Pitkän harkinnan jälkeen olen päättänyt alkaa kirjoittelemaan nämä ajatukseni suomeksi. Kokeilen sitä nyt tämän vuoden. Alunperin olin aikeissa aloittaa kirjoittaa reenipäiväkirjaan myös normaalia fiilistelypäiväkirjaa, mutta 2.1. loppui tila jo kesken :) Täten alan pitää sivuillani tempauspäiväkirjaa.
Tempauspäiväkirja
Vko 1
Olen aina tarvinnut joko maanantain tai uuden vuoden ottaakseni itseäni niskasta kiinni. Keskellä viikkoa ollut vuoden vaihdos ei ollut siis mieleiseni, mutta omalla tavallaan päätin kuitenkin nujertaa itseni ja aloittaa UPE:n – Uuden ja Paremman Elämän osa 201.
Torstaina kellon soidessa kuuden aikaan täräytinkin lenkkikamat niskaan ja lähdin ulos juoksemaan. Yleisurheiluvuosiin verrattuna ei tätä ”aamulenkkeilyä” voi edes lenkiksi kutsua sillä kyseessä on noin 20 min rentovauhtinen juoksentelu Kallion ghettossa.
Vuoden vaihteen nollaus oli jättänyt jälkensä ja askel painoi Linnanmäen ylämäessä. Mikan sanoin en taida olla enää 18… Valvotuista öistä joutuu jo maksamaan hintaa. Pelottavaa oikeastaan edes ajatella asiaa, olen kai vanha.
Puhinasta päätellen kovin teräskunto on vielä hakusessa, jokseenkin yritän edes etsiä sitä, jotta ensi kesän nurmet eivät ihan polttaisi lihaksia piiloon.
Salille kello 16:00 ja edessä on voimakauden viimeisiä reenejä. Tempaus ei kulje.. Se ei kulje koskaan samaan aikaan voimareenien kanssa. Onneksi etukyykyn uudet rekat 130 ykkönen, jonka toinen nosto jää torsoksi pään loppuessa kesken, ja 125 kilon kakkonen lämmittävät edes hieman mieltä. Vielä on vähän varovaista, mutta eiköhän se siitä, kun isoihin rautoihin tottuu. Kotiin pääsen 18:30 ja salille menen takaisin kahdeksaksi. Olen luvannut jeesata ystäviäni matkalla kohti painonnoston saloja. Kotiin pääsen kello 22:00 ja olen hyvin odottavaisin mielin. Ruoka odottaa valmiina ja rahkan kautta sänkyyn- rutiini tulee mukavasti. Huomenna on kyykkypäivä.
Perjantaina sama kaava säilyy ja olen pystyssä jo 6:30 ja ryntään lenkille. Salille säntäsin ensimmäisen kerran jo aamulla 10 aikaan Annan hakiessa minut matkaan. Uuden vuoden tavoitteenani onkin luoda sosiaalisia suhteita ja olen hyvin onnellinen löytäessäni uusia ystäviä täältä betonihelvetistä. Toisaalta mieltäni nakertaa ajatus siitä, olenko tosiaan niin kykenemätön luomaan suhteita normaalisti jos ainoat naispuoliset ystäväni ovat tarve/hyötysuhteessa minuun? Essi hieroo minua, joka onkin maailman piristävin asia viikossa saada sielu ja ruumis kuntoon ja Anna taas ”maksaa” valmennuksesta, joten omalla tavallaan emme mekään ole ihan oikeassa ystävyyssuhteessa. Toisaalta en halua ajatella asiaa niinkään, sillä pääni sekoaa jos ainoat sosiaaliset kontaktini liikkuvat valmentajan ja salikavereiden ympärillä. Hetkinen.. Nämä kaksi naista reenaavat nykyään painonnostoa. Onko minulla siis mahdollista edes saavuttaa tilaa, jossa kahvihetkeen ei tunkeutuisi enää harrastukset?
—
—
Tempaus ei kulje vieläkään, mutta ykkösnousun päälle otetun 150 kilon nelonen lämmittää mieltä. 2,25x omapaino neljästi on ihan ok :) olen jopa hieman ylpeä itsestäni! Merin ja Annan uudet kyykkyvideot antoivat ihmeesti fiilistä nostaa ja normaalin 130 kilon kyykkyjen sijaan päätin poistua mukavuusalueelta. Lähes 10 vuoden reenieron kiinnisaamiseksi on pakko tehdä töitä. Reenin jälkeen säntään suoraan hierojalle, hierojalta suoraan nukkumaan ja sängystä suoraan salille. Salilta suoraan Keravalle katsomaan kisoja ja lopulta 16:30 ehdin nukkumaan päiväunet. Viikonloppu menee palautellessa ja hengaillessa Teemun ja Jussin kanssa. Lisänä vierailen taas reenauttamassa ”minun ” crossfitpoikia Herttoniemen salilla. Antin onnistuessa teknisesti ylöstyönnössä koin suurta ylpeyttä. Hyvä tästä tulee! Joskos ensi viikolla aukeaisi jo hieman tuo nostamisen maailma.
