Mainostus:
Valmentaminen on vaikeaa. Varsinkin silloin kun asiat eivät mene, kuten on suunniteltu. On vaikea asennoitua omien valmennettavien epäonnistumiseen siten, että olen tehnyt parhaani, jos en olekaan? Mitä jos olen omilla valinnoillani pilannut toisen valmistautumisen. Vastuu urheilijan onnistumisesta on kuitenkin myös valmentajalla, mutta ei kokonaan.
Urheilijan tulee oppia tuntemaan itseään. Valmentajan tehtävänä on auttaa tätä prosessia ja kartoittaa urheilijan kanssa yhdessä jaksamista. Työ, opiskelu ja elämän murheet kuluttavat meitä. Silloin pitää osata pysähtyä ja priorisoida. Priorisointi onkin ollut eräs tärkeimmistä asioista, joita olen käynyt läpi viime aikoina. En voi olla maailman paras valmentaja, pitää asuntoa pölyttömänä, opiskella valmentajan ammattitukintoa, reenata täysillä, laihduttaa ja vetää kymmentä punttikoulua kerralla. Silloin joku asia kärsii. Jotta välttäisin menettämästä otettani tulee minun antaa ykkösprioriteetti sille asialle, jota ilman olen onneton ja joka vaikuttaa eniten minuun. Minun ykkösprioriteettini on painonnosto ja EM-kilpailut. Muut asiat menevät sitten sen perään. Olen myös päättänyt tehdä muutoksen ja panostaa töihin jälleen syksyllä.
Päätös siitä, että en yritä perfektionistina toteuttaa kaikkea nyt täydellisesti on antanut minulle tilaa hengittää. Olen oppinut paljon itsestäni, mutta ongelmilta en ole välttynyt. Oman nostajani kohdatessa vaikeuksia, on hän minua säästääkseen pyrkinyt selviämään yksin. Koin suunnatonta surua siitä, että en ole kyennyt häntä auttamaan. Onneksi kilpailuihin on vielä aikaa ja yhdessä saimme selvitettyä monia asioita urheilusta ja sen tuomista haasteista.
Painonnostossa on kyse pitkästä työstä. Oikeastaan monessa elämämme tavoitteista on kyse pitkästä työstä. Se työ on tehty viimeisten kuukausien tai jopa vuosien aikana. Silloin yksittäisillä epäonnistumisilla tai vaikka epäonnistuneella viikolla ei ole harjoitteluun tai tavoitteeseen varsinaista vaikutusta. Mutta se, joka tuhoaa meidän työmme, on meidän omat ajatuksemme.
Aivojen käyttö, toisin sanoen ajatustyö, luovatyö tai mikä tahansa luova tai pohdintaa vaativa tekeminen kuluttaa hermotusta. Oli kyseessä sitten työ, harjoittelu, perhehuolet, rahastressi vievät ne kaikki osan autonomisesta hermostosta, joka taasen kuluttaa hermostokäskyjämme myös tahdonalaiselta osalta. Toisaalta painonnoston ykkösharjoitteissa emme voi toteuttaa nostoja enää käskyinä, sillä ykkösharjoite on lihasmuistissa oleva refleksiivinen toiminto.
Lisäksi muistijäljet jättävät jäljen kehoomme. Jos koko päivän toitotamme itsellemme meidän olevan heikkoja, kisojen menevän mönkään, stressin tappavan reenin, olemme epäonnistuneet jo ennen harjoitusta. Olemme valmistaneet kehoamme pettymään vaikka meidän pitäisi valmistaa kehomme onnistumaan.
Kilpailuissa on kyse onnistumisesta. Siellä ei ratkaise epäonnistuneet harjoitukset tai työstressi. Kilpailuissa ei rahahuolet kiinnosta ketään, ei edes meitä itseämme. Siitä syystä kilpailuissa tuloksemme on muissa käsissä. Siellä niitetään sato ja katsotaan työn tulos. Siksi viimeisten viikkojen harjoitteista tulisi nauttia. Niillä varmistetaan tankotuntuma ja liikeradat. Viimeisillä viikoilla ei haeta kuuta taivaalta, vaan se työ on silloin jo tehty.
Älä vihaa epäonnistumista tai odota sitä. Epäonnistunut nosto on nosto nostojen joukossa.
Pelko siitä, että tästä ei tulekaan mitään saa meidät epäröimään. Sillon heittäytyminen ja tilanteessa lutviutuminen katoaa. Tämä pätee myös elämään. Jos yritämme suunnitella kaiken tekemisemme viimeisen päälle, teemme varasuunnitelmalle varasuunnitelman ja pyrimme pelaamaan varman päälle ja minimoiden riskit, voi korttitalo kaatua yllättävien käänteiden kohdatessa. Elämään tulee luottaa vaikka se voisikin tuntua haasteelliselta. Emme voi pelastaa kaikkea, emme voi suunnitella kaikkea, joten joskus on hyvä hengittää tätä hetkeä ja unohtaa se seuraavan vuoden tavoitelista. Tavoitteita on hyvä olla olemassa, mutta ne ovat vain ohjenuora. Se oikea elämä löytyy muualta, se löytyy tästä hetkestä.
Hyvää alkanutta kevättä
Anni
