Aloitan nyt määrittelemättömän kokoisen kokonaisuuden tämän vuoden omasta teemastani eli kokonaisuudesta. Haluan oppia olemaan ehjä ja kokonainen sekä näkemään sen, ettei merestä kannata etsiä pisaroita. Kliseistä mutta yllättävän vaikeaa. Kukapa meistä ei kiukuttelisi kun kahvimurut kaatuvat lattialle? Rikkinäinen tietokone vasta myrskynmerkki onkin! HUH ja miettikää jos maito on loppu. Mutta sitten itse asiaan.

Kuka minä olen?

Olen Anni. Olen painonnostaja, olen diplomi-insinööri, olen opiskelija, olen ammattiurheilija. Meidät lokeroidaan aina ja ammattinimikkeet on tehty helpottamaan ajatusta siitä, keitä olemme tai miksi olemme tulossa.  Lokerointi helpottaa suunnittelua ja ensimmäinen listaus onkin löytää ne asiat, joita tässä hetkessä on ja tulee olemaan.

Olen viime aikoina panostanut siihen, että löytäisin pieniä välitavoitteita, jotka ohjaisivat minua kohti sitä suurempaa. Eli tekisin tärkeistä asioista eräänlaisen kukan, joka koostuu terälehdistä, joista kauimmat ovat pieniä alkutavoitteita kohti tärkeintä. Mikä se tärkein sitten on? Toiset meistä ovat sitä mieltä, että yrittämällä löytää onnea huomaa harhailleensa koko elämänsä sitä etsien. Minä olen toista mieltä. Onnellisuus on itsestä kiinni ja sen eteen tulee tehdä töitä. Jos onnellisuus on riippuvainen ystävien tapaamisesta, tulee sinun tarttua puhelimeen ja soittaa.

Mitä sitten haluaisin olla tai mitä minun tulisi olla? Entä miksi olen tulossa? Kysymysten asettelu eri aikamuotoon antaa aivan erilaisen sävyn. Minun tulisi olla vahvempi ja varmempi ylöstyöntäjä. Haluaisin olla parempi ystävä ja tytär. Haluaisin olla onnellinen vielä vanhanakin ja tästä syystä minun tulisi olla rennompi ja vapautuneempi. Minusta on välillä tulossa jopa aikuinen, mutta onneksi ensimmäisellä kohdalla eli ystävien tapaamisella nuorenen aina kymmenen vuotta.

Haluaisin olla vahvempi ja kyykätä enemmän. Toisaalta minun tulisi olla vahvempi yläkropalta ja itsevarmempi. Olen tulossa tilanteeseen, jossa ymmärrän oman tietoni rajallisuuden ja aikani riittämättömyyden ja olen siirtynyt järjestelemään asioita paremmin. Olen oppinut elämään ja olen oppinut nauttimaan elämästä. Olen ollut henkilö ja minusta on tulossa ihminen.

Kuinka tulen onnelliseksi?

 

Kuitenkin kyse on kokonaisuuksista. Yksittäiset onnistumiset ovat tärkeitä, mutta käsitellään esimerkiksi omaa uravalintaani siirtyä lääkäriksi. Jos minun päämääräni ja onnellisuuteni mitta on valmistua lääkäriksi, mitä tapahtuu viimeisen tentin jälkeen? Siksi maailma tulisikin nähdä kokonaisuutena. Minusta tulisi onnellinen, jos saisin elämässäni tehdä työtä, joka konkreettisesti auttaisi ihmisiä. Minut tekisi onnelliseksi se, että voisin hyödyntää jo olemassa olevaa tietoani uuteen, kehittyä ja päästä auttamaan myös muita.

