Naisten painonnoston taso on noussut viimeisten vuosien aikana hitaasti mutta sitäkin varmemmin. Vielä viime olympiadin alussa ollut huoli siitä, löytyykö jatkajia vahvojen naisnostajiemme jäädessä pois, on ehkä nyt siirtynyt unholaan. Jatkumoa on saatu, sillä tänä vuonna SM-kilpailuista jäi pois kauan omia painoluokkiaan hallinneet Anna Tokola ja Jenni Puputti. Tästä huolimatta taso oli kovempi kuin koskaan ennen.

Vuonna 2013 eli viime olympiadin ensimmäisissä SM-kilpailuissa naisten painonnoston SM-kultaa irtosi keskimäärin 221,7 pisteellä. Hopealle kivuttii 186,1 pisteellä ja pronssia napattiin 182,0 pisteellä.

Vuonna 2017 tehtiin historiallisen paljon Suomen ennätyksiä. Tulostaso oli kohentunut, vaikka uudet sinclairpisteet laskevat noin 4 pistettä keskiarvoja viime olympiadia verraten. Tänä vuonna kultaan vaadittiin 243,7 pistettä. Se ylittää viime vuoteen asti voimassa olleen A-rajan 240 pistettä. Nyt rajat nostettiin 250 pisteeseen. Hopea vaadittiin 215,7 pistettä ja pronssiin 200,7 pistettä. Viime vuoteenkin verrattuna kultaan vaadittiin yli 10 pistettä enemmän.

Ajateltaessa viime olympiadia voimme ehkä uskaltaa varovasti todeta, että voisimme kokeilla MM-kisoista olympiapaikan lunastamista naisten maajoukkueen kanssa. Vaikeaa se tulee olemaan, mutta suurten kärysumien jälkeen  tulostaso tasaantuu maailmassa ja nousuvaiheessa oleva naisten maajoukkue voisi hyvin tavoitella tuota kahta maapaikkaa. Se tarkottaisi siis kovaa työtä vuoden 2018 MM-kilpailuihin.

 

Omaan harjoitteluuni tämä tulostason nousu vaikuttaa toivottavasti motivoiden. Kovaakin kovempi kilpailu ajaa kaikki meidät mukavuusalueiden ulkopuolelle. Tokioon on pitkä matka ja mukana on kasa toistaan kovempia ja lahjakkaampia painonnostajia. Vaikka vuosi 2016 ja alkanut vuosi 2017 ovat luvanneet hyvää, on todettava, että vuonna 2020 täytyy olla aivan eri kymmenysluvuilla. Naispainonnostosta on tullut kilpaurheilua.

Viikonlopulta mukaan tarttui 3 kultaa ja kilpailuiden suurin pistesaldo. Lisäksi Suomen Painonnostoliitto palkitsi minut 2016 vuoden parhaana naispainonnostajana.
Viikonlopulta mukaan tarttui 3 kultaa ja kilpailuiden suurin pistesaldo. Lisäksi Suomen Painonnostoliitto palkitsi minut 2016 vuoden parhaana naispainonnostajana. (91+117SE = 208SE)

Haluan kiittää Rovaniemen Reipasta mahtavista painonnoston SM-kilpailuista. Olemme kasvaneet seurana viimeisten vuosien aikana paljon, ja on hienoa, kun joukossamme on paljon talkoohenkeä ja yhdessä tekemistä.  Kiitos myös kaikille kilpakumppaneille sekä erityisrakkaudella Helsingin Herakleelle, jonka tiloissa olen saanut jo monta vuotta harjoitella. Helsingin Herakles oli kolmanneksi menestynein seura SM-kilpailuissa tänä vuonna. Joukkueessa oli vain naisia…

Kuvittelin ehtiväni kirjoittaa tuon ruokailublogin ennen SM-iä mutta se jää nyt ensi viikolle Eli seuraavassa kirjoituksessa tulen yksityiskohtaisemmin avaamaan omaa valmistautumistani kohti painonpudotusta 63kilosiin.

xoxoxo

Anni

Suomen ennätys 117 kiloa
Suomen ennätys 117 kiloa

Samankaltaiset artikkelit

  • Kuka katsoisi kristallipalloon?

    Mainostus: Valmentaminen on vaikeaa. Varsinkin silloin kun asiat eivät mene, kuten on suunniteltu. On vaikea asennoitua omien valmennettavien epäonnistumiseen siten, että olen tehnyt parhaani, jos en olekaan? Mitä jos olen omilla valinnoillani pilannut toisen valmistautumisen. Vastuu urheilijan onnistumisesta on kuitenkin myös valmentajalla, mutta ei kokonaan. Urheilijan tulee oppia tuntemaan itseään. Valmentajan tehtävänä on auttaa tätä…

  • Summer holiday!

    Finally it started… My long-waited and long-lasting holiday! Even thought it felt bad to spare  holidays for the winter I would say it is not so bad to start holiday 18.12. and end it 21.1.2014. After that I will work couple of days a week (I need to spend my extra hours) and train more….

  • Plan B – #roadtoRio osa 2

    Valmentaja-näkökulmasta poiketen kirjoitan hieman tarinaa kulissien takaa eli omasta painonnostourastani. Lupasin tuossa ammentaa jo syksyllä lisää siitä, miten meidät sitten valitaan kilpailuihin. Vanhaan kirjoitukseen pääsette tästä. Kuten syksyllä kirjoitin, painonnostossa on kaksi tapaa päästä olympialaisiin: Joukkuepaikka tai henkilökohtainen paikka.  Joukkuepaikkoja jaetaan MM-kisojen perusteella (kilpailut 2014 ja 2015), joissa naisten on mahdollista saada 2, 3 tai…

  • Valmennuksen ravintosisältö

    Hei vaan!   Kuten olette ehkä huomannut kotisivuni ovat uudistuneet. Kuluvana viikkona tänne aukeaa  myös verkkokauppa, josta pääsee ostamaan kaikkea mukavaa saliharjoitteluun! Lisätietoja siitä myöhemmin. Eli kotisivuni uudistuivat. Nyt kalenterista näkyy kaikki tulevat omat leirit ja kisat, sekä myös pitämäni punttikoulut ja seminaarit. Esimerkiksi nyt marraskuulla alkaa Helsingissä kuuden kerran punttis, johon vielä muutama paikka…

  • |

    Painonnoston Etelä-Suomen piirinmestaruuskisojen kuvia

    Kuvia Riihimäen Kiskon järjestämistä PM-kisoista. Kuvien käyttö omaan käyttöön esimerkiksi somessa on sallittua, mutta tagaa kuvaajaksi @processhnp (Instagram). Kuvia saa rajata paremmin omiin tarpeisiin, mutta filttereiden käyttö ei ole sallittua. Ryhmä 1: Naiset 45 – 64 kg Ryhmä 2: Naiset 71 – 76 kg Ryhmä 3: Naiset 81 – 87+ kg Ryhmä 4: Miehet 55…

  • SM-kisaviikko

    Rakkahin tempauspäiväkirja! Olen yrittänyt kaikkeni, etten siivoasi sähinällä vaan oppisin pitämään taukoja. Onneksi nämä olympialaiset ovat auttaneet asiaan. Tämän viikon pyrin olemaan töissä aina aamupäivisin ja iltapäivisin valvoin remontin sujumista. Hienohan siitä asunnosta tuli! Olen rakastunut noihin keittiön sisustuslaseihin. Äärettömän helppo pitää siistinä ja näyttääkin makeelta! Lasit tilasin netistä tuolta klik ja sitten eräänä torstaina…