Suomen mestari Emilia Vihantola

Linkeissä kuvia painonnoston ensimmäisen päivän naisten nostoista. Kuvia on napsittu satunnaisesti, eli kaikista nostajista ei valitettavasti ole kuvia. Kuvien laatu on erittäin vaihteleva, koska niitä on niin paljon ja kaikki on käsitelty samalla asetuksella. Osa on siis aivan kelvollisia ja osa huonoja.

Kuvia saa käyttää henkilökohtaisiin tarkoituksiin, eli esimerkiksi someen. Tägätkää tällöin Instagramissa kuvaajaksi @processhnp ja Facebookissa https://www.facebook.com/processhealth/.

Kaupallinen käyttö ja käyttö ilman kuvaajan mainintaa kielletty. Mikäli kuvia halutaan käyttää kaupalliseen tarkoitukseen, otathan yhteyttä yhteydenottolomakkeella.

N45, N49, N55

N59

N64

N71

N76, N81, N87, N87+

Samankaltaiset artikkelit

  • Hieronnat käynnistyvät Kulosaaressa

    11.12. alkaen Undergroundilla meitä alkaa myllyttämään urheiluhieroja Essi Markelin. Essi on valmistunut urheiluhierojaksi vuonna 2005 ja toiminut monen urheilijan apujoukoissa. Anni Vuohijoen matkassa Essi on ollut vuodesta 2013, eli jo kohta kahden olympiadin ajan. Essi aloitti painonnostoharrastuksen samoihin aikoihin liittyessään Annin tiimiin, joten lajin kuluttavuus on tuttua. Kova treeni tarvitsee hyvän palautumisen, johon hieronta sopii…

  • Vuoden ensimmäinen painonnostoseminaari Undergroundilla!

    Tempaus- ja työntöseminaari sunnuntaina 25.7.2021 Tervetuloa kesän ensimmäiseen painonnostoseminaariin salillemme Undergroundillle Kulosaareen. Seminaariin osallistumiseksi et tarvitse salimme jäsenyyttä, vaan osallistua voi kuka vain. Osallistumisessa ei ole myöskään osaamistasovaatimuksia. Tämä päivän kestävä valmennusseminaari sisältää 2 harjoitusta, joiden kesto on 1 – 1.5 tuntia. Alustava aikataulu voi elää hieman päivän kulun mukana: 09:00 Tempaustreeni 10:30 Lounastauko (omat…

  • Undergroundin synttärikahvit 17.5.

    Tervetuloa Undergroundin synttärikahveille Svinhufvudintielle keskiviikkona 17.5. 4 vuotta täyttävällä UG:lla on avoimet ovet klo 14-17:30, jolloin salille voi tulla tutustumaan ja treenaamaan vapaasti ilman jäsenyyttä. Tarjolla on myös kahvia ja pullaa. Synttäritarjouksia vain paikan päällä keskiviikkona 17.5.:• Undergroundin kesäjäsenyys 99 € oikeuttaa treenaamaan UG:lla 18.5.-31.8.• 6 kk ja 12 kk jäsenyyksiin uusille jäsenille -10% alennus…

  • Seurajoukkuefinaalin kuvia

    Painonnoston seurajoukkuefinaali käytiin 4.12. Rovaniemen Reippaan järjestämänä Espoossa viiden finalistijoukkueen kesken. Mukana olivat Ounasvaaran Atleetti Klubi kahdella joukkueella, Rovaniemen Reipas, Tampereen Pyrintö sekä Turun Atleettiklubi. Äärimmäisen tiukan kisan voittoon ylsi lopulta vajaan kolmen Sinclair-piseen turvin Rovaniemen Reipas ennen OAK:n ykkösjoukkuetta. Kolmanneksi sijoittui Tampereen Pyrintö. Reippaan joukkueessa nostivat järjestyksessä:– Jannike Bäckström– Jukka Ylisoini– Antti Peltokangas– Rebin…

  • Anni urheilutoimittajien valinta lajinsa parhaaksi 2019

    Suomen Urheilutoimittajain Liitto valitsee vuosittain äänestyksellä kunkin lajin parhaat urheilijat. Tänä vuonna valinta osui painonnoston kohdalla itseoikeutetusti Anniin, jonka kilpailuvuosi oli paitsi kova, myös erittäin onnistunut. Anni osallistui vuonna 2018 yhteensä kolmeentoista painonnostokilpailuun, joka on tähän vaativaan lajiin erittäin suuri määrä. Annin kilpailuvuosi alkoi helmikuussa Tampereella järjestetyillä SM-kisoilla, joista irtosi uran viides SM-kulta tuloksella 92…

  • Online-valmennus starttaa vuoden 2019 alusta

        Pitkään työstämämme online-valmennuspalvelu on vihdoin saatu valmiiksi! Valmennus toimii CrossFit-verkkopalvelu WODconnectissa, joka osaa automaattisesti näyttää statistiikkaa kehityksestäsi sekä osoittaa vahvuutesi ja heikkoutesi eri liikkeissä. Valmennukseen sisältyy harjoitusohjelmien lisäksi ohjausta sähköpostin ja Facebook-ryhmän välityksellä, sekä mahdollisuus osallistua säännöllisiin ryhmäharjoituksiin. Valmennusohjelmissa huomioidaan jokaisen oma lähtötaso, ja ohjelmat skaalautuvat helposti jokaisen omiin tarpeisiin. Online-valmennus starttaa 1.1…