Noora Toivo ravisteli jälleen ottamalla kantaa ulkonäkökeskeiseen elämään blogissaan. Monet hyväksyivät tämän kirjoituksen, mutta NYTin haastattelu aiheutti närää. Sohaisu fitnessmaailman huonoon fyysiseen kuntoon sai monet alan ammattilaiset murahtamaan. ”Voisivatkohan ihmiset, jotka eivät tiedä lajista mitään olle sitä kommentoimatta.”  Jenni Puoliväli kävi myös kirjoittamassa omaa mielipidettään siitä, miten kokee itselleen hyväksi treenivaatteiden sopivuuden ja vilkaisevamisen peiliin ennen salille menoa.

Olen hyvin hämmentynyt. Olen ihmeissäni siitä, miten NAISET  saavat keskustelusta näin suuren. Ymmärrän, että tietyntyyppisissä urheilupaikoissa on miehiä, jotka tuijottelevat vain takapuolia ja sitä kuinka avara kaula-aukko naisharrastelijalla on, mutta itse en tällaisissa käy. Aloitin kyselyn ja nämä vastaukset avaan teille tämän tekstin loppuun.

Olen huomannut omasta elämästäni muutaman asian.

1. Minua ei kiinnostanut junnuna yhtään miltä niissä yleisurheiluminitopeissa ja shortseissa näytin.

Asiaa ajatellessani ensimmäinen ajatus siitä, etten olisikaan ”oikean kokoinen” tuli toisen tytön suusta hänen ihmetellessä suurta pakaraosastoani. Meikata en kilpailuihin 15-vuotiaana osannut. Monet toteasisivat minun olleen poikatyttö, mutta en tiedä, onko asia oikeasti näin. Olen aina rakastanut leipomista, kenkiä ja vaatteita. Toisaalta olen käynyt pelaamassa aina jalkapalloa veljien kanssa, mutta sittemmin on ollut myös aikoja, jolloin olen keskittynyt omaan feminiinisempään puoleeni.

2. Ulkonäkökeskeisyys liittyi saliharjoitteluun, vai liittyikö?

Vaikka harjoittelin saadakseni lihaksia ja voimaa ennen tuloani voimanoston pariin, kävin aina reenaamassa räkäisissä verkkareissa ja t-paidassa. Olin hyvin hämmentynyt siirtyessäni pois kellarista ihmisten ilmoille naisten pitäessä kireitä trikoita. Minulle urheiluvaatteet tarkoittivat niitä mukavia jo hieman käytössä kuluneita vaatteita, joita säilytetään vaatekaapin sijaista eteisessä. Näin lähdin matkaan myös salille. Ensimmäiset reisiä myötäilevät housut olivat legginsit, joita pidin hameen kanssa, eivätkä liittyneet millään tavalla salikulttuuriin. Salille en näitä saanut ennen kesää 2011.  Näiden housujen käyttö oli yhteydessä ostamiini polvilämmittimiin, joiden käyttö helpottui kireiden housujen myötä.

3. Meikkaaminen salille on kausittaista

Myönnän että olen muutamia kertoja meikannut salille. Nämä ovat liittyneet itselläni maksimireeneihin, joista haen kilpailun tuntua. Kyllä, kilpailuihin meikkaan! Sen aloitin vasta 21-vuotiaana osana tätä siirtymää kansainväisille lavoille. Minua jännitti aamulla enkä saanut nukutuksi. Nousin ja kulutin aikaani meikkaamalla, josta jäi minulle tapa. Lisäksi kilpailutilanne on minulle elämän kohokohtia. Toiset meistä haluavat loistaa oikeudessa, toiset tv-haastattelussa, osa yökerhossa. Minulle tuo kilpaileminen on vuoden tärkeimpiä hetkiä, ja ehkä panostamalla uuteen kisapaitaan, tukan asetteluun ja ulkonäöllisiin seikkoihin osoitan omalla tavallani arvostukseni tapahtumaa kohtaan.

En meikkaa töihin kuin satunnaisesti (kerran kahteen viikkoon). En meikkaa kotona.

4. Reenivaatteet

Hankin itselleni muutamat hieman kalliimmat reenihousut. Totesin tangon jämähtävän näihin kiinni, joten olen lahjoittanut kyseiset tuotteet eteenpäin. Koska lajini vaatii toistoja, ketteryyttä, nopeutta, en näe tarpeellisena harjoitella varusteissa, joiden päälläpysymistä minun pitää miettiä. Tässä suhteessa kolitsit ovat huonot, mutta rinnat paljastava toppi on kauhukuva.

Kävimme itseasiassa Spartanin Villen kanssa tästä tiukan väännön, pidänkö opetusvideolla toppia vai T-paitaa. Olisin halunnut olla t-paidassa, sillä en pidä ajatuksesta, että kuvamateriaalissa ei keskitytä olennaiseen.

