Blog

  • Olympiahaaveita osa 4 – Hyvä paha paine

    Se on vallannut minut. Jatkuva vitutus. Se samanlainen paine, joka valtaa mielen, kun olen ylikuormittunut. Nyt en ole ylikuormittunut. Olen sisäistänyt sen tosiasian, että minulla on kaksi kuukautta aikaa kaivaa esiin kaikki se potentiaali, jota olen 2012 Lontoon olympialaisten jälkeen alkanut rakentaa itseeni. Työ on tehty jo vuosia sitten ja olen tässä tilanteessa edelleen itseni…

  • Olympiahaaveita osa 3 – Olisiko aika jo luovuttaa?

    Olympiahaaveita osa 3 – olisiko aika jo luovuttaa? Istun alas ja polvea särkee. Vaikka astun joka päivä paremmin, on tilanne se, että elämme tammikuun loppua, kilpailut ovat nurkan takana ja kilpasiskot lyövät uutta ennätysvideoa Instaan joka päivä. Uimapuku puristaa ja vääristä paikoista. Jalat tuntuvat olemattoman tyhjiltä isojen kyykkyjen ollessa varikolla jo kolmatta viikkoa. Painokin on…

  • Olympiahaaveita osa 2

    Puheista tekoihin Kun leikkauksesta on kulunut kaksi viikkoa, on raastavaa nähdä, miten koko Suomen joukkue raivaa tietään kohti Rooman kisoja. Rauta on kevyttä ja nostamisesta on helppo nauttia. Samalla heilutan nilkkaa 20 kertaa päivässä kolmesti. Se vähentää nesteturvotusta ja jos saan nesteen pois polvesta, se voi alkaa taas toimia normaalisti. On samalla sekä pelottavaa että…

  • Anni Vuohijoki Lapin paras ja lajinsa paras 2019

    Urheilutoimittajain Liitto on jälleen kerran nimennyt lajiensa parhaat urheilijat ja painonnoston osalta valinta kohdistui viime vuoden tapaan valmentaajaamme Anniin. Parhaat urheilijat 2019 Viime viikolla Anni valittiin myös Lapin parhaaksi urheilijaksi Lapin Urheilutoimittajakerhon äänestyksessä. Lapin Kansan uutinen Toisiin olympialaisiinsa tähtäävä Anni on iloinen saamistaan tunnustuksista ja kiittää äänestäjiään. ”Tuntuu kivalta, kun tehty työ huomioidaan ja painonnosto…

  • Olympiahaaveita – Osa 1

    Olen ratkaisija. Haluan että asiat ratkeavat ja uskon, että jokaisella ongelmalla on ratkaisunsa. Siksi tärkein teemani onkin viime aikoina ollut oppia kestämään keskeneräisyyttä ja heittäytyä ajelehtimaan hetkittäin. Koska kaikki asiat eivät ole aina sinun itsesi säätelemiä vaan monen tekijän summia. Silloin voit keskittyä vain omaan osuuteesi, ja jos se ei riitä, nostaa kätesi ylös. Häviäminen,…

  • Kiitos vuosi 2019 – tervetuloa uusi vuosikymmen

    Terveys- ja urheiluala aloittaa kuumaakin kuumemman sesongin. Ihmisten halusta olla ”parempi versio” itsestään, ulkonäkötuskasta ja pyhien aiheuttaman ahdistuksen aikaansaama rynnäkkö saleille ja harrastuksiin on alkanut. Elämme terveys- ja hyvinvointialan mustaa viikkoa. Joulun rauhasta on tehty uusi tekosyy oman hyvyyden pönkittämiselle ja ihmisten syyllistämiselle vääristä valinnoista. ”Nyt on vasta jouluaatto ja kyllä minua jo ainakin ahdistaa…

  • Verkkokaupassa nyt myös pankkien verkkomaksut!

    Verkkokauppamme siirtyi nykyaikaan ja voit nyt valita maksutavaksi PayPalin lisäksi suomalaisten pankkien verkkomaksut, luottokortit, MobilePay ja Pivo mobiilimaksut sekä Mash ja Jousto lasku- ja osamaksutavat. Maksupalveluntarjoajamme on Bambora Payform, johon voit tutustua tarkemmin heidän kotisivullaan: bambora.com/fi/fi/online/ Lisäämällä maksutapavaihtoehtoja pystymme paremmin vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin ja helpottamaan kaupankäyntiä verkossa tarjoamalle jokaiselle sopivan maksutavan. Verkkokauppaan on rakenteilla myös…

  • |

    Oman elämän supersankari

    En ole uskaltanut haaveilla. Haaveilu sopii minulle elämäntilanteeseen, jossa tulevaisuus näyttää kirkkaalle ja elämä elettävältä. Tarvitsen tunteen, että olen siirtymässä jonnekin parempaan. Hetkessä pitää olla hallinta. Silloin on hyvä pysähtyä haaveilemaan. Ei ole siis ihme, että 2007 jälkeen en jaksanut haaveilla. Siksi monet unelmat jäivät puolitiehen, kuten opinnot ja niiden tarkoitus. Haaveeni valmistua lääkäriksi menetti…

  • Nauti elämä raakana – Anni Vuohijoki

    Nauti elämä raakana   Istun auringonpaisteessa oman elämänsä sankarin – Iiron kanssa. Iiro on ystävistäni se, joka totesi jo kauan aikaan rahan säästämisen olevan turhaa ja elämän olevan tehty nautittavaksi. Nyt vuosia myöhemmin istumme edelleen samalla terassilla – kotonani nauttimassa auringon paisteesta. Meitä ohjaa ja erottaa monet asiat. Olemme tunne-eläjiä. Olemme molemmat pyrkineet hakemaan elämäämme…