Blog

  • Elämää lavan takana

    Käykäähän FB-sivuilla kommentoimassa, mitä asioita haluisitte minun täällä käsittelevän. Ensi viikon aion kuvittaa ja videoita omasta harjoittelustani ja syömisistä yleisön pyynnöstä. — Viime viikolla käytiin Rovaniemellä Mastersien Painonnoston MM-kilpailut. Kilpailuun osallistui 520 nostajaa useasta eri maasta. Mukana oli myös neljä kappaletta omia valmennettaviani. Olen valmentanut jo jonkin aikaa nostajia, jotka ovat käyneet kansainvälisissä kilpailuissa, mutta…

  • |

    Kuka pelkää pimeää?

    Aloitetaan tarina pienellä mainoksella. Voimakaupassa on myytävänä nyt AV Weightliftingin – kannatustuotteita, jolla voit  osallistua tielleni kohti olympiakarsintoja Houstoniin ja Norjan Forden EM-kisoja, ja toivottavasti sieltä vielä Rioon! Mutta asiaan. — MTV3 uutisoi 27.8. unihalvauksesta ja siitä, miten unet saattavat ahdistaa ihmisiä. Kuten jo kirjoitin viime vuonna, lepo on urheilijalle yksi kolmesta kehityksen kulmakivistä. Mitä…

  • #RoadtoRio

    Painonnosto on yksi vanhimmista olympialajeista. Perinteikkään lajin valintojen taustalla on yksi erikoisimmista valintajärjestelmistä. Painonnostossa olympialaisiin voi tulla valituksi kolmella tavalla. 1. Henkilökohtainen paikka 2. joukkuepaikka 3. villikortti Vuonna 2012 Suomi sai paikan, koska 94 kiloisten sarjassa oli tullut dopingtapaus, ja paikka täytettiin sellaisella alueella, jolla ei vielä ollut nostajaa. Tämä oli Pohjoismaiden paikka ja Miika…

  • Kehityksen pyhäkolminaisuus – Ravinto

    Tähän kirjoitukseen pyysin oman ravintovalmentajani, Hanna Rantalan kirjoittamaan hieman enemmän auki itseänikin koskevaa kirjoitusta. Tässä se nyt on, se lähes tärkein osa, joka mahdollistaa harjoitteen perille menon sekä riittävän palautumisen. Hannan kotisivut aukeavat pian, joten olkaahan kuulolla. Mainittakoon vielä, että Hanna on yksi menestyneimpiä naisvoimanostajia Suomessa! — Hyvä harjoittelija – huono ravitsemus Urheilijan tai kuntoilijan…

  • Salin kirjoittamattomat säännöt

    Mainittakoon että kolmannen osan ”Kehityksen pyhästä kolminaisuudesta: Ravinto” julkaistaan tällä tulevalla viikolla. Lisäksi pk-seudulla on syksyllä vain kaksi painonnostokoulua. Crossfit 8000 järjestämä 6 kerran (click) ja Crossfit Herttoniemessä pidettävä intensiivivalmennusjakso (click). — Olemme poikkeuksellisesti harjoitelleet koko kesän crossfit-salilla, sillä Helsingin kaupunki sulkee ovensa meiltä aina kesäksi. Tämä ei onneksi ole tuottanut suurta harmia, koska Crossfit…

  • Voimanoston MM-kilpailut SALO – kisaraportti

    Vuonna 2013 tammikuussa istuin Espoon perukoilla suuren pöydän äärellä yhdessä valmentajani Mika Tiaisen kanssa. Palaveri kesti tunteja ja sen saatossa sovimme yhdessä tulevat arvokisat ja sen, että sitoudun tähän projektiin vuoteen 2016 asti.  Ensimmäinen etappi oli Salon MM-kilpailut 2015 mutta päätavoite oli selvä. Haluan olympialaisiin ja painonnosto on etusijalla. Siitä päivästä olen tehnyt sekä siviilielämässä…

  • Monipuolista huippu-urheilua

    Olin taannoin opettamassa keppijumppaa maailman mahtavimmille 10-11 vuotiaille tulevaisuuden Granlundeille. Olin kuitenkin erittäin huolissani nähdessäni, miten jo tuon ikäisille pojille oli alkanut tulla kätisyyseroja ja nilkkojen liikuvuusongelmia. Kyykkyyn meneminen oli ongelmallista. Samaan aikaan kotisalilla isä valmensi juuri polvileikkauksesta tullutta poikaansa. Kyllä se jo kyykyt kestää, oli isän vastaus. Olin järkyttynyt. Missä vaiheessa vanhempien ja valmentajien…

  • Henkinen valmennus

    Olin päättänyt kirjoittaa tämän kirjoituksen jo ennen EM:iä, mutta keskityin kuitenkin kilpailuihin ja jätin ylimääräisiä puuhia pois, joten kirjoittelu jäi. Hassua sinäänsä, että kävin jälleen läpi erittäin vaikean kilpailun, joka päättyi lopulta suhteellisen mukavasti.   Kisa siis nähtävillä tuosta linkistä. Itselläni on ”pieniä” ongelmia tuon nostamisen kanssa. Vielä vuosi kaksi sitten suurimmat ongelmat olivat 60…

  • Miten selviytyä painonnostokilpailusta

    Veteraanien SM:t ovat tulossa, Ghetto Snatchin osakilpailut alkavat huhtikuussa ja painonnoston jäsentenvälisiä järjestetään enemmän kuin koskaan. Tämä kirjoitus on omistettu kaikille teille, jotka olette ajautuneet kilpailemaan. Ehkä myös osasyynä on omien valmennettavien pieni puutos tiedossa, miten se lämpö sinne ensimmäiseen tempaukseen haetaan. ;) — Kilpailupäivän aamu Jos paino ei ole tiukilla syö. Pahin mitä voit…