Rakkahin tempauspäiväkirja.

Kiitos, että edes tempaus kulkee vaikka kisassa en vielä osaakaan nostaa. Ehkä tämä tästä!

Mitä isompi kisa sitä suurempi kilpailun jälkeinen tyhjyys valtaa mielen aina hetkeksi. Ihmettelin tätä ko. asiaa jo voimanostoaikoina ja eipä se  minnekään ole kadonnut. Voimanostossa jaksoi puristaa kylläkin ilman mitään suurempia murheita viimeisiin junnujen MMiin asti, jotka menivät niin sanotusti vihkoon, pöydän alle, perseelleen ja mitähän vielä? Monen vuoden duuni katosi kolmanteen kyykkyyn ja silloin sitä ensimmäisen kerran ajatteli onko tässä oikeestaan mitään järkeä…

No SM-kisojen jälkeisen viikon etsiskelin kadonnutta motivaatiota. SM-kisoista ei enää hetkeen tätä outoa ajatusten juoksua ole tullut, mutta kyllä aina kisan jälkeen tankki on hetken tyhjä. Siispä keskityin viikon 9 huoltamaan itseäni. Ensin Tiistaina moikattiin Anneli-tätiä Pähkinärinteessa ja lennettiin Ouluun työreissulle ja torstaina palattiin sorvin ääreen.

Tempaukset ovat kulkeneet. Työntö ei. Lisäksi paino ei vain nouse! Olen syönyt kaikki maailman Ben and Jerrysit, Aino-jäätelöt ja kävin jopa Döner Harjussa. Viimeksi mainittu on paljon hypetetty trendikebabbila Kalliossa. Kokit ovat hakeneet opit Saksasta, joten maistoin jo sen Nürnbergerstraßen pienen kebab-kojun lahmacumin ja yufkan suussani. MUTTA EI! Pettymys oli törkän suuri. Makua siinä annoksessa kyllä oli mutta ei kebabin. Humus maistui jauhoille (onneksi pääsee taas Israeliin syömään oikeaa humusta), kastikkeita oli liian vähän ja paras osa olikin EINESLEIPÄ joka Döner Harju lämmitti parilalla. Eli ei sinne päinkään….

En tiedä oliko odotukseni vain liian korkealla vai onko tämä se asia, josta on vaan nyt pakko tykätä. Vähän kutenn valkoiset legginssit. Eihän ne kenellekään sovi, mutta pakko ne on jalassa olla, vaikka koko maailma näkisi niistä läpi. Tai tämä silmälasit ilman vahvuuksia… Itselläni on ollut lasit nyt 17 vuotta ja mielelläni lahjoitan ne pois jos joku haluaa :)

Kuva varastettu ko. hypetysblogista. Söin tosiaan kanakebabin, joka oli kuiva ja mauton. Lammaskebab olisi ollut kiva kokeilla, tai edes sikakebab, mutta eivät olleet lihat kypsinä…

Kuitenkin voin vannoa, että toiste en mene. En edes siinä toivossa, että lammas maistuisi paremmalta. Jos maksan kahdesta kebabista ja kolasta 32€ niin odottaisin saavani jotain muuta kuin pahan mielen lautaselle (kuvassa ei siis minun kanakebsu vaan lainattu täältä.)

Se siitä kebabista sitten. Lauantaina lähdin iloisin mielin salille, mutta totuus siitä, että rinnallevedot eivät vain toimi, oli ja pysyi. Puuh.

Lohdutukseksi nukuin sunnuntaina kahteen ja kiskoin parit hampurilaiset 3 litraa jäätelöä, tein kilon maksapihvejä ja maanantaina paino oli edelleenkin alhaalla.

Ja lisänä tosiaan perjantaina tein kasan Dallaspullia. Vaikka itse sanonkin Dallaspullat ovat bravuuripullani ja olen kehitellyt siihen välitouhuun ihan omia kikkoja :) Eli sunnuntaina pullajämät lohduttivat edes hieman työntömasennusta

Viikko 10 oli idea aloittaa taas täysillä reenaamaan ja mukavasti se siihen työntöön asti menikin. Se ei nyt vaan toimi! En edes yrittänyt tehdä kovaa reeniä vaan hain liikeratoja kevyemmällä raudalla. Ärsyttävintä on, että tiedän kyllä mitä pitäisi tehdä, mutta kun se kroppa ei kuuntele! Jos koskaan saan omia lapsia, pistän heidät keppijumppaamaan mahdollisimman aikaisin, jotta mahdollisen punttikärpäsen iskettyä heidän ei kaksvitosena tarvitse hakata päätään seinään vaan nostot tulevat edes pikkuriikkisen selkärangasta!

Armottoman hedarin saattelemana lähdin nuolemaan haavoja Tampereelle. Edessä oli veroilmoituksen sykkiminen kera Jussin, ja ainakaan en ehtinyt pähkäillä painonnostoa. Jatkoin samalla linjalla torstaina ja aloitin aamun piipahtamalla Marko Panulla availemassa kalvoja. Koitin Markoa houkutella käymään Helsingissä tekemässä yhden keikkapäivän, sillä niin pätevää tekijää en ole Helsingistä vielä bongannut ja tiedän monen muukin Rusalla etsivän samaa. Markon jälkeen juoksentelin Paklaamoon, jossa oli edessä kokonaisvaltainen korjausoperaatio. Ensin Marika yritti kuoria minusta esiin ihmistä…

Jonka jälkeen Mari siityi sokeroimaan, sillä viikonloppuna on edessä Waterlandit.  Pitää antaa kyllä erityismaininta Marille, sillä nopeasti ja kivuttomasti saatu hoito oli kyllä huikean laadukasta. Yleensä käyn siis Marikalla, mutta koska Marika ei ehtinyt hoitaa kaikkea, jatkoi Mari töitä. Iso kiitos siis Paklaamoon taas! Olo oli paljon kevyempi astellessa kohti junaa ja Pasilaa. Rusalla totesinkin Mikalle, että aika asennoitua hieman positiivisemmin taas tähän tekemiseen, eihän tässä voi edes kehittyä kun koko ajan veetuttaa.

Mutta nyt pitää lähteä töihin ja illalla on edessä Waterlandit. Lueskelin muutaman blogin ko. tapahtumasta ja KAIKKI NAISET ON ALKANEET LAIHDUTTAMAAN! Ja minä vain bulkkailen. Noh, pääseehän kerrankin erottumaan joukosta :)

Hyvää viikonloppua siis!

xo

Anni