Seuraava teksti löytyy Voimanostoliiton vuoden 2015 viimeisen lehden pääkirjoituksesta.
—
Jokainen ajatus sytyttää geenin, totesi henkinen valmentajani toissa viikolla. Kaikella ajatustyöllämme on yhteys soluihimme ja ajatuksen voimalla saamme kehomme käynnistymään. Mihin suuntaan lähdemme, riippuu ajatustemme laadusta. Omistautuminen ajatustyölle kuluttaa, mutta myös pelastaa paljon.
Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota entistä enemmän ihmisten negatiivisuuteen salilla. Syy siihen saattaa olla se, että mursin itse sormeni juuri ennen painonnoston MM-kilpailuja ja sen kunniaksi tehdyt vedot puraisivat alaselkään kolotuksen. Kierre oli valmis alkamaan. Kun omat ajatukset harhailevat jo valmiiksi, on negatiivisen salitoverin vieressä olo puuduttavaa. Harjoituksista ei tarvitse aina nauttia, mutta niille tulee pystyä sanomaan kiitos ja näkemiin. Harjoitusohjelma on kuin joukko ihmisiä. Kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen.
Tullakseen vahvaksi pitää siis olla vahva, henkisesti. Voimailulajit ja yksilölajit ylipäätään vaativat paljon päätä ja kuria. Nöyryyttä emme tarvitse, mutta työkykyä ja moraalia. Ei meidän tarvitse vähätellä itseämme vaan päinvastoin, epäonnistuneenkin harjoituksen jälkeen tulisi pyrkiä näkemään ne valoista puolet. Vastoinkäymisistä huolimatta kyykkäsin herkän kakkosen 150kilolla, kyllä se tempaus sieltä löytyy. Sen sijaan että harjoituksessa jää vatvomaan mikä meni vikaan, pitäisi nähdä se, kuinka pitkälle onkaan jo päässyt vaikeuksista huolimatta. Jos tämä olisi helppoa, ei sitä voisi kutsua elämäksi. Tulemme kohtaamaan lukemattoman väärin vastoinkäymisiä sekä urheilussa että siinä oikeassakin elämässä. Tulemme pettymään niin usein toisiimme, että meidän on turha pettyä itseemme. Olemme loppupeleissä vastuussa aivan itse omasta onnestamme.
Tullakseen vahvaksi pitää siis olla vahva ja niinhän se menee, että olla vahva tarkoittaa muutakin kuin penkkitulosta. Vahvuutta on muuallakin kuin salilla. Sisäinen voimamme määrittelee meidät nostajana, mutta myös ihmisenä. Selän takana naljailu, ihmisten arvostelu, huutaminen, haukkuminen, arvostelu ynnä muut positiivisuutta rajoittavat asiat luovat ympärilleen pahaa mieltä, mutta syövät itseään samalla. Jos lähtökohtana on aina se, mikä on tehty huonosti, ei hyviä asioita kykene edes näkemään. Ärsyyntyminen toisten tavoista harjoitella ei tee omasta harjoituksestasi yhtään parempaa. Kilpaileminen keskenämme ja mahdollisuus kannustaa muita ympärillä olevia luovat sen ilmapiirin, jossa syntyvät suuret tulokset.
Sen sijaan että keskityt vuonna 2016 kadehtimaan muita, katso läpi omat nostosi ja nauti siitä, miten sinä olet kehittynyt. Selittelyjen sijaan anna arvoa niille, jotka ovat itseäsi vahvempia. Me voimme oppia toisiltamme paljon, ja ne ovat ne tavat, jolla lajimme kehittyy. Lajimme kehittyy kokeilemalla uusia asioita ja katsomalla ympärille, mitä muut ovat keksineet. Yhteistyö- ja henki tulevat olemaan sekä voimanostossa että maailmalla tulevaisuuden sana.
Edetään siis yhdessä vuoteen 2016 järjestämään vieläkin laadukkaampia SM-kilpailuja, tekemään vieläkin vahvempia nostajia ja mikä parasta, harrastamaan lajia, jossa jokainen sukupuoleen ja ikään katsomatta on tervetullut mukaan.
Anni