Miten tämän voi siirtää urheiluun ja voiko olla, että onnellisuuteni on riippuvainen saavutuksistani painonnostossa? Koska en voi itse vaikuttaa siihen, miten hyvin sijoitun, tulee minun pyrkiä vaikuttamaan vain omaan tulokseeni ja tekemiseen. Siksi tavoitteenani painonnostajana on nostaa ehjä ura ja saavuttaa oman kehoni maksimaalinen suorituskyky. Minun tavoitteeni on onnistua luomaan terve suhtautuminen urheiluun, saada onnistumisen tunteita, oppia kuuntelemaan kehoani ja oppia olemaan kuuntelematta, kun on pakko. Haluan tulla vahvemmaksi ja tehokkaammaksi. Haluan kokea urheilun onnistumista ja oppia hyväksymään epäonnistumisen.

Miten onnea mitataan?

Jotta voisimme saavuttaa konkreettisia asioita ja jotta pääsisimme lähemmäksi sitä tilaa, jota kukakin onneksi kutsuu, voisi olla hyvä liittää tavoitteisiin mittareita. Onnea voi mitata uskomattoman helposti. Miten olisi tällainen: ”Monenako aamuna tunsit onnea siitä, että jälleen edessä on uusi ja ihana päivä? ” tai ”Hymyilitkö tänään salilla”. Tiesittekö, että liian usea meistä ei edes muista, milloin viimeksi on nauranut.

Se on vaikeaa, kun kello soi kuudelta herätä ja miettiä, että taas tänään on päivä, jolloin voin toteuttaa suurta projektiani eli omaa elämääni. Sitä elämää, joka meillä kaikilla on vain yksi. Ja nyt päästään lähemmäs omaa ajatustani siitä, että emme saisi takertua yksityiskohtiin. Yksityiskohdat eivät saa pilata päiväämme vaan meidän tulee nähdä kokonaisuus.

Tämä on se syy, miksi sanoin Helsingin Sanomissa, että teen urheilun eteen kaiken, mutta urheilu ei ole kaikkea. Minä voin herätä aamulla onnellisena, vaikka en tempaissut edellisenä päivänä ennätystä. Ja tiedättekö miksi? Koska uusi aamu on tuonut tullessaan lisää mahdollisuuksia onnistua.

 

Ajatuksena LFA eli loogisen viitekehyksen malli

 

Löysin venäläisten painonnostajien oppikirjasta kohdan, jossa pyrittiin luomaan tavoite. Se sai olla iso, jopa mahdottomalta tuntuva. Omalla kohdallani se on maailmanrankin top 10 , jolla lohkeaisi henkilökohtainen paikka olympialaisiin. Minun painoluokassani se oli 221 kiloa. Kuulostaa paljolta. Se vaatisi 97 kilon tempauksen (tällä hetkellä 91 kiloa) ja 125 kilon työnnön (tällä hetkellä 117 kiloa). Minulla on kolme vuotta aikaa eli nuo puuttuvat kilot voidaan jakaa kolmelle vuodelle. Lisäksi koska painonnostossa kehitys ei ole koskaan lineaarista voin ottaa avuksi pikkutavoitteita.

Pikkutavoitteet eli apuliikkeiden ennätykset tuovat onnistumisia ja näyttävät suuntaa siitä, että eteenpäin ollaan menossa. Tällöin jokainen vuosi jakautuu yhteistulostavoitteeseen (212 (2018), 218 (2019) ja 221 (2020)). Nämä yhteistulostavoitteet jaetaan osatavoitteisiin (tempaus ja työntö) ja niiden pohjalta voidaan jakaa lista toivotuista pienistä osatavoitteista. Vaikka en siis saavuttaisi juurikin tuota 212 kiloa, voin nähdä että suunta on oikea, rinnallevedoissa pitää kiristää ensi vuoteen ja saan nähdä miten askel askeleelta tuo mahdottomuus muuttuu mahdolliseksi.