Teemun nostoja:
Vko 2
Lupasin itselleni yrittää kuvata nostoja ja ottaa ihan valokuvia enemmän. Jotenkin en vain osaa asennoitua pällistelemään kameralle, jos menen reenaamaan. Ei kiinnosta muutenkaan meikata, joten miksi ihmeessä jaksaisin vaivautua reeneihin? Lisänä reenikamat alkavat taas näyttää 80-luvulla hankituilta, mutta ajavat kivasti asiansa. Jääköön se niihin fitnessblogeihin – ainakin toistaseksi – se poseeraaminen ja tyydyn pari kertaa vuodessa irvistämään kameralle :)
Maanantai lähti käyntiin tempaus- ja tempausvetoreenillä. Vedot kulki, tempaus ei. Hyvin yllättävää. Opettelin puoliraakoja tempauksia, jossa käännöllä on iso merkitys. No, sain kuin sainkin 67,5 tempaistua vaikka se nyt oli enemmän raaka kuin puolikas sellainen. Masentavaa. Onneksi teveilin 110 kilolla helppoja kolmosia. Ei masentanut ihan niin pahasti. Paluu aamulenkkeihin oli edessä.
Tai niin luulin. Onnistuin koko yön näkemään painajaisia, ja itselläni ne eivät ole yleensä hirveän miellyttäviä. Sain nukutuksi vasta kuuden aikoihin, joten päätin nukkua kymmeneen ja siirtyä suoraan aamureeniin. Anna nakkasi minut mukaansa ja autohan siinä matkalla hajosi. Varpaat jäässä odotimme hinausautoa tulevaksi, ja vihdoin se nouti auton ja lähdin itse kotiin syömään ennen reeniä. Iltareeniä siis, koska aikaa vierähti muutama tunti.
35, 35, 45, 55, 60, 65 yli, 65 yli 67 yli 67 yli 70 yli ja 65 yli. Tiedän olevani parempi mutta ei. EI ja ei. Vieressä oleva mies naureskelee touhuilleni. 65 tankoon ja naps kohdillaa. 5 kiloa romua lisää tankoon, sormilukko, irrotus ja takaseinään. Muutama, ehkä jopa kolme rumaa sanaa pääsee. ”Älä koita olla nopeampi mitä olet” sanoo sama naureskellut mies. Hän ei selkeästi huomaa, että nyt on niin sanotusti pinnassa tämä olotila. Nielasen. Mies jatkaa: ”Taitaa olla kuule vain liikaa rautaa tangossa”. Nielasen jälleen. Onhan siinä se 85% rauta eli mitä paskaa? Kyynel meinaa tulla silmään. Ketuttaa. Istun Mikan viereen ja minuutit kuluvat hiljaisuudessa. 5 minuuttia. 10 minuuttia. Päätän lähteä kotiin.
Kuitenkin olen parempi kuin tämä. Tiedän sen ja tyhjennän tangon. ”Voinko ottaa uudestaan koko nousun?” kysyn ja Mika nyökkää. Alan nostaa 35, 45, 55 tuntuu hyvälle 60, 65 ja 70 tankoon. Jännittää. Nosto on hiuksen hienosti edessä mutta tulee pompusta ja tuntuu vieläkin hyvältä. 2,5 lisää kuuluu vierestä. Teen työtä käskettyä ja vielä parempi nosto. Edessä on sama korotus ja 75 kiloa tankoon. Mielessä pyörii näytönhalu. Ja loistava nosto. Teknisesti varsinkin. Huh. henkisesti erittäin tärkeä nosto ja sanoinhan, etten ole niin huono.
Edes 3x 125 kilolla otettu etukyykky ei lämmitä mieltä niin hyvin, kuin onnettomasti lähtenyt tempausreeni, jonka selätin. Onneksi aloitin tämän tempauspäiväkirjan; pysyn ehkäpä järjissäni vuoden 2014. Kohdaltani alkaa valmistautuminen lauantain leiriin kera Merin, Miikan ja Teemun. Mukavaa! Lisäksi Pauliina ja Antti ilmoittavat tulevansa kylään.
Perjantaina hoidan pakolliset velvollisuudet eli tankojumpat ja venyttelyt ja lähden kohti Vantaata. Olen lupautunut perjantaina ja lauantaina auttamaan Vantaa Crossfit:laisia tempauksessa. Jonnan mietteitä viikonlopusta TUOSTA.
Ja alla muutama kuva.
Reenien jälkeen oli aika käydä työntämässä. Ja kyllähän me pojat työnnettiinkin! Ilmarisen Meri avasi putken aamulla nappaamalla 2+1 105 kilolla. 108 kakkosena rinnalle ja sitten 117,5 kilon rinnallevedon vielä päälle. Lisänä Meri tempasi iltareenissä 92,5 kiloa. Miikalla oli ”perusjumppaa” 140 kilon tempun ja 150 yhdistelmien tiimoilta. Itse päätin sitten siirtyä isojen tyttöjen kerhoon ja kruunasin lauantain 100 kilolla ja 2+1:llä. 100 kiloa, Alasalilla aikoinaan todettu ”natumaksimi” tuli korkattua sarjarautoihin. Harmi, ettei rakas Pauliina ottanut ilon tansseja nauhalle. Niitä ei olla sitten nähty vuoden 2011 MM-kisojen.
Sunnuntaina olen ollut katki ja poikki. Onneksi Porvoon Crossfitin Ville piristi jutuillaan ja mukavan kyykkyseminaarin jälkeen on makia päräyttää nokka kohti Tamsesteria. Se on Moro ja huomenna nässylle.
Anni