Hetkinen! Pääsemme tästä siihen, että sehän on meidän oma valintamme, miksi ja millä tavalla pukeudumme. Fitnessurheilijan lajivalinta on olla arvosteltavana ulkonäön takia. Heidän elämässään poseeraukset, kynnet, meikit, varusteet yms näyttelevät huomattavasti suurempaa osaa kuin muissa lajeissa. Painonnostossa pyrimme nostamaan mahdollisimman suuret raudat. Siihen ei tekotukka ja rakennekynnet auta. Minä olen halunnut valinnoillani tuoda esiin sen, että olen omasta mielestäni kovanluokan harjoittelija enkä puuhastelija. Haluan että minua arvostetaan.

Jos pukeudun minimaalisesti salille, en pysty harjoittelemaan ilman ylimääräistä stressiä vaatteista. Noora Toivon päätös vaihtaa paitaa kesken harjoitteen kuvastaa samaa stressiä, jota vaatevalinnat aiheuttavat. Hänelle itseisarvo urheilijana pieneni vaatetuksesta, joka hänelle ei mielestään istunut. Hän kuitenkin puolusteli tekoaan kuvin ja ”offseasonilla”. Kuitenkin tarinan takana on nainen, joka näki ulkonäkönsä ongelmaksi, ei paidan.

Minua on ärsyttänyt omat liikakiloni. Mutta yhteisö, jossa itse elän, kannustaa elämään oman painoluokan mukaan. Koin lukioaikana pakonomaista painonhallintaprosessia ja tarvetta seurata mitä söin. Vaihtaessani painoluokkaurheiluun on suhtautumiseni omaan vartalooni muuttunut. Meillä on erikokoisia urheilijoita, eikä kukaan kiinnitä huomiota superin nostajien liikakiloihin. Arvostamme suoritusta.

Olisin toivonut yleisurheilulta samaa. Ei keihäänheittäjän, pituushyppääjän ja 10-ottelijan vartalon tarvitse olla samanlainen. Urheilijan vartalo on kone, joka muokkaantuu työn mukaan. Minun työni on painonnosto. Minun ei tarvitse ottaa jenkkakahvoistani kuvia ja kertoa, että olen tekemässä muutosta. Otan mielummin kuvan itsestäni kisalavalla. Teen muutoksen ja lastaan tankoon lisää painoja. Minua ei kiinnosta, miltä näytän mennessäni Ruskeasuolle reenaamaan. Huomatkaahan ero! Kun valmennan tai lähden muualle, panostan ehkä enemmän siihen, että otan kaapista ehjän t-paidan. Mutta en kyllä laitttaudu edes punttikouluihin. Haluan opettaa ihmiset siihen, että reeneissä reenataan ja harjoituksissa harjoitellaan. Me, painoluokkaurheilijat, pyrimme suorituksiin emmekä ulkonäköön. Pidän myös 400 metrin juoksua suorituksena.

Noora kirjoitti aiemmin siitä, miten häntä ärsytti iltalehden seksiä tihkuva otsikointi ja naisurheilijoiden esineellistäminen. Suora lainaus NYTn jutusta:

Toivon iloiseksi yllätykseksi suurin osa kommenteista on ollut positiivisia ja kannustavia.

”Ajattelin jotenkin, että sieltä saattaisi tulla kommentteja, että tottakai urheilijan pitää olla laiha ja hyvännäköinen”, Toivo sanoo.

”Ehkä kaikki vain luulevat muiden ajattelevan niin, mutta se onkin vain media, joka syöttää sellaista ihmiskuvaa. Ehkä ihmiset ovat paljon armollisempia kuin mitä olen ajatellut.”

Niin kauan kun me, naiset, oikeasti välitämme siitä, mitä mieltä ihmiset (yleensä toiset naiset ovat), ei naisurheilusta saada tasavertaista. Me naiset määräämme itse tuon paineen. Ainoastaan toinen nainen huomaa selluliittimme ja toinen nainen kiinnittää huomiota ulkomuotoosi. Urheilija huomaa urheilijan, pakarantuijottaja pakaran.

Ja nyt pääsemme tutkimustuloksiini! Kysyin noin 100 mieheltä ja 50 naiselta tänään, miten he huomiovat naiset salilla, entä varusteet ja reenin ja minkä tyyppisillä saleilla he harjoittelevat.

Miehet, jotka harjoittelevat trendisaleilla, katselevat naisten ulkomuotoja enemmän kuin miehet, jotka harjoittelevat voima-, painonnosto tai toiminallisen harjoittelun saleilla. Myös nämä miehet huomioivat naisten vaatteet. Nimetään trendisalit kuten Elixia, SATS yms sali1 ja nämä ”luolat ja boxit” sali2.

Sali2 miehet huomioivat salivaatteet ainoastaan, silloin kun kyseessä oli tavallisesta poikkeava vaatetus. Osa sali2 väestä piti liian pieniä vaatteita tepäsopivina ”Nännit paljastava toppi ei sovellu tempauksiin. Arvokas laji vaatii arvokkaan kantajan”.  Sali1 kävijät pitivät itsestään selvyytenä, että istuvat ja tyylikkäät vaatteet kuuluvat salielämään.

