Nauti elämä raakana

 

Istun auringonpaisteessa oman elämänsä sankarin – Iiron kanssa. Iiro on ystävistäni se, joka totesi jo kauan aikaan rahan säästämisen olevan turhaa ja elämän olevan tehty nautittavaksi. Nyt vuosia myöhemmin istumme edelleen samalla terassilla – kotonani nauttimassa auringon paisteesta. Meitä ohjaa ja erottaa monet asiat. Olemme tunne-eläjiä. Olemme molemmat pyrkineet hakemaan elämäämme asioita, jotka lisäävät tunnetta. Elämisen tunnetta oikeastaan eli sitä, miten rakennamme arjesta juhlan. Minä olen järjen ääni, jolle useasti ystäväni toteaa – olit oikeassa. Minä taasen hiljaisuudessa kadehdin sitä laatua, miten intensiivisesti Iiro on elämäänsä elänyt. Isolla sydämellä, rakkaudella, vastaväitteillä ja kovalla työllä. Ilman pelkoa siitä, että ensi vuonna ei olekaan farmarivolvoa ja kultaista noutajaa. Ja vaikka olisikin, sekään ei olisi katastrofi. Koska eteemme tulee asioita, joista elämämme rakentuu. Se rakentuu kokemuksista – hyvistä ja huonoista. 

Me istumme siinä, auringon paisteessa syöden lounasta ja jutellen. Minä olen jo pitkään kärsinyt ajattomuudesta. Vapaa-aikaa ei ole ollut enkä ole sitä osannut edes kaivata ennen kuin nyt kesäkuun aikana tehden stopin kiireelle ja tyhjentäessä kalenterin. Olen unohtanut miltä tuntuu, kun elämä pitää hyvänä. Miltä tuntuu herätä aamulla odottaen päivän kehittymistä. Ja hän avaa pelin: ”Luin tuossa kirjan ja vaikka Henkka Hyppöstä vihaankin, hän totesi elämän olevan tehty nautittavaksi raakana. Ei sellaisena mitä me odottamme, vaan sellaiseksi, jollaisen haluamme.” 

 Mitä se raaka sitten tarkoittaa? Sanan varsinainen merkitys voisi olla vaikka epäkypsän vastakohta. Joka pätee tähän lausahdukseen kyllä hyvin. Läpipaistettu pihvi ei tuo verekkään lihan makua samalla tavoin kuin mediumin sisäfilee, jossa kudosnesteet valuvat suuhun. Pihvi pitää nauttia raakana mielellään lasillisen punaviiniä kanssa. Näin maut kulminoituvat suussa. Mutta minä en ole enää hetkeen nauttinut punaviiniä, jotta minimoisin sen vaikutukset harjoitteluun. Pihvini on raaka, koska otan mieluummin vatsataudin kuin kumisen pallon suuhuni. Kanankin pyrin paistamaan juuri ja juuri läpikypsäksi, enkä äitini tavoin paista sitä 120 min uunissa peläten salmonellaa. Raaka. Ei siis kypsä. Olemme kaikki koko elämämme raakoja. Tai ainakin meidän pitäisi olla. Koska jos paistamme elämämme läpikypsäksi ja lisäämme vain suolan ei elämä ole elämisen arvoista. Meidän tulee tavoitella täydellistä kypsyysastetta sen sijaan, että sisälämpötilan löytyessä odotamme vielä hetken. 

Iiro kuitenkin tarkoittaa raakaa lähinnä porilaisittain sanottuna ”ilman blissiä”. Iiro huomauttaa miten olen alkanut elämään elämääni mehupohjalla. Se on totta. Olen rakentanut useita suunnitelmia, jos edelliset eivät onnistukaan. Elän elämää rauhassa tietäen, että pettymyksen tullessa tiedän kuitenkin mihin suurtaan siirtyä. Turvallista? Ehkä niin, mutta elämä ei ole tehty elettäväksi suunnitelman mukaan. Meidän tulisi nauttia elämästä sellaisenaan ja ottaa vastaan se, mitä päivät meille tuovat. Se ei tarkoita laakereillaan lepäämistä vaan hetkeen tarttumista ja sitä, että uskaltaisimme elää itsellemme. Tehdä ratkaisuja oman elämämme eteen päivittäin  ilman pelkoa seuraamuksia, joita emme välttämättä edes kohtaa. 

Kuitenkin pelkäämme koko ajan. Pelkäämme menettävämme otteen elämästä, pelkäämme jäävämme auton alle. Pelkäämme olla yksin. Pelkäämme muutosta ja takatalvea sekä sitä, että elämä ei menekään kuten suunnittelimme. Hetkinen! Pelkäämme siis sitä, että elämästä ei tullut sellaista kuin odotimme. Eli istumme pimeässä pelkäämässä jotain, mikä on jo meneillään. Pelkäämme elämää!  Pelätkää hypätä laskuvarjohyppy ilman ohjausta tai sitä, että känninen kuski ajaa liikenteessä. Se on typeryyttä. Mutta lopettakaa pelkäämästä omaa onneanne ja elämää.

