samantasoiset pelaavat samoissa joukkueissa, kovat kilpaurheilijat reenaavat joko yksin tai muiden kovien kanssa. Harvassa, äärettömän harvassa lajissa, ne jotka eivät ole hakemassa kovaa kilpakuntoa, jatkavat saati aloittavat enää vanhemmalla iällä. Ilokseni totean painonnoston ja voimanoston olevan tällaisia. Sen todistaa muun muassa tunku veteraanikisoihin.

On siis selvä, jos joukossa on 80% vasta urheilun aloittaneita kuntoilijoita,  harjoitteena esimerkiksi tempaus ja työntö ovat haastavia eivätkä tekniikat iskoudu ensimmäisestä yrittämästä selkäytimeen. Mutta siinä, missä muissa lajeissa tällaisia “tapauksia” ei ole, niitä ei haluta tai he eivät halua jatkaa, on crossfit onnistunut luomaan kilpalajin, joka sopii kuntoilijoille, ja joka sopii aivan kenelle tahansa. Vai sopiiko?

Tähän väliin joku sanoo crossfitin painonnostoliikkeiden olevan vaarallisia, telinevoimistelun mahdotonta, ja voimailuliikkeiden hajoittavan uusien, vasta-alkajien, kehon. Miten sitten painonnoston vanhempia aloittelijoita ei tästä tuomita? Teen nyt siirron ja sanon syynä olevan raha. Koska Crossfit on harrastuksena suhteellisen tyyris, ihmiset kiinnittävät siihen enemmän huomiota. He, jotka eivät tahdo “tuhlata” rahojaan, kokevat helpommaksi naureskella naapurin Liisaa selän takana rahan tuhlaamisesta. Eikös se nyt ole tärkeintä, että Liisa kokee itse löytäneensä oman juttunsa? Crossfitin salikulttuurissa moni kokee olonsa hyväksi, ja kynnys jatkaa ei todellakaan ole kova. Minä väitän, että positiivinen salikulttuuri on yksi suuri tekijä crossfitin suosiossa. Kyllähän sen nyt tietää jokainen painonnostajakin, miten siistiä on myllyttää työntöyhdistelmiä omien reenikavereiden huutaessa ja kannustaessa vieressä. Ja sillähän ei ole mitään väliä, onko tangossa 20, 40 vai 140 kiloa, jos kyseessä on itselle iso reeni.

Eikä tässä vielä kaikki. Äärettömän kovan mediasuosion saanut laji herättää katkeruutta monissa. Miten Crossfit on onnistunut saamaan niin paljon kuntoilijoita joukkoonsa, joilla pystytään takaamaan myös Crossfit -kilpaurheilijoille tukea esimerkiksi kilpailukustannuksiin ja palkintojen muodossa? Painonnostossa harrastusmaksut pysyvät pieninä, lajia näkee kerran vuodessa lehdissä, joten se ei kiinnosta valitettavasti yleisöä… Paitsi nyt Crossfitin noustessa suosiaan on painonnosto suositumpaa kuin pitkiin aikoihin. Olemme vihdoin trendikkäitä.

Maailmaan mahtuu arvostelijoita, varsinkin tähän pieneen Suomeen. Meitä on vähän ja tiedämme välillä liiankin hyvin toistemme liikkeet. Meillä on asiat aina hieman huonosti ja emme koskaan ole tyytyväisiä itseemme, mutta kateellisia silti muille. Se tekee elämästä vaikeaa. Ja mikä pahinta, se tekee urheilusta ongelmallista. Täydellisiä harjoitusrituaaleja, valmennusta saati reenirytmiä ei vielä ole löytynyt. Miksi emme siis muutkin ottaisi crossfitistä mallia ja avaisi ovia eri alojen erikoisosaajille tullaksemme omassa lajissamme parhaimmaksi? Käymmehän me kaikki hierojalla tai esimerkiksi lääkärissä sen sijaan, että tekisimme itse omat diagnoosimme.

Olen joka kerta kiitollinen tullessani kotiin näistä Crossfit-tapaamisista. Se avaa aina omat silmäni, että kehittyäkseni nostajana ja varsinkin kehittyäkseni valmentajana, minun on pakko ottaa vastaan kaikki tieto ja oppi, jota on tarjolla.  Tieto ei ole rajallista vaan sitä on jokaisen kiven alla. Ja meistä avarakatseisemmat kehittyvät eniten.

Kiitokset Kivenlahteen. Olitte kaikki huikeita.

Anni