”Kyllähän kunnon heteromies sen pakaran tsekkaa, mutta jos nainen reenaa tosissaan on se suurempi turn on”

Kysyessä, kiinnitätkö naisen kyykätessä huomion pakaraan vai rautaan, ilmoitti 90% miehistä, että kyllä se tekeminen kiinnostaa enemmän. Toki heteromiehellä tavalla sen pyllynkin siinä näkee, mutta se ei ole se asia. Suurin osa miehistä kiinnitti huomiota kyykkytekniikkaan ja asenteeseen. Tätä piirettä ei tavattu sali1 kävijöillä. ”Tulee sitä satunnaisesti vilkuiltua, mutta ei tule jäätyä tuijottamaan, internetissä näkee sit tarpeeksi hanuria jos mieli tekee toljotella.No enempi mun makuun on ne, ketkä tulee salille tekemään jotain kun ottamaan selfietä.”

”Vaikeahan sitä on miehenä välttää huomaamasta miellyttävän naisen ulkonäköä, jos sellainen sattuu treenaamaan vieressä. Salin puolella on kyllä se ero muuhun elämään, että jos kiinnitän, niin se saattaa johtua myös siitä että esim. suoritus ei teknisesti ollut se mallikkain ja saatan tsekata näkyykö mitään silmäänpistäviä epätasapainoja/puutteita lihaksistossa jos menee aivan päin honkia.”

”Jos nainen reenaa kovaa ja tosissaan olen kiinnostunut reenin sisällöstä. ”

Hauskinta oli huomata, että näistä 100 miehestä 18 % oli alkanut ärsyttää naisten pikkuhepeneissä hyppelyt. Suurin osa totesi tämän salilla ”hengailun” olevan ärsyttävää ja pilaavan hyvän reeniporukan ilmapiirin. Myös nainen pystyy olemaan mukana hyvässä äijäporukassa. Naisen pitää tuoda silloin sisältöä harjoitteisiin muulla kuin vaatteillaan. Pitää olla urheilija.

”Insert cock here-housuja tahtoo olla jokaisella tätänykyä.”

Miellyttävää oli huomata se, mitä kovemman luokan urheilija oli kyseessä, sitä vähempiarvoisena pidettiin ulkomuotoa.

11 % ilmoitti olevansa kiinnostunut oikeastaan vain omasta reenistä ja isoina reenipäivinä ei harjoituskeen jälkeen pystynyt edes ilmoittamaan oliko naisia salilla. Poikkeuksen tekivät ainoastaan kovaa tasoa olevat urheilijanaiset, joiden tekemisestä sai motivaatiota.

”Toki jos itsellä on enemmän hemppailureeni, eikä niin tarvitse keskittyä ja siihen silmien eteen tulee joku hempukka pyllistelemään niin onhan se ihan kiva”

Esitän kysymyksen nyt teille kaikille naisille.

Haluatteko olla se hempukka joka pyllistelee vai se kansainvälisen tason urheilija, jonka reeneistä haluataan ottaa motivaatiota?

Ai niin! Naisten vastaukset. Jokainen nainen ilmoitti huomioivansa kanssasisarien urheiluvaatteet. Tämän jälkeen JOKAINEN nainen ilmoitti katsovansa naisen ulkomuodon. Kysymys oli aseteltu ”kiinnitätkö huomiota naisen ulkonäköön ja / tai ulkomuotoon salilla”. Miehet katsoivat ulkonäön, jos katsoivat, spesifiöimättä vyötärön ympärystä. Naiset sanoivat tarkastavansa kuinka timmi sisar vieressä reenaa.  ”Lähinnä katson, onko ihminen hyvässä vai huonossa kunnossa”

Naiset kiinnittivät huomiota enemmän harjoituksen sisältöön kun harjoituksen tekijään, mutta lähtökohtaisesti siksi, että halusivat tietää, mitä tuollaisen kropan omistava tekee. Miehet halusivat tutkia tekniikoita (68%), rautoja (46 %) ja motivaatiota (21%). Ainoastaan salilla1 reenaavista 11% ilmoitti olevansa kiinnostunut ainoastaan pakaran mallista, eikä niinkään siitä, mitä tämä nainen harjoituksessaan tekee.

Minä en ole hempukka enkä sellaiseksi halua tulla. Minulle on aivan sama, millaisia kuvia kukakin nettiin jakaa, mutta jos kuvan tarkoitus on vain hyväksyttää itsesi urheilijana, olette väärällä tiellä. Fitnessurheilu tekee tässä poikkeuksen, sillä he kisaavat ulkomuodolla. Minä en.  Ja lisäksi – minua ei kiinnosta kuin urheilijoiden arvostus. Se mitä sohvaperunat ovat mieltä, ei hetkauta omaa elämääni.

Olkaamme naiset ylpeästi urheilijoita.

xoxo

Anni