Olin taannoin opettamassa keppijumppaa maailman mahtavimmille 10-11 vuotiaille tulevaisuuden Granlundeille. Olin kuitenkin erittäin huolissani nähdessäni, miten jo tuon ikäisille pojille oli alkanut tulla kätisyyseroja ja nilkkojen liikuvuusongelmia. Kyykkyyn meneminen oli ongelmallista.

Samaan aikaan kotisalilla isä valmensi juuri polvileikkauksesta tullutta poikaansa. Kyllä se jo kyykyt kestää, oli isän vastaus. Olin järkyttynyt. Missä vaiheessa vanhempien ja valmentajien unelmat ovat alkaneet ajaa lasten terveyden ohi? Pojan polvi leikattiin hiljan uusiksi.

Kun kyseessä on nuoria, kasvavassa iässä olevia lapsia, on monipuolisuus valttia. Kuitenkin monessa urheilulajissa kausi on jo pitkä, aikataulut tiukkoja ja kaikesta valmentamisesta vastaa yksi ja sama, usein jonkin pelaajan isä.

Keskustelimme asiasta pitkään jääkiekkotaustaisten ystävieni kanssa. Taneli kertoi, miten hänen isänsä oli käynyt Juhani Salakan keppijumppakoulutuksen, joita hänen isänsä veti yleisfyysisenä harjoituksena pojille. Hieno idea!

—

Tästä Tanelin jääkiekkoelämästä on jo tovi vierähtänyt. Mitäköhän kuuluu tämän hetken jääkiekkoilijalle? Entä yleisurheiluun, josta itse olen lähtöisin? Muistan miten Nakkilan Viren harjoituksissa kävimme läpi painista telinevoimisteluun ja pelailimme jalkapalloa. Monipuolisuutta, josta olen edelleenkin kiitollinen, painotettiin ja vielä 15- vuotiaanakin sai tehdä muutakin.

Harri Hakkarainen on tehnyt tutkimustyötä valmentajana ja lääkärinä nuorten harjoittelusta ja siitä missä vaiheessa, mitäkin fyysistä osa-aluetta pitäisi harjoittaa.

Hakkarainen toteaa, että fysiikkaharjoittelu vaatii vuosien pitkäjänteisen työn eikä sitä voida tehdä vain kevät tai talvikautena. Nuorilla urheilijoilla fyysisten ominaisuuksien monipuolinen kehittyminen tulee olla mukana pitkällä aikavälillä. Hakkaraisen mukaan, tärkein on, että pohjalla on hyvä peruskunto eli aerobinen kestävyys. Se luo pohjan lasten ja nuorten jaksamiseen monipuolisessa harjoittelussa.  Tämän lisäksi hermolihasjärjestelmän toimintaa on pidettävänä aktiivisena. Lajinopeuden lisäksi ketteryys, liikkuvuus, tasapaino ja refleksit tulee olla harjoiteltuna aina. Hakkarainen allekirjoittaa, että nuoren urheilijan tulee ensin kehittää tekniikat ja yleinen hermolihassäätely ennen lihasmassan hankintaa. Saliharjoittelussa tämä tarkoittaa siis riittävän aikaisessa vaiheessa keppijumpalla ja tämän jälkeisillä tankoharjoitteilla opittuja suoritteita, jotka mahdollistavat myöhemmän iän voimaharjoittelun turvaallisesti ja tehokkaasti.

Nuoren urheilijan tulee harjoitella nousujohteisesti ja suunnitelmallisesti. Monimuotoisuus ja lajiharjoittelun yhdistäminen on tärkeää. Testeillä ja pitkän aikavälin suunnitelmilla varmistetaan se, että urheilija saadaan kehittymään hänen biologiseen ikäänsä sopivasti.

Hakkarainen jakaa lajiharjoittelut näin:

–8-10 v: aerobia, lihaskunto, nopeuden/taidon edellytykset
–11-12v: + voimaharjoittelutekniikat, kimmopohjanluonti

–13-14v: + Ala-nopeuskestävyys, maksiminopeus

–14-16v: + kestovoima lisäpainoilla, nopeusvoima
–17-18v: + maksimivoima, Laji-nopeuskestävyys
–19-20v: + lajivoimaharjoittelu, kova loikkaharjoittelu
–21-: lajiominaisuuksiin keskittyminen

Eli 21-vuotiaana voima- ja fysiikkaharjoittelu pitäisi olla jo sillä tasolla, että sitä pidetään yllä ja keskitytään kehittymään lajinomaisesti. Ari Moilasen , pikän kokemuksen omavan painonnostovalmentajan, mukaan yksi harjoituskerta viikossa saa aikuisiän urheilijan tason pysymään lähes samana. Kuitenkin erittäin harvalla 21-vuotiaille voima- ja nopeusominaisuudet ovat tässä vaiheessa huipussaan. Poikkeuksena ne harjoituksellisesti lahjakkaat erikoistapaukset, jotka ovat aloittaneet omatoimisten tekemisen ohjatusti ajoissa.

Hakkarainen listaa suunnitelmien ongelmiksi mm. Kasvuspurtin ja Jatko-opinnot. Kasvuspurtti sotkee motoriikkaa ja aikaansaa kasvukipuja ja muutoksia elimistössä.  Kotoa poismuutto taasen tulisi lisätä ammattillisuutta mutta usein nuoren elämän käännökset voivat vähentää motivaatiota. Tilanteissa voidaan nähdä urheilu esteenä eikä enää mielekkäänä prosessina.

Ratkaisuja tähän on suunnittelut, motivoivat testit ja valmentajat, jotka kehittävät urheilijaa eivätkä pyri hakemaan menestystä itselleen.

—

Kuulostaa helpolta. Valitaan testit, jotka motivoivat, ja monipuolisia harjoituksia kehityksen monipuolisuutta tukien. Miten tämä olisi toteutettavissa?

Peräänkuulutankin lajiliittojen välistä yhteistyötä , jossa nuorten voimaharjoittelusta vastaisi ammattilaiset, liikkuvuusharjoittelussa voimisteltaisiin ja lasten yleisfyysisellä puolella yleisurheiltaisiin ja käytäisiin vaikka nassikkapainissa.  Lajivalmentajien vastuu tiedonhaussa on suuri. Minä en tiedä kaikesta urheilusta kaikkea. En edes painonnostosta saati voimanostosta. Se on yksi askel kohti parempaa osaamista valmenajana, johon varattu aika tulee olemaan vuosia.

Anni

PS. Voimaurheilijoiden tuki RY järjestää 6.-7.6. Voimavalmennusseminaarin Helsingissä, jossa käsitellään erilaisia voimaharjoittelun osa-alueita ongelmineen. (Ks kuva). Lisätietoja www.voimaurheilijoidentuki.com