Elämme tällä hetkellä avointa suljettua ilmapiiriä. Avointa siksi, että kaikkien meidän blogit ja mielihalut, joita haluamme ihmisten näkevän, ovat esillä. Se ei ole kuitenkaan todellisuutta. Rakennamme laimennettua todellisuutta elämästämme verkkoon. Todellisuutta, jolta toivoisimme elämän näyttävän. Emme paljasta sitä raakaa todellisuutta, missä elämme. Emme halua ihmisten näkevän keitä me olemme ja miksi olemme tulleet. 

 Valintojamme rajoittavat monet tekijät ja yksi niistä on vahvasti arvomaailmamme. Ongelmaksi muodostuu, ettemme aina erota sitä, mitkä valinnat ovat meidän ja mitkä muiden. Elämäämme rajoittaa 1) meidän omat odotuksemme, 2) toisten odotukset, 3) todellisuus missä elämme sekä 4) omat halumme ja tarpeemme. Näistä vain puolet ovat asioita, jotka tässä ja nyt. Kun rakennamme odotuksien varaan tekemisiämme, emme rakenna pohjalle, jossa haluaisimme olla. Rakennamme suunnitelman varaan. Sen suunnitelman, että tähän kun istutamme puun se kasvaa. Haluamme että se kasvaisi koska 2) muiden odotuksissa olemme kasvattamassa suurta mäntyä, koska tällä hetkellä mäntyjen kasvatus on poliittisesti korrektia ja toivomme kuuluvamme siihen odotukseen, joka on tukiverkostossamme vallitsevaa. Omat odotuksemme sekoittuvat usein myös muiden odotuksiin ja vain pysähtymällä kuuntelemaan kohtaa 3 ja 4 voimme todeta, mitä todellisuutta elämme. Olemmeko muiden haavamaailmassa, vai vaellammeko omassa elämässämme. 

Elämä on tutkimusmatka, jossa jokainen kokemus on arvokas. Sitä arvoa ei lannista se, ovatko kokemukset lokeroituna positiivisia vai negatiivisia vaan ne ovat osana meidän elämäämme. Kun nautimme elämäämme raakana, saamme tuntea sen kaikilla aisteilla. Siihen ei sotketa muiden odotuksia tai toiveita, olemme siinä omassa todellisuudessamme, jossa virheetkin ovat sallittuja. Koska virheitähän me kaikki teemme, ja tällä hetkellä ne ovat äärettömän kiellettyä. Elämme plan B:tä sen sijaan, että otamme riskin, että epäonnistumme. Koska mitä muut siitä ajattelisivat? Miettikää – elämme mieluummin paskaa suunnitelmaa kuin sellaista elämää, joka virittäisi halumme ja aistimme äärirajoille. Elämää, joissa menemme nukkumaan todeten tämän päivän olleen loistavasti eletty.  Koska se, että elämme vain kerran – ei pidä paikkaansa. Me kuolemme vain kerran, mutta me elämme joka ikinen hetki, jos vain tahdomme niin. 

Elä siis itsellesi!

Se ei tarkoita toisten tuhoamista ja oman edun tavoittelua vaan se tarkoittaa itsensä hyväksymistä; virheineen, haluineen ja rajoituksineen. Me saamme pelätä ja olla kauhuissamme. Mutta se haluammeko oppia elämästämme vai emme on meistä itsestämme kiinni. Haluammeko me muuttua ja olla rohkeampia, se on meidän valintamme. Koska tärkeintä on kyetä aamulla katsomaan peiliin vain todetakseen; minä olen minä ja se riittää. Koska se on kaikkien hetkien summana tärkeintä – että elämme sen oman elämämme raakana, konstittomana ja kokonaisena. Koska sellaisia me olemme. Olemme ihmisiä emmekä mitään junia raiteillaan tai hienoja alkoholittomia oluita, jotka on tehty nautittavaksi vain maun takia. Mutta älkää nyt ymmärtäkö minua väärin – en kehota kaikkia suomalaisia juomaan viinaa. Elämän nautinnollisuus ei ole kiinni päihteistä vaan tunneskaalastamme ja kokonaisuudesta, jonka oma sisimpämme luo. Jos laimennamme itsemme, laimennamme elämämme. Eikä kukaan halua elää väljähtäneen skumpan elämää. 

Huuda hurraa elämälle!

 Nosta kädet ylös ja hengitä sisään sitä ilmaa, joka pitää sinut tänäänkin elossa. Hymyile ihmisille, sillä sinun valosi ja aitoutesi voi olla se valonpilkahdus, joka saa heidätkin hengittämään sitä raakaa ilmaa, joka salpaa keuhkot ja saa meidät tuntemaan itsemme olevamme elossa. Meidän elämämme tarkoitus on elää. Elämän tarkoitus ei ole sen kummallisempi tai ihmeellisempi. Koska me emme halua 80 vuotta varasuunnitelmia, vaan meidän tulee vastaanottaa se elämä sellaisenaan. Raakana, brutaalina, laimentamattomana ja kirpeänä, kuten se kuuluukin. 

xoxox

Juhannusta toivottaen

Anni

Kuvat: 1-2 Petri Mast, Kuva 3 Jussi Jokinen, Kuva 4 HS