Vaikka maanantait ovat kamalia, tänä maanantaina pääsin heräämään iloiseen viestiin. Suomen Voimanostoliiton puheenjohtaja onnitteli valinnasta vuoden valmentajaksi.

Lukekaa linkki loppuun, siellä on listattuna myös muutkin palkintoja saaneet. Tuomas Hautala palkittiin odotetusti vuoden nuoreksi nostajaksi, josta olen erittäin otettu ja suurin syyhän valintaani ovat nämä hienot nostajat, jotka ovat luottaneet oman kehityksensä minun käsiini.

11617_489118911227121_5010587190169509702_n

Valmentaja on yhtä hyvä kuin nostajansa. Enkä tarkoita nyt EM:ien ja MM:ien tuomaa menestystä, vaan sitä kehitystä, jota nostajani ovat saaneet aikaan. Jokainen teistä, minun valmennettavistani, on äärettömän tärkeä yksilö minulle. Se tunteiden kirjo, jota toisen ihmisen ohjeistamisesta saa, on se syy, miksi tätä tehdään. Oletteko koskaan miettinyt, että teidän kisajännityksenne on kolminkertainen minulle? Teidän pettymyksenne omaan suoritukseenne on kolmin kertainen pettymys minulle omia valmennuksellisia kykyjäni kohtaan.

1554400_415481668590846_5578323103950584284_n

Mutta hienoimpia hetkiä ovat ne onnistumisen tunteet, joita saan nähdessäni teidän onnistuvan. Enkä puhu ainoastaan harjoituksista tai kilpailuista, vaan koko elämässä. Pauliinan palauttaessa kandinsa samana päivänä kun tempaus liikkuu, tunnen osanneeni tehdä oikeita valintoja myös siinä, että nostajieni elämä menee eteenpäin. Valmentaminen on paljon muutakin kuin lapun lähettämistä. Se on tutustumista toisen ihmisen sielunelämään, rytmiin ja tavoitteisiin. Lähiömutsi on minulle ihan yhtä tärkeä kuin crossfitin SMiin tavoitteleva tehopakkaus tai lihaksija haluava asianajaja.

10733768_361151357380271_7257721846831607092_o

Totta kai kiitos Suomen Voimanostoliiton hallitukselle. Sanoisin teidän tehneen rohkean vedon valitessanne vuoden valmentajaksi nuoren naisen. Laji on kuitenkin edelleen hyvin miesvaltainen ja naisten ei lähtökohtaisesti odoteta ymmärtävän voimaurheilusta. Kiitos siis tästä luottamuksesta, jonka olen saanut osakseni.

 Mutta ennen kaikkea haluan kiittää omia valmennettaviani siitä, että olette mahdollistaneet tämän puolen elämästäni. Kiitos teille siis tästä palkinnosta, joka on MEIDÄN, koko tiimin, työllä ansaittua.

Anni

Samankaltaiset artikkelit

  • 2013

    It is time to summarize my year 2013. After January’s back pain I managed to lift 100 kilos in clean and jerk for the first time. Then it was time to concentrate on powerlifting and I won the Nationals in both powerlifting and weightlifting, and went to Russia to compete in powerlifitng World Championship. I…

  • Plan B – #roadtoRio osa 2

    Valmentaja-näkökulmasta poiketen kirjoitan hieman tarinaa kulissien takaa eli omasta painonnostourastani. Lupasin tuossa ammentaa jo syksyllä lisää siitä, miten meidät sitten valitaan kilpailuihin. Vanhaan kirjoitukseen pääsette tästä. Kuten syksyllä kirjoitin, painonnostossa on kaksi tapaa päästä olympialaisiin: Joukkuepaikka tai henkilökohtainen paikka.  Joukkuepaikkoja jaetaan MM-kisojen perusteella (kilpailut 2014 ja 2015), joissa naisten on mahdollista saada 2, 3 tai…

  • Road to Russia

    No pictures, no videos this time ;) Ok, maybe something. My site is still under construction. As soon as Jussi will finish them I will start writing. The thing is that I want my site to be updated just before the worlds. I have tried to keep silence before the Worlds because I have been…

  • Itku pitkästä ilosta

    Se on ohi. Kaikkien aikojen paras vuoteni, joka alkoi Thaimaan leiriltä ja päättyi Suomen Cupin voittoon ja jouluun yhdessä perheen kanssa. Koska vuosi 2016 oli aivan mahdottoman hyvä, vaikkakin erittäin kuluttava, täytyy vuoden 2017 olla ihan pelkkää alamäkeä. Tapasimme taas pitkästä aikaa Pasi Koivusen, henkisen valmentajani kanssa, jolle naureskelinkin sitä, että nyt on aika normalisoitua….

  • Kisapäiväkirja

    No niin. Tunnen itseni ja jos nyt en kirjoita päivittäisiä fiiliksiä, menee noin kuukausi ennen kuin saan kuvia yms lisättyä. Eilen siis lennettiin Istanbulin kautta Tel Aviviin ja matka meni ihan mukavasti. Mitä nyt jengiä oli kuin pipoa ja Israelin turvatarkastukset ottivat aikansa. — Tiistai 8.4. Kisat käydään siis Israelissa ja olen kyllä sitä mieltä,…