Voi morjes, että väsyttää! Viikonlopun sykkimisen jälkeen salilla odottaa kotona kasa pahvilaatikoita ja rakennuspölyiset lattiat. Onneksi olen ylitehokas siivousnarkki, joten eiköhän tää tästä :)

Perjantaina pakkailin loput kamat kassiin ja loput vaatteet pahvilaatikoihin ja hyppäsin Pasilan asemalta junaan. Edessä oli siis mahtava viikonloppu Vierulla maajoukkueleireilemässä. Ainoa iso miinus oli, että monilla oli esteitä eikä muun muassa Retua, Jenniä, Teemua tai Mukkalan sisaruksia näkynyt.

Vantaankoskella vastassa oli Mika ja matka kohti Lahtea lähti käyntiin lentokentän kautta. Uusia maajoukkuenousijoita oli tällä kertaa useita ja yksi heistä noukittiin Helsinki-Vantaalta. Crossfit-piireissä paremmin tunnettu Essi Koskinen nousi ehkäpä pienoisena yllätyksenäkin maajoukkuerinkiin (itse en kokenut asiaa yllätyksenä, sillä Essin kehittymispotentiaali on mahdottoman hyvä! ) ja omien sanojen mukaan aikoo nyt panostaa punttiin hieman enemmän.  Aika näyttää miten käy Essin lajivalintojen kanssa, sillä oma mielipiteeni on, ettei Crossfitin ja määrätietoisen painonnoston yhdistäminen ole helppoa, jos edes mahdollista. Tilanne on vastaava kuin varustevoimanoston ja painonnoston kanssa. Periaatteessa tukevat toisiaan, mutta herkempi, eli painonnosto, kärsii aina.

Toisena uutena naistulokkaana oli oma pieni Pauliinani. Oli siis erittäin hämmentävää olla maajoukkueleirillä, jossa oma valmennettava on mukana. No, etukäteen jo varauduin iskemään Mikalle lapun käteen ja tiesin vetovastuun olevan toisaalla, joten en kantanut huolta Pavesta. Ja hyvinhän se Pauliinalla irtosi isommat reenit! Uusi tempaus-, työntö- ja etukyykkyenkka jäi käteen, joten tyytyväisenä voimme valmistautua SMiin.

Ai niin, reenasin itsekin. Perjantaina tein 5x1x 35 kilolla tempauksessa ja vähän vetoja ja työntöjä. Lauantaina sitten aamulla vähän raakoja ja iltapäivällä napattiin Tempauksessa pätkis kylkeen. Voi pojat, että jännitti viikon takaisin tapaturman jälkeen. Nyt on hauikset ja kädet hellinä… Täytyy myöntää että varmanpäälle pelattiin kopeissa, ettei vahingossakaan käsi eläisi. Voisin laittaa loppuun teille siis tuosta haaveristani videon :) haha . Miikan sanoin: ”Ensimmäinen tempausvideo sulta 3 kuukauteen ja siinäkin lähes kuolet. Hyvä, eikös niitä onnistumisiakin voisi kuvailla+” no eipä tullut lauantaina mieleen ;) No toivottavasti tuo oli Mikon sanoin vain väliaikainen viba kädessä, että hermotus katkesi. Kovin usein ei viitsisi tiputtaa takaraivoon tankoa…

Sunnuntaina ajelimme siis Mikan kanssa takaisin Helsinkiin, jossa vastassa oli laatikkohelvetti ja muutto. Tämä alkuviikko menee siis siivoillessa, vaikka lupasinkin olla sekoilematta (mitä sekin sitten tarkoittaa…)

Ai niin!

Hautalan Tuomaksesta tuli julkkis, kun All Things Gym noteerasi Tumpin lauantain vedot. Se olikin viimeinen kovempi reeni ennen avoimen SMiä, joissa toivottavasti nähdään kovakuntoinen Lapuan karhu :) Eli  valmennuksellisesti erittäin pätevä viikonloppu!

Nyt lähden siivoomaan joten shalom ja illalla reenaamaan Essin kanssa.

Anni

Samankaltaiset artikkelit

  • Elämää EM:ien jälkeen

    Onkohan sitä edes? Uskoisin ja nyt seuraakin pieni mainos ennen varsinaista painonnostotarinaa: Oulun punttitunnit ovat täällä!  MITÄ:  Painonnostotekniikoita sekä voimanhankintaa Jokaisen tasolle löytyy oma ryhmänsä ja tempaus ja työntöopetus on jaettu vielä erikseen kahdelle päivällä. ALKEET ryhmissä panostetaan enemmän kevyihin painoihin ja tekniikkaharjoituksiin, jatkoryhmissä etsitään apuliikkeitä ja ratkaisuja olemassa oleviin ongelmiin. MITEN MUKAAN: Yhden tunnin…

  • Crossfit – Urheilun turhake vai tasokas harrastus

    Väsymys ja murheet väistyivät päästessäni vierailemaan Kivenlahden Crossfit-salille sunnuntaina. Vaikka yöunia oli vaivaiset 4 tuntia takana ja kotona odotti kasa pyykkiä, katosi stressi päästessäni opastamaan painonnoston saloja uusille, ja innokkaille nostajan aluille ja hieman jo kokeneemmillekin. Crossfit. Se kutkuttava, salaperäinen laji. Laji, joka tällä hetkellä vihastuttaa monia. Ja suosion perusteella myös ihastuttaa.  Päätin taas puolen…

  • Kisapäiväkirja

    No niin. Tunnen itseni ja jos nyt en kirjoita päivittäisiä fiiliksiä, menee noin kuukausi ennen kuin saan kuvia yms lisättyä. Eilen siis lennettiin Istanbulin kautta Tel Aviviin ja matka meni ihan mukavasti. Mitä nyt jengiä oli kuin pipoa ja Israelin turvatarkastukset ottivat aikansa. — Tiistai 8.4. Kisat käydään siis Israelissa ja olen kyllä sitä mieltä,…

  • Competition Day

    After too many days of waiting, it was my time to lift. I have spent all my days here at the Universiade Village or at the training venue. I have met some weightlifters, talked about weightlifting in Scandinavian countries and laughed a lot. I will just add some pics now and my video! Tomorrow I…

  • Kivikaudesta somekauteen

    Lähdin Prismaan välttääkseni vappuruuhkat. Toisin kävi ja koko kauppa oli täynnä. Olen huomannut muutoksia itsessäni. Ennen ahdistuin ruuhkaisissa paikoissa (161cm) ja tuli pakottava tarve päästä pihalle, nykyään olen oppinut hengittämään myös ahtaissa tiloissa. No asiaan ja Prismaan. Ensimmäinen ihmiskohtaaminen tapahtui parkkihallissa, jossa iäkkäämpi mieshenkilö päätti lähteä ohittamaan paikkoja jonottavia ja ampaista paikalta ulos. Mies tuli…

  • EM-viimeistelyt ja hassuja juttuja

    Se oli sitten niin sanotusti siinä. Viimeiset viimestelyt tehty Ruskeasuolla ja nyt Starbucksissa kirjoittelua. Viimeistelyt ovat menneet erittäin omituisesti. Koko viimeistelyrunko on ollut erilainen ja reeneissä on joka toinen reeni tullut uutta rekkaa ja joka toinen reeni on jääty tavoiteraudoista rajusti. Olo on siis erittäin ristiriitainen. EM-leirin jälkeen sain tosiaan jo hieman enemmän fiilistä nostaa…