Blog

  • Plan B – #roadtoRio osa 2

    Valmentaja-näkökulmasta poiketen kirjoitan hieman tarinaa kulissien takaa eli omasta painonnostourastani. Lupasin tuossa ammentaa jo syksyllä lisää siitä, miten meidät sitten valitaan kilpailuihin. Vanhaan kirjoitukseen pääsette tästä. Kuten syksyllä kirjoitin, painonnostossa on kaksi tapaa päästä olympialaisiin: Joukkuepaikka tai henkilökohtainen paikka.  Joukkuepaikkoja jaetaan MM-kisojen perusteella (kilpailut 2014 ja 2015), joissa naisten on mahdollista saada 2, 3 tai…

  • Kun ruuasta tuli uskonto

    ”Sori mutta mä en voi syödä gluteenia”, totesi ystäväni käydessään kylässä. Ihmettelin sillä en ollut tiennyt, että hänellä on keliakia. ”Ei mulla oikeestaan olekaan, mutta mun suolisto ei tykkää gluteenista.”  Hän ei myöskään nauttinut maitotuotteita, koska nekään eivät sopineet hänen vatsalleen. Paistoin siis banaaniletut kookosvoissa ja pesin pannun välissä, ettei hänen ruokansa sotkeentuisi meidän, normaalivoissa…

  • Kaikki mikä puristaa ei ole kompressiota

    Näin kirjoitti Yle haastattelussaan, jossa kysyttiin Zero Pointin toimitusjohtajalta kompressiotuotteiden hyödyistä. Vuonna 2013 kompressiotuotteita näki katukuvassa vielä suhteellisen vähän, mutta tällä hetkellä jokaisella kuntoilijalla löytyy jonkinlaiset kompressiovarusteet. Today’s work was to clean and jerk 3+1. Unfortunately I missed 100 kilos’ jerk but I managed to clean it three times :) and it was my PR…

  • Voimasanoja

    Seuraava teksti löytyy Voimanostoliiton vuoden 2015 viimeisen lehden pääkirjoituksesta. — Jokainen ajatus sytyttää geenin, totesi henkinen valmentajani toissa viikolla. Kaikella ajatustyöllämme on yhteys soluihimme ja ajatuksen voimalla saamme kehomme käynnistymään. Mihin suuntaan lähdemme, riippuu ajatustemme laadusta. Omistautuminen ajatustyölle kuluttaa, mutta myös pelastaa paljon. Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota entistä enemmän ihmisten negatiivisuuteen salilla. Syy siihen…

  • Henkinen valmennus – kuka minä olen

    Omalla valmennusurani jatkon kannalta olen ajatellut, että aika jonka kulutan kehittäen itseäni urheilijana palvelee minua myös myöhemmin. Henkisten ominaisuuksien hyödyntäminen ja henkisten lahjakkuuksien, jo olemassa olevien ominaisuuksien muokkaaminen sekä itsensä tunteminen ovat tärkeitä avaimia urheilussa. Tästä syystä mukaani matkalle eksyi moninaisten vaiheiden jälkeen Lasse Luostarinmäki, joka on toiminut voimanostajien parissa jo pitkään ja oppi-isänsä Pasi…

  • Houston we have had a problem

    Henkisesti erittäin haastavan reenijakson jälkeen oli aika siirtyä Texasin Houstoniin keskiviikkona. Kuten jo edellisessä postissa kirjoittelinkin, odotukset eivät olleet korkeat, mutta toisaalta Ghetto Snatchissä herännyt kunto antoi toivoa paremmasta. Kesä oli paras tähän mennessä harjoitusten osalta ja PMien tulos antoi uskoa siihen, että tosiaan 200kg yhteistulos alkaa olemaan käsillä ja eväät isoihin nostoihin oli nyt…

  • Ghetto Snatch

    — Aloitan taas pakollisilla kaupallisilla tiedotteilla. Jos ette jaksa näitä lukea siirtykää seuraavaan jakeeseen :) Ghetto Snatch- kilpailut käytiin ja sieltä jäi Voimaurheilijoiden Tuki RY:lle vielä muutamia tuotteita. Kisapaitoja saa ostaa osoitteesta info a voimaurheilijoidentuki.com , ja samaisesta osoitteesta saat tilattua myös muut alla olevat tuotteet — Noin. Ajattelin kirjoittaa erilliset postaukset Ghetto Snatchistä ja…

  • |

    Polvitukia ja -lämmittimiä

    Syksyn punttikoulu lähenee loppuaan. Keväällä edessä uusi, joten tsekkaa tästä. Jo pitkään olen ollut aikeissa kirjoittaa erilaisten polvilämmittimien haitoista ja hyödyistä. Nyt tässä se vihdoin tulee! Minulla ei ole sponsorisuhdetta yhteenkään polvilämmittimien valmistajaan, joten tämä perustuu vain omiin käyttäjäkokemuksiin. — Kysyttäessä kannattaako tukia käyttää, antoi ystäväni Ville Rintala hyvän vertauskuvan: ”Jos laitat toimivan oven väliin pyyhkeen,…

  • Annin viikko

    HUOM! osa kuvista voi olla vinksallaan ja tekstit miten sattuu, sillä kirjoitin tämän padilla. Syy löytyy tekstistä :) korjailen matkan varrella. Koska mursin sormeni sunnuntaina 27. päivä, alkoi viikko kyllä aika v*****sesti. PM-kilpailuiden jälkeen olen odottanut itseltäni sitä nousevaa tuloskuntoa ja siellä tehdyt helpot 88-107 lupailivat hyvää ajatellen Houstonia. Toisin kuitenkin kävi. Ensin PM:ien jälkeen…