Samankaltaiset artikkelit

  • Houston we have had a problem

    Henkisesti erittäin haastavan reenijakson jälkeen oli aika siirtyä Texasin Houstoniin keskiviikkona. Kuten jo edellisessä postissa kirjoittelinkin, odotukset eivät olleet korkeat, mutta toisaalta Ghetto Snatchissä herännyt kunto antoi toivoa paremmasta. Kesä oli paras tähän mennessä harjoitusten osalta ja PMien tulos antoi uskoa siihen, että tosiaan 200kg yhteistulos alkaa olemaan käsillä ja eväät isoihin nostoihin oli nyt…

  • Suomen naispainonnosto elää ja voi hyvin

    Naisten painonnoston taso on noussut viimeisten vuosien aikana hitaasti mutta sitäkin varmemmin. Vielä viime olympiadin alussa ollut huoli siitä, löytyykö jatkajia vahvojen naisnostajiemme jäädessä pois, on ehkä nyt siirtynyt unholaan. Jatkumoa on saatu, sillä tänä vuonna SM-kilpailuista jäi pois kauan omia painoluokkiaan hallinneet Anna Tokola ja Jenni Puputti. Tästä huolimatta taso oli kovempi kuin koskaan…

  • Kivikaudesta somekauteen

    Lähdin Prismaan välttääkseni vappuruuhkat. Toisin kävi ja koko kauppa oli täynnä. Olen huomannut muutoksia itsessäni. Ennen ahdistuin ruuhkaisissa paikoissa (161cm) ja tuli pakottava tarve päästä pihalle, nykyään olen oppinut hengittämään myös ahtaissa tiloissa. No asiaan ja Prismaan. Ensimmäinen ihmiskohtaaminen tapahtui parkkihallissa, jossa iäkkäämpi mieshenkilö päätti lähteä ohittamaan paikkoja jonottavia ja ampaista paikalta ulos. Mies tuli…

  • Haetaan kehonhuollon ammattilaista Kulosaareen

    Haetaan kehonhuollon ammattilaista Kulosaareen Wanted! Haemme Kulosaaressa toimivalle salillemme Undergroundille kehonhuollon ammattilaista osa-aikaisesti, eli jos olet esimerkiksi urheiluhieroja tai osteopaatti joka kaipaa toimitilaa, lukaisepa eteenpäin. Toimit tilassa itsenäisenä yrittäjänä, eli voit hinnoitella palvelusi itse ja vuokrana otamme provision myydyistä palveluista. Saat itse valita milloin olet paikalla, esimerkiksi parina päivänä viikossa. eli mitään kiinteää suorituspainetta ei…

  • Valmennuksen ravintosisältö

    Hei vaan!   Kuten olette ehkä huomannut kotisivuni ovat uudistuneet. Kuluvana viikkona tänne aukeaa  myös verkkokauppa, josta pääsee ostamaan kaikkea mukavaa saliharjoitteluun! Lisätietoja siitä myöhemmin. Eli kotisivuni uudistuivat. Nyt kalenterista näkyy kaikki tulevat omat leirit ja kisat, sekä myös pitämäni punttikoulut ja seminaarit. Esimerkiksi nyt marraskuulla alkaa Helsingissä kuuden kerran punttis, johon vielä muutama paikka…

  • Kuvia painonnosto SM:ien 1. päivästä

    Linkeissä kuvia painonnoston ensimmäisen päivän naisten nostoista. Kuvia on napsittu satunnaisesti, eli kaikista nostajista ei valitettavasti ole kuvia. Kuvien laatu on erittäin vaihteleva, koska niitä on niin paljon ja kaikki on käsitelty samalla asetuksella. Osa on siis aivan kelvollisia ja osa huonoja. Kuvia saa käyttää henkilökohtaisiin tarkoituksiin, eli esimerkiksi someen. Tägätkää tällöin Instagramissa kuvaajaksi @processhnp…