Lähdin Prismaan välttääkseni vappuruuhkat. Toisin kävi ja koko kauppa oli täynnä. Olen huomannut muutoksia itsessäni. Ennen ahdistuin ruuhkaisissa paikoissa (161cm) ja tuli pakottava tarve päästä pihalle, nykyään olen oppinut hengittämään myös ahtaissa tiloissa. No asiaan ja Prismaan. Ensimmäinen ihmiskohtaaminen tapahtui parkkihallissa, jossa iäkkäämpi mieshenkilö päätti lähteä ohittamaan paikkoja jonottavia ja ampaista paikalta ulos. Mies tuli vasemmalta lipuen lähestyen auton kylkeä. Tööttäsin että huomaisi myös minut. Mies tööttäsi takaisin keskisormea näyttäen ja pakotti tunkeilullaan minun siirtämään sen 20 cm autoa, että hän pääsi nopeammin ulos. Keskaria tietysti näyttäen.

Kaupassa menen hakemaan banaaneja. Mies on jättänyt kärrynsä hieman kauemmas itsestään ja noukkii noin 3 m päässä hedelmiä pussiin. Hän on valmis ennen minua, kääntyy ja tömähtää suoraan minua päin ja toteaa: oho. Makaronihyllyllä pikkupoika ajaa minikärryillään sääreeni, katsoo vihaisesti ja hymähtää. Kassajonossa kirsikkatomaatit jäävät ikävästi liukuhihnan päähän eivätkä siis liiku muiden ostosten mukana. Mies takanani alkaa kröhiä ja yskiä. Tämän jälkeen hän toteaa kovaan ääneen vaimolleen: ”EIVÄT TAIDA HEI NÄÄ TOMAATIT OLLA MEIDÄN”. Käännyn nappaan tomaatit eteenpäin ja pahoittelen, etten huomannut niitä enkä seuraava-lätkää. Kasseja rahdatessa autoon noin 4-vuotias tyttö haluaa minusta ohi. Hän LYÖ SELKÄÄN (ei tietenkään satu) Hämmennyn ja kääntyessäni hän saa tilaa livahtaa ohitseni.

Totean sanan ”Anteeksi” kadonneen suomalaisten sanavarastosta. Puhelinmyyjät eivät enää ikinä illalla pahoittele myöhäistä kellonaikaa saati kysy, soittavatko huonoon aikaan. Kukaan ei rullaportaissa totea ”Anteeksi” vaan mielummin pusketaan läpi tönien edellä olevia.  Tai jos koemme ohitsepääsemättömäksi selkämeren, myöhästymme mielummin kuin otamme kontaktia vieraaseen ihmiseen.  Ainoa kontaktimme ulkomaailmaan on  Instagrammin kuva, johon kuvatekstinä on muutamalla#-merkillä  #varustettu, #tänään #veetuttaa #ihmiset #jotka #ei #osaa #seistä #rullaportaissa #oikealla #myöhästyinjustbussista. Ja sitten puolikas Suomea käy kommentoimassa, miten päätöntä toimintaa. Niinhän se on, mutta oma vika se on myöhästyessä, jos ei saa suutaan auki.

Listaan lisää hilpeyttä herättäviä hetkiä ihmisten puhumattomuudesta ja kommunikaatiokatkoista:

– bussipysäkiltä poisjäänti, jos vieressä istutaan

– avaimet sisällä ja pitäisi pyytää puhelinta lainaan, jotta saisi huoltoyhtiön avaamaan oven

– reitin kysyminen vieraassa paikassa

– junassa joku istuu väärällä paikalla (ihmiset puhuvat mielummin konduktöörille)

– ryhmätyöt koulutuksissa ja kursseissa ja ryhmien muodostaminen

– magnesiumin lainaaminen salilla

– vyön lainaaminen (mahdottomuus)

– varmistajan pyytäminen

etc etc

Salilla, jokseenkin ei Ruskeasuolla tuttujen keskuudessa, tämä ilmenee notkumisella kyykky/penkki tai höpöhöpölaitteiden ympärillä. On äärettömän vaikeaa kysyä reeniin keskittyvältä ihmiseltä ”Sori meneeks sulla vielä kauan” tai ” Voisinko ottaa välissä?”. Suurin osa ihmisistä tyytyy nappaamaan kännykän ja twiittaamaan ”Miks nää ihmiset istuu tuos laitteissa eikä anna muiden reenaa?”.