Tätä samaa on käytetty jo 70-luvulla lähetystyössä ja vaikeiden asioiden ja ongelmien ratkaisussa (Aki Hintsa, Voittamisen Anatomia). Kun mahdottomalta ja kaukaisilta tuntuvat tavoitteet tehdään pieniksi askeliksi on helpompi lähteä etenemään. Helppoa se ei ole, ja totaalista muutosta on vaikea tehdä. Tässä on eräs pieni asia, johon haluaisin paneutua, sillä uskoisin kyseisen LFA mallin auttavan myös pitkäaikaissairaita ja elintapasairaita. Kun tavoitteista tehdään realistisia, eivät mahdottomatkaan matkat tunnu pitkiltä.

Tiedosta esteet

Jos haluamme laihtua 30 kiloa kolmessa kuukaudessa, on meillä orastava ongelma. Varsinkin jos emme ole koskaan liikkuneet, emme osaa valmistaa ruokaa emmekä ole perusterveitä, tulee järjestelmä luoda uudella tavalla. Mitäpä jos tupakoinnin lopettamisen sijaan ajateltaisiin ensin vähentämistä? (Sehän itse asiassa on jo tehty). Suurten liikunnallisten tavoitteiden sijaan aloitettaisiin helpoista asioista. Vaikka kerran viikossa 10 minuuttia pihatöitä näin keväällä, tulisi se pihakin samalla haravoitua. Seuraavalla viikolla tavoite voisi olla jo 12 minuuttia. Urheilijana ja aktiivisena ihmisenä minun on helppo sanella ihmiselle, että kalenteriin aika ja sitten menet lenkille, teet ruuan ja pakastat ylimääräiset. Alat juomaan vettä ja lopetat tupakoinnin, ja syö vaikka purkkaa niin ei tee karkkia mieli. Muutosten tulisi tuoda enemmän energiaa kuin ottaa. Mikään asia, joka tuntuu vastenmieliseltä jo alussa, ei tule jäädäkseen. Jos haluat juosta maratonin, etkä ole ennen juossut, ei ensimmäinen lenkki ole 42 kilometriä.  Hyvä ilmiö tästä, löytyi Hesarin nyt liitteestä.

Haemme usein syytä epäonnistumiseen harjoittelusta, resursseista, liiasta työstä ja muista ongelmista. Valmennus nojaa pitkälti siihen, että katsomme vain urheilijaa ja harjoitusta. Meidän tulisi harjoittelun sijaan valmentaa ihmistä. Ihminen on kokonaisuus, jonka jokainen komponentti tulee olla ehyt ja auttaa tavoitteessa. Jos tavoite on nousta top 10 maailmassa ei silloin voi tavoitella kuuta taivaalta myös opinnoissa. Mutta jos opinnot tuovat energiaa ja irtiottoa painonnostoarjesta, sitä kuuluu tehdä. Ja siihen kuuluu panostaa juurikin sen verran, että energia omassa arjessa lisääntyy, eikä vähene.  Urheilijan tulee ammentaa voimaa urheilun ulkopuolelta, koska urheilu itsessään on kuluttavaa, vaikka miten onnellisia olisimme.

Menestys vaatii onnellisuutta

Rakastan kirjoja ja kuten jotkut lukijat saattavat huomata, on taustalla paljon Aki Hintsan ajatuksia. Hänen mukaansa menestys ja onnellisuus kulkevat aina käsi kädessä. Menestyneet ihmiset nauttivat elämästään ja siitä, mitä he tekevät. Kun menestys kiilaa onnellisuuden ohi, kun työstä tulee pakkoa, on peli menetetty. Alamäki alkaa ja johtoporras vaihdetaan nälkäisempiin ja onnellisempiin.

Sen sijaan että tuijotamme urheilijoiden uraa ja harjoittelua, meidän tulisi oppia näkemään urheilijan sijaan se ihminen. Urheilu-ura ei olisikaan keskiössä, vaan tärkeämpää olisi korjata ongelmat elämässä. Näin kokonaisuus nitoutuu toimivaksi, eikä meidän tarvitse määrittää olemmeko opiskelijoita, urheilijoita, työntekijöitä, insinöörejä tai tyhjäntekijöitä.

Voimme kaikki olla rauhassa vain ihmisiä.

xoxo

Anni