ÄRSYTTÄÄ!

Robin Dundar on esittänyt, että ihmisen luontainen ryhmäkoko on 100-150 henkeä (Jonathan Haidt – Onnellisyyshypoteesi) . Jonathan Haidtin Onnellisuushypoteesissä käsitellään paljolti ihmisten sosiaalisia toimia ja käyntini tuolla Prismassa sai minut muistelemaan lukemaani. Ihmisten suuret aivot ovat kehittyneet sosiaalisten kytkösten kautta. On tutkittu, että aivot kehittyvät kestääkseen suuremmat ryhmäkoot, joka nyt tässä tapauksessa ei tarkoita suuria facebook-ryhmiä, tai yli 1000 ihmisen ystävälistoja.

Ihmisten luonnollinen ryhmäkoko on siis suuri ja tämän koon puitteissa ihmisen tulee tuntea lähes kaikki ryhmän jäsenet henkilökohtaisesti. Tämä tarkoittaa siis muutakin kuin nimeä. Karrikoidusti voidaan sanoa, että kykenet nähdessäsi halaamaan heitä ja muodollisuuksien sijaan kertomaan esimerkiksi katkenneesta parisuhteesta tai sukulaisen sairaudesta. Maailman muuttuessa ei tämä fyysinen huolenpito ole riittänyt ylläpitämään ihmisten välisiä suhteita, joiden sijaan on kehittynyt kieli. Nyt kielen tilalle on nousemassa sosiaalinen media, jossa niin ikään käytetään kieltä. Mutta kielikin on muuttumassa. Lauseiden sijaan kirjoitusasu muuttuu lyhenteisiin. HBD.

Kirja toteaa tiivistetysti sosiaalisuuden ja kielenkäytön olevan älykkyyden huipentuma. Olemmeko siis kokemassa ihmiskunnan ensimmäistä evoluutiollista taantumavaihetta?

Kielellinen ulkoasu on jo kaventunut ihmisten siirtyessä yhä enemmän virtuaaliseen maailmaan. Fyysistä kontakteja ei enää ole. Kosketusta harrastavat ihmiset vähenevät ja enää harvoin työelämän ulkopuolella kätellään.  Ihmisten sosiaalisuus on nykyään katsottavissa vain ja ainoastaan sosiaalisen median kävijämääristä. Näiden ihmisten siirtyessä todellisuuteen eli esimerkiksi kauppajonoon koetaan helpommaksi olla puhumatta. Parempi olla hiljaa. ”Puhuin Pauliinan kanssa” on saanut uuden määritteen. Kirjoitin moi facessa. Me emme tarvitse enää kahvihetkiä, sillä arkikuulumiset näkyvät #arkihaasteesta.  Tulevaisuuden lupauksemme eli lapset oppivat lyömään puhumisen sijaan.  Huikaisevaa! Olemme siirtyneet takaisin darwinismiin ja elonjäämistaisteluun, missä meidän ei tarvitse enää keskustella. Yhteisöllistä sidosta lisäävä kosketus katoaa ja alamme erakoitua. Kun erakoidumme alamme kokea yksinäisyyttä, joka vaikuttaa onnellisuuteen. Onnelisuuden ja yhteisöllisyyden tiedetään lisäävän elinikää ja parantavan elämänlaatua, joten polkaisemme omaa elämäämme alaspäin. Hymyilyttää.

Vapun kunniaksi hain Prismasta rasvaa ja jauhoja. Edessä on siis munkkien paistamista sekä illalla ystävien kanssa syömistä. Sosiaalista mediaa käytin kutsuakseni ystäväni kylään. Tein sen kyllä jo kertaalleen salilla.

Anni

Ps. Aion myös jatkossakin aiheuttaa hämmennystä puhumalla tuntemattomille ihmisille.